En ollut kuullutkaan John Stephensin Smaragdiatlaksesta (Tammi, 2011; The Emerald Atlas, The Books of Beginning I, 2011) ennen kuin keskustelin tänän kesänä erään mainion 10-vuotiaan tytön kanssa. Hän oli juuri lukemassa kirjaa kolmatta kertaa eikä olisi halunnut laskea kirjaa käsistään. Päätin siis näillä suosituksin varata kirjan kirjastosta.
Sisar Agatha huokaisi: "Jaahas, nyt se sitten tosiaan on alkanut..." ja astui käytävään.
Vanha mies meni hänen perässään ovesta ulos ja pysähtyi katsomaan nukkuvia lapsia. Hän nosti kättään kuin siunaukseen, kuiskasi: "Tapaamisiin", ja käveli pois.
Lapset jatkoivat uniaan tietämättä mitään uudesta maailmasta, johon he heräisivät.
Sisarukset Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet lähes koko ikänsä orpokodista toiseen. Vanhemmat katosivat kymmenen vuotta aikaisemmin ja vaikka lapset uskovat heidän olevan yhä hengissä, on toivoa toisinaan vaikea yllä. Onni kuitenkin kääntyy, kun lapset lähetetään jälleen kerran uuteen orpokotiin mystisen tohtori Pymin luokse.
Cambridge Fallsin kylä on sisarusten mielestä kummallinen. Kylässä ei ole lainkaan lapsia ja vanha ränsistynyt talo on täynnä kummallisia huoneita. Kellarista löytyy vanha pölyinen kirja, joka yhtäkkiä siirtää lapset kylän synkkään menneisyyteen. Voivatko Kate, Michael ja Emma auttaa kyläläisiä ja miksi Kate tuntee outoa yhteyttä kirjaan?
Kate piteli kuvaa tyhjän sivun yläpuolella mutta empi. Hän tunsi taas saman pimeyden, joka luikersi kirjasta uhaten hukittaa hänet.
"Mikä hätänä?" Emma kysyi.
Kate veti henkeä, keskitti ajatuksensa Michaeliin ja laski kuvan kirjan sivulle.
En ole verrannut käännöstä alkuperäiseen, mutta väitän silti että Kaisa Katteluksen käännös on oikein mainio. Kieli soljui mukavasti ja hahmoilla oli omanlaisensa äänet eivätkä repliikitkään olleet kökköjä. Muutenkin Smaragdiatlas oli oikein viihdyttävä lukukokemus. Tapahtumia oli riittävästi, sisarukset varsin kivoja ja juonikaan ei ollut pöllömpi.
Takakannessa kirjan viitataan seuraavan mm. J.K.Rowlingin ja J.R.R.Tolkienin viitoittamaa tietä. Rowling-viittauksen allekirjoitan, sillä myös tässä lapset ovat jollain tavalla merkittyjä, ihan Tylypahkafiiliksiin ei kuitenkaan ihan vielä päästy. Tolkien-viittaus voisi liittyä kääpiöihin (jotka olivat kivoja) tai ehkäpä rääkyjiin, joissa on jotain etäisesti nazgulmaista. Joka tapauksessa kirjassa on siis paljon tuttuja fantasiaelementtejä, mutta sopivasti omanlaisinaan tai sitten vain taitavasti mash-upattuina.
Vaikka Smaragdiatlas ei ollut minulle mitenkään tajunnanräjäyttävä kokemus, oli se leppoisa ja kiinnostava nuorten fantasiaseikkailu. Luen varmasti sarjan muutkin osat, toinen osa Tulikronikka onkin jo ilmestynyt. Kannatti uskoa suositusta.
Tammi, 2011. (Bon-pokkari, 2012) 417 s.
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kannen kuvitus: Jeff Nentrup
Luin tämän noin vuosi sitten ja tykkäsin paljon. Osui kirjastossa käteen, en sitä ennen ollut kuullutkaan kirjasta tai kirjailijasta. Ensimmäisen osan luettuani pettymys oli suuri, kun enempää ei vielä ollutkaan saatavilla vaan piti odottaa sen ilmestymistä. Tykkäsin toisesta osasta ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin.
VastaaPoistaKiitos kommentista, Henna! Pitääkin haalia se Tulikronikka kirjastosta, kiva kuulla että myös se on mainio. Kolmososasta ei harmi kyllä tunnu olevan oikein mitään tietoa missään, tai en ainakaan pikahaulla löytänyt. :<
Poista