Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Birgitalle viedään myös tulppaaneja.

Pää kaipasi lepoa, Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle (Minerva, 2013) saapui hätiin. Kirja on hauska, lämminhenkinen ja kaiken lisäksi fiksu. Lähes täydellistä luettavaa.

Teki mieli vastata, että sitä minä itsekin ihmettelen, mutta hymyilin vain. Kun on pienenä opetettu, että vanhempia pitää kunnioittaa, sitä sietää hyvinkin erikoista käytöstä. Jos kuka tahansa ikäiseni kohtelisi minua samanlaisella penseydellä ja ylenkatseella kuin suurin osa vanhuksista, en todellakaan hymyilisi vastaan vaan kertoisin taatusti mitä mieltä olen. Onneksi ihmiset muuttuivat epäystävällisiksi vasta eläkkeellä. Ilmeisesti on vanhusten selviytymisen kannalta elintärkeää, että lapsiin iskostetaan kunnioitus vanhuutta kohtaan, sillä ilman sen ehdollistumista selkärankaan olisi hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi auttaa ainuttakaan vittuilevaa kääkkää.

Äitien soitot voivat joskus koitua kohtalokkaaksi. Miska passitetaan viemään kukkia kaukaisella sukulaiselle hoitokotiin. Satunnaisesta kohtaamisesta nuoren velton opiskelijan ja kiukkuisen vanhuksen välillä syttyy kipinä, joka alkaa vähitellen kehittyä hyötysuhteeksi, tai ystävyydeksi, joksikin. Vähintäänkin se on sitä, että Miska alkaa kuljettaa hoitokotiin mitä erilaisimmin tavoin naamioitua pilveä.

Tarinan taustalla huitelevat kämppis Ville ja Manalan Portto, Torremolinoksesta huonojen yhteyksien päästä soitteleva äiti ("Tuodaan sitten taas englanninlakritsaa, jotka jäävät syömättä."), glamöröösi herra Kurttu sekä muut hoitokodin asukkaat, joista tyylikkäässä pappatakissaan rullaileva Heikki on ehdoton suosikkini. Menoa ja meininkiä siis riittää, tosin kerrottuna saamattoman nuoren miehen suulla.

Tiuraniemi on todella hauska, kuten jo sanoin. Hymyilin, hihitin ja nauroin kirjaa lukiessani. Huumori on vaikea laji, etenkin niin että se naurattaisi lukiessa. Tiuraniemi osaa olla terävä, viljellä Miskan suuhun sopivia populaarikulttuurisia viittauksia ja tasoittaa tietä huvittavuudelle osaamalla olla myös vakava ja viisas. Huumorin alta esitetään ajatuksia vanhustenhoidon tilasta ja asenteista, herätetään ajatuksia.

Jopa flegmaattinen ja oikeastaan aika ärsyttävä Miska onnistui saamaan minulta sympatiaa. Vaikka takamus olisi kaivannut potkuja, en osannut olla pitämättä hänestä edes hiukan. Myös pippurinen suomenruotsalainen Birgitta huvitti ja samalla herätti myötätuntoa, vaikka elämässä tehdyt ratkaisut eivät sellaisia olisikaan että ne allekirjoittaisin. He myös muodostavat mainion parivaljakon.

Kukkia Birgitalle oli tällä hetkellä minulle mitä mainioin lukukokemus. Kieli rullasi, tarina kulki, henkilöt olivat kiinnostavia ja lukeminen tuntui hyvältä. Ja nauratti. Kiitos.

Valitsin sattumoisin saman lainauksen kuin Taika ja Liinan teksti sai minut nostamaan kirjan sijaa lukupinossa.

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle
Minerva, 2013. 256 s.
Kansi: Taittopalvelu Yliveto