Ishiguron Pitkän päivän ilta (Tammi, 1990) tarttui aikanaan mukaan jollain lukuisista kierrätyskeskusretkistämme. Ishiguron Ole luonani aina oli mitä hurmaavin juhannusheila muutama vuosi sitten ja Pitkän päivän illasta olin kuullut paljon hyvää. Toivoin kirjan tuovan hektiseen arkeen hetken hengähdystauon ja rauhan tunnun.
Niin ollen minulla ei tunnu olevan mitään syytä olla lähtemättä automatkalle West Countryyn. Minun täytyy luonnollisesti kirjoittaa neiti Kentonille ilmoittaakseni tulostani, ja minun on vielä niin ikään paneuduttava asukysymykseen. Samoin minun on ratkaistava seikat, jotka koskevat järjestelyjä poissaoloni aikana. Mutta kokonaisuutena ottaen en näe mitään varteenotettavaa syytä olla lähtemättä matkalle.
On vuosi 1956. Darlingtonin Hallin hovimestari Stevens lähestyy vähitellen eläikäänsä ja alkaa tahtomattaan syyllistyä pikkuvirheisiin työssään. Kun kartanon isäntä herra Faraday lähtee pitkälle matkalle ja ehdottaa Stevensin ottavan lomaa, päättää vanha hovimestari pitkällisen pohdinnan päätteeksi suostua ehdotukseen ja aloittaa matkan halki maaseudun tapaamaan Darlingtonin entistä taloudenhoitajaa, neiti Kentonia.
Samalla kun Stevens tutkailee maaseudun ihmeitä rouva Symonsin The Wonders of England -opuksen johdattamana päätyy hän muistelemaan aikaa entisen isäntänsä, lordi Darlingtonin, palveluksessa. Monikymmenpäisen palvelushenkilökunnan johdossa olivat Stevens ja neiti Kenton ja he huolehtivat, että kansainvälisten vieraiden yöpymiset sujuivat moitteetta ja tyylikkäästi. Darlington Hallin saleissa käydään neuvotteluja niin sotaa ennen kuin sen jälkeen Stevensin seistessä aina lähistöllä valmiina täyttämään isäntänsä kaikki toiveet.
Pidättyväinen kertojamme pohtii myös paljon, mitä tarkoitetaan sillä että joku on suuri hovimestari ja mitä on arvokkuus. Vaatimattomasti hovimestarimme suostuu myöntämään, että hän jopa saattaisi täyttää hyvän hovimestarin kriteerit, sillä takana on monta kymmentä moitteetonta palvelusvuotta. Kaikki käskyt on toteutettu ja henkilökunnan toimia valvottu, asiattomia mielipiteitä ei ole lausuttu, vaikka ulkokuoren alla onkin kieppunut jos jonkinlaisia tunteita.
Itse kiinnyin lukumatkani kovasti Stevensiin. Jäykän ja virallisen oloisen ulkokuoren alta löytyi vähitellen paljon tunteva persoona, vaikka sitä ei ulkopuolelle näytetäkään. Loppujen lopuksi matka halki Englannin maaseudun on lempeän rauhallinen ja haikean surullinen, kaunis ja lohdullinen. Vanhan hovimestarin muisteloista olisi helposti saanut tympeää luettavaa, mutta Stevensin tarina jaksaa kuljettaa lukijan perille asti.
Suketus kuuli kirjan taustalla melankolista musiikkia, Zephyr lämpeni vasta toisella lukukerralla.
Tammi, 1990. Pokkarissa 283 s.
Suomentanut: Helene Bützow
Kannen kuva James Ivoryn elokuvasta Pitkän päivän ilta.
Rauhallinen ja surumielinen kirja tämän tosiaankin on, sopii muuten varmasti hyvin tällaisiin syyspäiviin. Itse luin kirjan muutama vuosi sitten kesällä ja pidin. Kirja oli ensimmäinen Ishiguroni ja ehkä siksi rakkain, vaikka Ole luonani aina ja Yösoittoja ihastuttuvat toki nekin. Silti vanhan ja uuden maailman kohtaamisessa on jotain erityisen koskettavaa.
VastaaPoistaMinä en ole aivan varma kummasta pidin enemmän, Katja. Opukset ovat molemmat haikean kauniita mutta omalla tavallaan. Stevens oli kyllä ehdottomasti sydämeenkäyvä hahmo. Yösoittoja on minulla vielä lukematta.
PoistaEn ole tätä kirjaa lukenut ja olen muutenkin päättänyt jättää tämän viimeiseksi Ishigurokseni ja lukea muut ensin, mutta arvaan sitten joskus rakastuvani.
VastaaPoistaMutta voi tuota suloista nukkujaa. Hänellä on todellakin pitkän päivän ilta. <3 Ja röhkipossukin! (Taidan olla vähän rakastunut karvaiseen kaveriinne. Pennun kuvia katsellessa iskee ihan koirakuume, vaikka kotonakin on jo se oma paras ystävä. :)
Sara, uskon että tulet ihastumaan herra Stevensiin. :)
PoistaPöly lähettää paljon terveisiä ihailijalleen ja ystävälleen, siis sekä sinulle että nelijalkaiselle ihanuudelle!
Stevens oli ihana! Ishiguro on surumielisyyden taituri.
VastaaPoistaOsuvasti sanottu, Marile!
PoistaLuin tämän parisen kuukautta sitten. Ihana, lempeä, tunnelmallinen, omituinen, viipyilevä kirja. Ainoa Ishiguroni tähän mennessä, mutta aion lukea lisää. =D
VastaaPoistaSuosittelen, Irene, vaikken itsekään ole lukenut kuin nämä kaksi. Viipyilevä on oiva termi.
PoistaMinä ostin tämän juuri kirpparilta kun Ole luonani aina oli niin hyvä. Kuulostaa minusta hyvältä kirjalta. Täytyykin yrittää lukea kirja pian :)
VastaaPoistaSuosittelen Katri lämpimästi! Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin kesäiseen aikaan, sopii se tunnelmaltaan hyvin myös syksyyn.
PoistaHeippa! Olen jo jonkin aikaa (vuoden..) lueskellut blogiasi ja jokainen postaus täällä sekä Talo Leinon puolella saa hymyn huulille,johtuneeko sitten ihanasta kirjoitustyylistäsi! :) Aivan ihana myös tuo teidän koiratoverinne,Pöly on ihastuttava nuorimies (: Meinaatko suunnata lavalle Tohtori Zivagon maailmaan tänä syksynä?
VastaaPoistaKaikkea hyvää ja ihanaa syksyä!
- S
Voi kiitos S, tämä kommenttisi piristi päivääni! Zivago on vielä harkinnan alla, ehkä jos pääsisi vaikkapa äkkilähtölipuilla. Antti Timosen roolisuoritus kyllä kiinnostaa.
PoistaIhanaa syksyä myös sinulle ja terveisiä Pölyltä!
Oi, löysin blogiisi kun etsin linkkejä liitettäväksi omaan juttuuni tästä kirjasta. Kirjoitat niin ihanasti, että hyppään suoraan vakituiseksi lukijaksesi! :)
VastaaPoistaVoi kiitos Kaisa Reetta, onpa mukavaa kuulla!
Poista