Lavalta: Jäniksen vuosi (Ryhmäteatteri)

Kuva: Johannes Wilenius/Ryhmäteatteri

Arto Paasilinnan romaaniin perustuva ja Esa Leskisen ohjaama Jäniksen vuosi oli Ryhmäteatterin syksyn toinen ensi-ilta. Helsinginkadun näyttämöllä esitettävästä näytelmästä luvataan, että se on inhimillinen komedia. Itse istuin katsomoon odottaen huumoria ja yhteiskuntakritiikkiä.

Aivan liikaa töitä paiskiva Vatanen (Robin Svartström) passitetaan turhanoloiselle kurssille jonnekin päin Suomea. Lääkehuuruisella ajomatkallaan hän törmää Jänikseen (Anna-Riikka Rajanen, joka sopii rooliin kuin nakutettu), jonka loukkaantumista Vatanen ei voi jättää huomiotta. Jänis lähtee datanomin matkaan ja lopulta kaksikon välille alkaa sukeutua ystävyys ja jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, miten nisäkkäät voisivat elää sovussa keskenään.

Taisto Oksanen, Juha Pulli ja Minna Suuronen tekevät huikean työn vaihtaessaan Vatasen ja Jäniksen tarinan taustalla lennossa roolista toiseen. Mieleen jäivät erityisesti eri karaokebaarien kantapeikot sekä Pullin käsittämättömän pelottava konsultti. Mies äänesti ärsyttäväksi hahmoksi oivallista Korppia (myös Pulli). Tarina liikkuu ensimmäisen puoliajan vauhdikkaasti eteenpäin, toisella puoliskolla keskitytään enemmän miettimiseen.

Näytelmässä käytetään paljon live-videota ja hyödynnetään sen mahdollisuuksia hienosti. Lavan takahuone muuttuu silmänräpäyksessä hotellihuoneesta vankilaksi tai olohuoneen sohvaksi. Onnistunut toteutus vaatii skarppausta. Mies kehui kovasti toteutuksen kunnianhimoisuutta ja näyttelijöiden ja kuvaajan huikeaa yhteispeliä. Nostan hattua (tai korvia) kamerankäyttäjälle, Viivi Kuusimäelle.

Kuva: Johannes Wilenius/Ryhmäteatteri

Mainittakoon myös näytelmän lauluosuudet kiitoksin, erityisesti Anna-Riikka Rajasen osalta. Erityisesti kahteen kertaan kuultava Tuomittuna kulkemaan on kaunis ja karvojen pystyynnousua aiheuttava kappale.

Luulin vielä näytelmää katsomaan mennessäni lukeneeni Paasilinnan alkuperäisteoksen, mutta näytelmän kuluessa tuli toisiin aatoksiin. Ilmeisesti olen ainoastaan lukenut kirjasta, mutten itse kirjaa. Täytynee laittaa lukujonoon. Mies kommentoi näytelmän olevan varsin löyhä adaptaatio, vaikka perusteemat samoja olivatkin.

Loppujen lopuksi näytelmä herätti ajatuksia elämäntavoista ja nykyajan maailman kaoottisuudesta. Yritysmaailma vaatii työntekijöiltään jatkuvasti lisää paukkuja ja mielenterveyshoidon resurssit ovat riittämättömät. Ryhmiksen tapaan yhteiskuntakritiikkiä riitti, joskus ehkä hieman päälleliimatustikin, mutta kokonaisuudessaan paketti pysyi hyvin kasassa.

Mies myös totesi Esa Leskisen tajunneen jotain perustavanlaatuista siitä, miten teatterilla voi tehdä asioita, jotka elokuvan keinoin ovat mahdottomia. Kuten vaikka sen, että lavalla voi paistaa lettuja ja esityksen jälkeen allekirjoittanut nykii siippaansa hihasta kysyen, että voitaisko tehdä lettuja huomenna. Tehtiin, oli hyvää.

Kokonaisuudessaan Jäniksen vuosi oli oikein mainio, vaikka pidinkin ensimmäisestä puoliajasta ehkä hitusen enemmän. Erityisplussat tällä kertaa katsomoon mennessä tarjoilluista porkkanoista sekä porkkanakakusta (oli hyvää).

Tämän kuvan otin ihan itse huonolla kännykkäkameralla.