Magdalena Hain Kellopelikuningas (Karisto, 2013) tarjoilee jatkoa minua kovasti ihastuttaneelle Kerjäläisprinsessalle (Karisto, 2012). Vauhdikas Gigin ja Henryn seikkailu sijoittuu Vihreälle saarelle, jossa luokkajako on edelleen voimissaan ja kuhistaan kovasti uusista keksinnöistä. Seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia niille, jotka eivät ole ensimmäistä osaa lukeneet, muuten pyrin olemaan paljastamatta mitään olennaista tästä opuksesta.
On kulunut puoli vuotta Kerjäläisprinsessan tapahtumista. Gigin perhe on muuttanut Alhaistosta Rahastoon ja elää vihdoin ainakin lähes kuninkaallisen perheen arvon mukaisesti. Vanhemmat siskot ovat asiasta kovasti innoissaan, Gigi ei niinkään sillä korottunut asema vaatii muun muassa röyhelöisten hameiden käyttämistä. Asemanmuutos ei kuitenkaan muuta ystävyyttä Henryn kanssa. Gigin seikkailujen lisäksi Vihreällä saarella kuhistaan hänen isänsä ja Barnabaksen uudesta projektista, ilma-alus Titanista. Modernien tuulien puhaltelu ei kuitenkaan ole kaikkien saarelaisten mieleen ja pian arki muuttuu jälleen seikkailuksi.
Mitä minun äitini, tai kukaan muu läheisistäni, ei suostunut ymmärtämään, oli se, että oli loppujen lopuksi aivan sama, millainen mekko minulla oli päälläni ja kuinka taidokkaasti hiukseni oli käherretty. Ihmiset näkivät minussa aina vain sen, minkä Luopio oli Unikkolinnassa vienyt.
Gigi on ehdottomasti uusi idolini ellei ollut sitä jo Kerjäläisprinsessan jälkeen. Tämä nuori tyttö on neuvokas, sympaattinen ja aito, ei liian täydellinen, omaperäinen. Ilahduin kovasti myös juonen lomaan sisällytetystä Umbrovian historian avaamisesta sekä muiden hahmojen syventämisestä. Sarjan ensimmäistä osaa tituleerasin tv-sarjan pilotiksi, tässä toisessa osassa päästiin selvästi pitemmälle. Ja kuten hyvään sarjaan kuuluu, tuotiin soppaan mukaan myös uusia tuttavuuksia.
Hai kirjoittaa niin mainiota tekstiä, että Kellopelikuningasta oli vaikea laskea käsistään. Tapahtumat ovat jännittäviä, jopa hieman pelottavia, ja ykkösosan lukeneena tietää että kauheitakin asioita voi tapahtua. Pistoolit paukkuvat ja takaa-ajajia paetaan pitkin Alhaiston kujia. Tyyli on myös varsin rempseä, pahoja tyyppejä voidaan suutuksissa haukkua paskiaisiksi. Jotenkin kielenkäytöstä tuli mieleen Ronja, ryövärintytär joka on yksi suosikeistani Lindgreniltä. Olen myös edelleen viehättynyt Hain ihmissusista ylimääräisine konsonantteineen ja temperamentteineen (RRROSSKAA!). Mussovits on mahtava tyyppi.
Kirjan lopussa on liitteitä, joissa kerrotaan esimerkiksi Vihreän saaren uskonnoista sekä ilmalaivoista. Tekstilaji on näissä pätkissä enemmän vanhemmalle lukijalle suunnattu, sanoisin, mutta miksei asiasta kiinnostunut nuorikin voisi niitä lukaista. Mielestäni on joka tapauksessa mukavaa, että kirjan asioita on ihan oikeasti taustoitettu ja että se työ näkyy.
Tästä tuli nyt aikamoista hehkutusta, mutta ei voi mitään. Nautin kirjan lukemisesta kovasti ja odotan innolla sarjan seuraavaa osaa (ja ihmissusia). Suosittelen, piste.
Taikakirjainten Raija kehuu tätä edeltäjäänsä kypsemmäksi, Risingshadow-sivustolla Niina kehuu kirjan kieltä.
Karisto, 2013. 330 s.
Kansi: Sára Köteleki
En uskaltanut lukea kokonaan postaustasi, sillä Kerjäläisprinsessakin on lukematta. Mutta sen perusteella mitä uskalsin lukea niin täytyy kyllä ehdottomasti tutustua tähän kirjasarjaan. :)
VastaaPoistaTutustu ihmeessä, Pihi nainen! Supermainio sarja.
Poista