Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä

Hannele Klemettilän Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä (Atena, 2013) suositeltiin minulle kun kyselin keväämmällä hyvien tietokirjojen perään. Kirjassaan Klemettilä esittelee ihmisen suhdetta eri eläimiin keskiajan Euroopassa. Mukaan nostetaan niin eläimiin liittyvää symboliikkaa, niiden käyttötarkoituksia kuin niistä tehtyä taidettakin.

Aamun ulkoilutuokion aikana paasit kampasivat koirien turkit ja hieroivat niitä olkitukoilla. Ulkoiluretken lopuksi koirat vietiin alueelle, jossa kasvoi niille mieluisia yrttejä tai kasveja - esimerkiksi nuorta vehnää -, jotta ne saivat etsiä itselleen luonnollisia lääkkeitä. Keskiajalla uskottiin, että koirat pystyivät parantumaan tietyistä sairauksista syömällä sopivia yrttejä ja oksentamalla ne pois sisuksistaan.

Kirjassa päästään tutustumaan niin kotoisiin koiriin, hevosiin kuin sikoihinkin, villeihin susiin, haukkoihin, karhuihin ja turkiseläimiin kuten kärppiin sekä eksoottiseen elefanttiin. Kaikkia näitä eläimiä käytettiin keskiajalla joko apureina, ravintona, riistana tai lämmön ja koristeiden lähteenä.

Vaikka kirja sisältää paljon faktatietoa, on se kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja aidosta kiinnostuksesta aiheeseen. Klemettilä kertoo tiedon ohessa omasta suhtautumisestaan esiteltyihin eläimiin ja kertoo anekdootteja elämästään. Tietoa ei myöskään esitetä värittömästi, vaan Klemettilä pohtii myös esimerkiksi ihmisten suhtautumista eläimiin ja siihen liittyvää etiikkaa.

Haukan tukikohta oli haukastajan vasen käsivarsi. joten haukastaja tarvitsi vahvan nahkakäsineen suojaamaan rannettaan linnun kynsiltä. Metsästysretkillä hän kantoi mukanaan laukkua, joka sisälsi instrumetteja, lääkkeitä, varahuppuja, kulkusia ja mahdollisesti elävän kanan tai pari palkkioksi tai hätätilanteita varten.

Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä oli informatiivinen katsaus keskiajan ihmisen eläinkulttuuriin. Jokaista kirjassa esiteltyä eläinlajia käsitellään monipuolisesti ja tekstissä viitataan niin tieteelliseen tutkimukseen kuin keskiajalla ilmestyneisiin, eläimiä käsitteleviin opuksiinkin.

Kiinnostavaa oli myös Klemettilän esittämät pohdinnat eläinten hoidosta keskiajalla. Totta on, että esimerkiksi karhuja käytettiin erääseen aikaan julmasti kiertävinä esiintyjinä ja kritiikkiä voisi esittää vaikka haukkojen koulutuksessa käytetystä silmien umpeen ompelusta, mutta esimerkiksi koirista ja hevosista pidettiin erityisen hyvää huolta. Talouksissa oli usein nimenomaan eläimien hoitoon erikoistunutta palvelusväkeä ja eläimistä haluttiin pitää hyvää huolta. Klemettilä nostaa esiin myös sen, että esimerkiksi sikatalous keskiajalla on hyvin erilaista verrattuna nykypäivään. Siat saivat viettää paljon aikaa vapaana eivätkä suinkaan kahlittuina ahtaisiin tuotantolaitoksiin. Eläinten huonoon kohteluun myös suhtauduttiin nuivasti.

Suosittelen Klemettilän teosta lämpimästi kaikille keskiajasta ja eläimistä kiinnostuneille. Kirja on asiasisällöstään huolimatta kevyt luettava ja sen lukuisat taidekuvat tuovat väriä ja elävyyttä sen esittämiin asioihin.

Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä
Atena, 2013. 193 s.
Taitto ja kansi: Ville Lähteenmäki