Olen ajatellut lukevani Bo Carpelania jo jonkin aikaa. Viime vuonna sain joululahjaksi Kesän varjot (Otava, 2005; Berg, 2005) ja kun tässä nyt yritän näitä oman hyllyn opuksia lukea niin mikäs tässä. Olihan opus myös yltänyt Helsingin Sanomien lukijoiden listalle sijalle 19, kun valittiin 2000-luvun parasta kotimaista kirjaa.
"Tule Bergiin, haluan puhua sinun kanssasi, aika rientää."
Kesän varjot kulki vanhuuden viitta yllään. Aika kuluu soljuen, nykyhetkestä siirryttiin menneisyyteen kuin huomaamatta, muistot heräsivät henkiin vanhojen paikkojen tullessa näkyviin. Menneisyyden lisäksi taustalla väijyy rakkaus, kadotetut ja menetetyt, ehkä vielä tulevat. Paljaat lapaluut, leveät kesäiset hymyt ja pettymykset muodostavat oman verkkonsa, johon Mattias kietoutuu.
Teksti oli minulle vaikeaa, se vaati keskittymistä. Lauseet rönsyilevät, rivien välissä kerrotaan enemmän, kaiken yllä tuntuu lepäävän raskas pölykerros. En tiedä oliko ajoitus huono vaiko kenties tutustumiskohde liian haastava. Luin useita lukuja uudelleen, yritin päästä mukaan. Toisinaan onnistuin, sitten minut taas huitaistiin sivuun.
Pidin eniten Marinan hahmosta, valokuvaajasta joka haluaa tallentaa ihmiset, hetket. Jos hänen kuvistaan järjestettäisiin näyttely, haluaisin nähdä sen, upota Kuviin, sen hetken liikkumattomuuteen jolloin painan suljinta, siihen mikä herää elämään pimiössä tai mikä hylätään elottomana. Se vie kaikki voimat, koko elämän. Minulla ei ole ollut muuta, ei miestä, ei lapsia, vain tämä että kokoaa hiljaisuuden joka usein jää piiloon tapojen ja tottumusten alle.
Suosituksia Carpelanin muista teoksista otetaan vastaan.
Kesän varjot sopisi varmaankin luettavaksi rauhalliseen hetkeen, siihen kun mieli on tyyni eivätkä silmät painu kiinni, hetkeen jolloin voisi keskittyä ja kulkea kerronnan mukana.
Bo Carpelan: Kesän varjot (Berg, 2005)
Otava, 2005. 206 s.
Suomentanut: Oili Simonen
Kansi: Timo Numminen
Olen lukenut Bo Carpelanin toisen Finlandia-palkinnon saaneen romaanin Alkutuuli ja minulla oli samanlaisia ongelmia kirjaan sisään pääsyn kanssa kuin sinulla Kesän varjojen kanssa. Alkutuuli on varmasti yksi lyyrisimmistä romaaneista jonka olen lukenut ja sekin varmasti olisi vaatinut todella paljon aikaa ja rauhaa auetakseen. Päällimmäiseksi mieleeni kirjasta jäi taajaan toistunut luettelomainen tapa kirjoittaa. Tyyli oli aika raskas luettava minulle.
VastaaPoistaKiitos sanasta Pihi nainen, lyyrisyys tosiaan! Alkutuuli ei siis varmaankaan ole se seuraava mitä kokeilen. :)
PoistaMinä rakastan Carpelania, mutta Alkutuuli on vielä liian vaikea. Odotan siis omaa kypsymistäni sen kirjan suhteen, heh. Kesän varjojen kanssa kävi samalla tavalla. Ensin se tuntui aika vaikealta, mutta toisella yrittämällä jokunen vuosi myöhemmin olin aivan myyty.
VastaaPoistaLehtiä syksyn arkistosta on ehkä hienoin kirja, minkä olen ikinä lukenut. Carpelanin lapsiaiheiset teokset ovat myös vakuuttaneet. Onneksi paljon on vielä lukemattomiakin jäljellä.
Kiitos rohkaisevista sanoista, Joana! Ehkäpä siis Lehtiä syksyn arkistosta, olen kuullut siitä kehuja muualtakin.
PoistaKesän varjot oli ensimmäinen Carpelanini ja rakastuin. En päätä pahkaa tai silmittömästi, mutta sen verran, että olen nyt lukenut hitaasti mutta varmasti kaiken, mitä käsiini olen saanut. :) Oma suosikkini on Lapsuus - ainakin tällä hetkellä. :)
VastaaPoistaIhanaa, Tiina! Laitetaan siis Lapsuus korvan taakse. Minulla on nyt kauhean ristiriitainen suhtautuminen tähän kun toisaalta nautin kovasti osan lukemisajasta ja välillä nukahdin enkä pysynyt kärryillä.
PoistaMinulla on Kesän varjot kesken, aina vaan. :) Se on ihana kirja, mutta on totta että sitä ei voi lukea väsyneenä tai kiireessä, vaan sille pitää antaa oma aikansa ja rauhansa (siksi se minulla yhä kesken onkin). Rakastan Carpelanin sanoja, ja sitä uskomatonta hiljaista viisautta joka niissä piilee. Parasta on se, että lukemattomia miehen kirjoja on vielä roppakaupalla odottamassa. <3
VastaaPoistaNiin, ja sitä piti sanomani, että lue Carpelanin Kaari. Se on Kesän varjoja huomattavasti helppolukuisempi (se on periaatteessa nuortenkirja), mutta ah, niin kaunis. <3 Se oli minun ensimmäinen Carpelanini (poimin lukuvinkin ihanan Joanan blogista), ja sen myötä olinkin myyty.
PoistaOi, nuortenkirja-Carpelan voisi olla minulle sopiva, kiitos Sara!
PoistaKesän varjot on todella kaunis, mutta tosiaan haastava. Ehkä minä joskus vielä selvitän ne salaisuudet, jotka selvittämättä jäivät.
Kesän varjot on lempikirjani, olen lukenut sen varmaan puolen kymmentä kertaa. Tuo mileleen Beckettin teokset, ei anna anteeksi ajatuksen harhailua. Carpelan on tiivistänyt ja tiivistänyt, siksi lopputulos pysyy asian ytimessä. Aivan valtavan hieno teos.
VastaaPoistaIhana kuulla, Anonyymi. Mutta totta, tässä ei yhtään saisi herpaantua, toisaalta keskittyminen aina välillä on hyvä. Ehkä me vielä Carpelanin kanssa kohtaamme. Ja Beckettin.
Poista