Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia (uusi kuvitettu painos WSOY, 2011; alkup. teos WSOY, 1944) tuo mieleen päiväkotiajan. Muista lukuhuoneen, tyynyt ja mustavalkoisen valokuvan jossa on hämähäkin verkko. Hämärästi mieleen tulee myös käynti Vernissassa, jossa mielestäni kävimme katsomassa Pessin ja Illusian näytelmänä, mutta tästä en ole aivan varma. Joka tapauksessa kyseinen teos valikoitui Luontotarinoiden joukosta helposti osaksi lukudiplomia.

- Kunpa hän ei lähtisi koskaan pois, sanoi Pessi puoliääneen, siitä huolimatta, että hänellä olikin ollut paljon vaivaa Illusiasta.
Pessikin huomasi jotain ensimmäistä kertaa. Hän huomasi, että oli oikeastaan aina ollut yksin.

Pessi on pieni peikko, pessimistien arvokasta sukua, joka herää kevään tullessa talviuniltaan kuten tavallista. Tämä kevät ei tosin ole tavallinen, sillä kotoaan sateenkaarelta karannut Illusia-keijukainen haluaa kovasti nähdä maailmaa ja suostuttelee Pessin ryhtymään opettajakseen.

Illusian vierailun oli tarkoitus olla lyhyt, vain pieni piipahdus maanpäälliseen elämään. Katkera Ristilukki kuitenkin pilaa suunnitelman katkaistessaan Illusian siivet yön pimeyden turvin. Pieni keijukaistyttö ei ole lainkaan valmistautunut vuodenaikojen vaihteluihin, mutta onneksi mukana on neuvokas Pessi. Yhdessä keijukainen ja peikko saavat kokea jos jonkinlaisia seikkailuita ja kohdata erilaisia metsäneläimiä. Taustalla jyllää jatkosota, joka vaikuttaa metsän eläinten elämään monin tavoin.

Loppujen lopuksi suurin osa kirjan tarinoista käsittelee kuitenkin muuta kuin Pessin ja Illusian elämää. Kertomuksissa tutustutaan niin simpukoiden kuin kyyhkyjenkin elämään, seurataan sammakoiden sotaa ja keskustellaan sotilaiden lihavan hanhen kanssa. Paljon kerrotaan myös kirjoittajasta, siis itse Kokosta, joka laati rintamalla tarinat Pessistä ja Illusiasta alunperin joululahjaksi lapsilleen.

Eräänä aamuna ei rouva Leppälintua näkynyt missään. Lahopököstäkään ei kuulunut käenpoikasen piipitystä. Kaikki oli hiljaista. Sitten illan koittaessa lensivät hautaajakuoriaiset pesäpönttöön. Ne kiipeilivät aukon reunalla ja näyttivät tyytymättömiltä ja neuvottomilta. Seuraavana päivänä oli kaikki lahopökön läheisyydessä elotonta ja kuollutta, eivätkä Pessi ja Illusia nähneet koskaan enää rouva Leppälintua. Hänen kohtalonsa ei heille selvinnyt myöhemminkään.

Ollakseen lastensatuja ovat kirjan tarinat todella, miten sanoisin, vakavia. Luontokuvaus on pääosin tarkkaa ja totuudenmukaista, samoin sota, ainoastaan Pessi ja Illusia sekä luonnollisesti eläinten puhe tuovat sadun hohdetta tarinoihin. Muutoin esimerkiksi käen epäilyttävät pesimispuuhat ja lumikon julma käytös vastaavat hyvin todellista luonnonkulkua. Osabiologina arvostin ajoittaisen realistista luontokuvausta, mutta toisaalta mietin miten hyvin esimerkiksi ruiskaunokin kehittymistä rikkaruohosta kauniiksi kukaksi olisi jaksanut pienenä seurata (ja minulla ei ole mitään käsitystä, millainen versio tästä meille silloin päiväkodissa luettiin). Suketus myös pohtii omassa tekstissään kiinnostavasti missä määrin inhimillistäminen on järkevää.

Alkuperäisessä kirjassa kuvituksena on Kokon itsensä ottamia mustavalkoisia luontokuvia. Tähän uuteen painokseen kuvat ovat vaihtuneet Kristina Segercrantzin kuvitukseksi. Kuvat ovat pehmeäsävyisiä ja unenomaisia ja sopivat mielestäni hyvin kirjan tunnelmaan.

Joka tapauksessa Yrjö Kokon kirja on hieno satu, vaikka tuntuikin enemmän hieman vanhemmille lukijoille suunnatulta keijukaisistaan huolimatta. Pessin ja Illusian tarina on kertomus ystävyydestä, toiselta oppimisesta ja myös rakkaudesta.

Myös hdcanis luki tämän lukudiplomiaan varten, Maija pohti miksi tämä ei heillä sopinut lasten iltasatukirjaksi ja Satu ihastui tarinaan täysin. Suketus nikotteli muutamille kirjailijan näkemyksille ja  Jenni puolestaan on lukenut kirjasta vielä uudemman painoksen Aleksander Lindebergin kuvituksella.

Lukudiplomi (Luontotarinoita) : Kirjoita lukemasi pohjalta mielipidekirjoitus luonnon ja eläinten suojelun puolesta.

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -teoksessa esitellään monipuolista harjumaiseman luontoa. Jokaisella eliöllä, niin kasvilla kuin eläimelläkin, on sen toiminnassa oma paikkansa. Osa luonnossa elävistä eliöistä on viehättävämpiä kuin toiset: sepelkyyhkyset kujertavat kauniisti ja maariankämmekkä on kaunis ulkonäöltään.

Vähemmän ihastusta herättävät esimerkiksi röyhkeä käki ja kavala hyönteisiä syövä kihokki unohtamatta kahdeksanjalkaista ristilukkia, ovelaa saalistajaa. Vaikka osa lajeista ei hurmaakaan luonteellaan, on niillä kuitenkin oma paikkansa luonnon kiertokulussa. Kaikilla lajeilla on oma tehtävänsä ja jokainen tuo oman lisänsä luonnon monimuotoisuuteen.

Minusta tuntuu, että nykyään on helpompi suojella sellaisia eliöitä, jotka ovat jollain tavalla sympaattisia. Pandojen suojeluun on yksinkertaisempaa hankkia rahaa kuin hyönteisten. Tämä on ongelma, sillä jokaisen lajin arvo tulisi olla sama. Mikäli yksi laji häviää kokonaan, oli se sitten miten mitättömän oloinen tahansa, menetämme jokaisella kerralla jotain ainutlaatuista jollaista ei välttämättä enää koskaan tälle pallolle synny. Lisäksi kun yksi poistetaan, muuttuu kaikkien siihen yhteydessä olevien lajien elinympäristö.

On tärkeää suojella luontoa yleisesti, mutta tulisi kiinnittää huomiota myös luonnon monipuolisuuteen. Mitä enemmän voimme säilyttää monipuolisia elinympäristöjä, sitä enemmän voimme nauttia erilaisten lajien kirjosta. Ja jatkossa myös Pessi ja Illusia saisivat kohdata niin simpukan, sammakot, erilaiset hyönteiset kuin linnutkin.

(olisin oikeasti halunnut tehdä kuunnelman, mutta koska tällä hetkellä en ehtisi tehdä siitä niin hyvää kuin haluaisin tyydyn ylläolevaan)

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
WSOY, 2011. 240 s. Alkuperäisteksti vuodelta 1944.
Kuvitus: Kristina Segercrantz