Kuva: Ilkka Siitari
Lahden Sibeliustalossa pyörii tällä hetkellä paikallisesta Sleepy Sleepers -yhtyeestä kertova tosielämään perustuva musikaali Kuka mitä häh? Oma sleeppari-tuntemukseni on hyvin lähellä nollaa, mutta hyvä meininki ja mainion kuuloinen esiintyjäkaarti houkuttelivat kuitenkin ajamaan sateisena tiistai-iltana Lahteen. Lipussa luvattiin näytelmän olevan romanttinen komedia, mennään sillä.
Musikaalin kertojana toimii bändin dj-roudari-yleismies Pulu (Markku Häkkinen), joka tervehtii katsojia esityksen alussa helvetin tulen loimuista. Siitä siirrytäänkin sulavasti kertomaan yhtyeen historiasta 70-80-lukujen vaihteessa. Lahtelaisten kaverusten bändi herättää pahennusta muun muassa heittelemällä ulostetta ja laulamalla hävyttömyyksiä maassa, jossa Karjala on kirosana.
Häkkisen lisäksi rooleissa nähdään Ilari Hämäläinen Sakkena, Roope Salminen Matona ja Mira Luoti Saarana. Ensemblessa hyörivät mukana Mikko Jokinen, Jutta Järvinen, Veera Lehtinen, Antti Peltola, Mikko Peltoniemi, Tero Porali, Markku Porkka, Sini Saajakari, Lasse Turunen sekä Hilppa Lampi, joka on myös tehnyt musikaalin koreografiat. Näyttelijäkaartilla on selvästi homma hallussa, sillä laulut kuulostavat hyvältä ja koreografiat ovat eloisuudessaan mainioita.
Näkoala lavalle meillä oli mainio, istuimme nimittäin aivan ensimmäisessä rivissä. Musiikki ei soinut liian kovaa vaikka korvatulpat jäivät kotiin ja eturivistä pääsee myös oivallisesti toteamaan, että myös näyttelijättärien alusvaatteet on valikoitu ajankuvaan sopiviksi. Ainut ongelma äänen kanssa oli se, että yhteislauluissa sanat puuroutuivat. Toisaalta kappaleiden sanat eivät ole ehkä niitä informatiivisempia joten haitta ei ollut suuren suuri. Musiikista huolehti Costello Hautamäen luotsaama bändi, joka koostui pääosin ex-Sliippareista. Meininki oli myös soittajilla mahtava ja musiikkia kuunteli ilokseen.
Kuva: Ilkka Siitari
Kuka mitä häh? oli toinen näkemäni Jalle Niemelän ohjaama produktio. Tammikuussa 2012 olin katsomassa Rockville-musikaalia Helsingissä, jossa sattumoisin oli Markku Häkkinen pääosassa. Vaikuttaakin siltä, että aina kun tapaamme hän on elähtänyt rokkari. Fiilis molemmissa musikaaleissa oli jossain määrin sama: lavalla näkyi tekemisen meininki ja näyttelijöillä tuntui olevan kivaa.
Noin kaksi ja puolituntinen esitys oli energinen ja hauska draaman sävyjä unohtamatta. Sibeliustalo tarjoaa musikaalille hienot puitteet (vaikka onkin kuulemma hankala miksata) ja esittelee samalla palan kotimaista musiikkihistoriaa. Esityksen jälkeen tiedän ainakin jotain Sleepy Sleeperseistä ja tajusinpa tietäväni jopa muutaman biiseistä. Kannattaa siis reissailla Sibeliustaloon katsomaan mainiota musikaaliproduktiota!
ps. Iso plussa käsiohjelmasta olleesta P-ristikosta, se oli mainiota ajanvietettä väliajalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.