Lavalta: Neljäs tie (Kansallisteatteri)

Kuva: Tuomo Manninen/Kansallisteatteri

Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä pyörivä Neljäs tie tahkoaa nyt viimeisiä näytöksiään, joulukuussa on jäljellä vielä kolme esitystä. Taloustieto ja Suomen historia eivät ole vahvimpia alueitani, mainoksissa luvataan komediaa suomalaisesta demokratiasta. Lähdin kuitenkin katsomaan ja vielä parinkymmenen oppilaan kanssa.

Ensimmäisellä puoliajalla juonen käänteissä pysyy suurinpiirtein mukana. On Mannerheimia, Paasikiveä, YYA-sopimusta ja suurien ikäluokkien syntyminen. Venäjän karhu saunoo Kekkosen kanssa. Moninaisten vaiheiden ja tuokiokuvien kautta päästään EU:hun asti. Toisella puoliajalla homma tuntuu lähtevän aivan erilaisiin sfääreihin. Aikatasolla hypitään 90- ja 00-lukujen välillä ja puhutaan rahakriisistä, EMUsta, katastrofeista ja siitä että metsään mennään. Demokratiasta ei tunnu olevan tietokaan, päätökset tehdään mystisten papereiden avulla ja kokoussaleissa kiristellään hampaita.

Keskustelunpätkät on pääosin otettu suoraan haastatteluista, puheista, pöytäkirjoista tai vastaavista joten teksti on varsin kapulakielistä ja paikoitellen tällaiselle talousmaallikolle lähes käsittämätöntä. Fiktiivisistä hetkistä vastasivat muun muassa Mikki Hiiri, Konsensuskeiju ja Emu (joka rääkymisellään oli kyllä oma suosikkini). Lavalla nähdään siis sekä eduskunnan istuntoja että absurdeja hetkiä keijujen ja taikapölyn parissa. 

Screenilla näkyvät tekstitykset kuljettavat näytelmää, joka etenee pääasiassa musiikkinumeiroiden ja kokousten avulla. Asiaa on paljon ja toisinaan on hankala seurata lavalla tapahtuvaa hälinää ja lukea samalla tekstejä, mutta ilmankaan en olisi halunnut olla. Vähintäänkin tekstitysten avulla sai seurattua sitä kuka puhuu ja missä vuodessa mennään.

Kuva: Tuomo Manninen/Kansallisteatteri

Dokumentaarinen tyyli muistuttaa Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmiä (vaikka olenkin nähnyt vain sen toisen). Taustalta löytyykin samoja henkilöitä, sillä sekä Susanna Kuparinen että Jari Hanska ovat myös Neljännessä tiessä taustatoimittajina. Vaikka pituus on molemmissa ollut suurinpiirtein sama, on Kansallisteatterin versio mielestäni ongelmallisempi. Asiaa ja poliittista jargonia syydetään katsomoon kovalla vauhdilla ja heikompi tipahtaa helposti kelkasta. Ryhmiksessä tavallista pulliaista kannateltiin hieman paremmin, tosin myönnettäköön että kyllä siellä Eduskunta II:ssakin sai pinnistellä että pysyi kyydissä.

Sen tosin sanon, että kyllä Kansiksessa osataan luoda tunnelmaa ja efektejä. Koko katsomo tuntui toisinaan jyrisevän pommituksissa ja valoilla saadaan ihmeitä aikaan. Lisäksi lavaa käytetään tehokkaasti hyödyksi ja siellä muun muassa ajellaan autoilla sekä tanssitaan Ketchup Songia. Mainittakoon tässä vielä, että videota on myös käytetty hienosti hyväksi. Mahtavaa.

Neljäs tie ei ole helppo näytelmä. Vaikka se pyrkii viihteellisyyteen, on sisältö sen verran raskas että kolmen tunnin keskittyminen ottaa koville. Loppuvaiheessa jargon tuntuu kulkevan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja valojen sammuessa olo on kuin puulla päähän lyöty. Näyttelijöille nostan joka tapauksessa hattua, sillä moninaisten roolien ja koreografioiden hallitsemisessa saa todella tehdä töitä. Lisäksi tällaisena Itsevaltiaat-lapsena oli myös hauska palata tuttujen poliitikkokarikatyyrien pariin.

Niin ja pääsenköhän minä koskaan eläkkeelle. En varmaan. Pelottavia nämä talousasiat.