Lavalta: Tietokirjaraati (Runokuu/Lavaklubi)

Nuoren Voiman Liiton Runokuun yhteydessä, joka muuten jatkuu vielä torstaihin asti, järjestettiin jos jonkinlaista tapahtumaa. Esimerkiksi tänään olisi voinut päästä Westön kanssa kävelykierrokselle Munkkiniemeen tai Novelliklinikalle muun muassa Juha Itkosen seuraan. Tällaisena luonnontieteellishumanistina suunnistin muista houkutuksista huolimatta kuitenkin Lavaklubille kuuntelemaan Tietokirjaraatia. Jos haluat säilyttää jännityksen, suosittelen odottamaan että tapahtumasta tulee tallenne Kirjastokaistalle.

Runoraatimaisen tapahtuman idea on seuraava: Kutsutaan paikalle neljä tietokirjailijaa uusine teoksineen. Jokainen heistä lukee 2 minuutin verran omaa teostaan. Sen jälkeen neljä raatilaista, jotka ovat kirjat jo lukeneet, arvioivat teoksia ja antavat niille arvosanan välillä yhdestä viiteen. Puheenvuorolle on aikaa kolmisen minuuttia. Lopuksi on vielä aikaa niin puolustuspuheenvuoroille kuin tarkennuksillekin.

Kirjailijavieraina olivat Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist, Esko Valtaoja sekä Emma Kari, tuomariston puolella puolestaan Matti Mäkelä, Susanna Kuparinen, Antti Nylén sekä Kaarina Hazard. Puheenjohtajan tahtipuikkoa heilutti Minna Lindgren.

Suurennuslasin alle päätyi ensimmäisenä Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin miekka (Otava, 2012). Itse en osaa mitenkään kirjaa kommentoida, mutta tuomaristo kiitteli. Toivoi, että tuputettaisiin nuorille luettavaksi. Ja kehuivat sekä ehkä hieman lempeästi moittivat Hämeen-Anttilan professoristatusta sekä radioäänimäisyyttä kirjoitustapaa. Tässä vaiheessa vielä laiskasti omia muistiinpanojani, mutta sanottakoon että kirjan puitteissa käytiin rauhaisaa keskustelua islamista.

Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan (WSOY, 2012) herätti enemmän tunteita. Kuparinen moitti Enqvistiä turhasta pikkuvittuilusta, josta Nylén puolestaan sitten kiitteli. Tuomaristo pohti kovasti kummastellaanko tässä turhia, mistä näkökulmasta, mistä motiivista ja mitä Enqvist mahtaa vielä piilotella. Mäkelä huomautti omassa puheenvuorossaan sekä Enqvistiä että Valtaojaa vaivaavasta tyylistä, siis poikamaisen epäkunnioittavasta vitsailusta vakavista asioista, toiset pitivät tätä hyvänä asiana. Itsekin olen sitä mieltä, että on ihan tervettä että myös uskonnosta ja tieteestä voidaan vitsailla (toki hyvän maun rajat tietyissä tilanteissa muistaen).

Emma Karin ja Kukka Rannan teos Kalavale (Into, 2012) lieni Tietokirjaraadissa eniten kantaaottava teos. Ja sanon ensimmäiseksi, että Emma Karin lukemista olisin kuunnellut pitempäänkin. Ääni oli miellyttävä ja sävykäs, herätti eroon Kymijoen ja siellä merkintöjä kovakantiseen kirjaansa tehneen isoisän Voitto Karin tunnelmat. Kirja sai moitteita Hazardilta ja Mäkelältä, lukukokemus oli ollut väkivaltainen, siinä oli liikaa propagandaa ja se muistutti lastenkirjaa. Nylén ja Kuparinen puolestaan kiittelivät kirjaa ja sen esiinnostamia teemoja. Ryöstökalastuksen lisäksi paneudutaan myös esimerkiksi kalojen eettiseen kohteluun. Tämä Karin ja Rannan teos tulee olemaan sellainen, jonka myös itse luen.

Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa, 2012) herätti lopulta eniten keskustelua ja jopa tuohtumusta, vaikka Valtaoja oli ystävällisesti valinnut lukupätkäksi osia taiteen synnystä käsittelevästä luvusta. Olihan raati täynnä humanisteja ja rajatilapersoonia. Raati päätyi kuitenkin moittimaan sitä, että kirja tuntui tuovan tunteen kaiken merkityksettömuudestä eikä tieto tuntunut lukiessa lisääntyvän. Mäkelä tosin kehui kirjan kypsyvän loppua kohden ja Nylén totesi sen olevan joutuisaa luettavaa vaikka lukukokemus löperöityikin lopussa.

Kaiken käsikirja herätti loppupeleissä keskustelua tieteen popularisoinnista. Raati pohti, onko Kaiken käsikirja liian yleispätevä, liian pelkistetty (se kun ei käsittele politiikkaa tai etiikkaa) ja miksi se jätti olon niin kylmäksi. Valtaoja vastasi mielestäni hienosti, kuinka hänen tavoitteensa on kirjoittaa tiedepitoista kioskiviihdettä ja saada se kansanosa, joka ei tietokirjoihin yleensä tartu rakastumaan maailmaan ja oppimaan ajattelemista. Nostan hattua. Tieteen popularisointi on hieno juttu. Uskallan sanoa tämän, vaikken Käsikirjaa ole vielä lukenutkaan.

Loppupeleissä Enqvistin Uskomaton matka vei yhdellä pisteellä voiton Hämeen-Anttilalta, tätä juhlittiin kolminkertaisella Jes-huudahduksella. Itse joudun kuitenkin toteamaan, että todennäköisemmin luen Valtaojan sekä Karin ja Rannan kirjat kuin nämä edelliset. Joka tapauksessa koko tilaisuus oli oikein mainio ja diskurssia kuunteli oikein mielellään.

Täytyy vielä tähän loppuun kehua Lavaklubia. Tila sopii niin musiikille, paneeleille kuin varmaan melkein mille tahansa muullekin taidemuodolle. Sijainti on ihanteellinen. Ja vielä kaiken lisäksi henkilökunta on mukavaa ja tarjoilujen hinnat kohtuulliset.

Menkää siis kurkkaamaan Runokuun viimeiset tapahtumat ja lukekaa tietokirjoja!