Lavalta: Orkesteri -- The Everlast (KOM-teatteri)

Kuva: Noora Geagea

KOM-teatterin Orkesteri - The Everlast oli yksi syksyn tärpeistäni. Komedia takahuoneen tapahtumista kutkutti mieltä ja näyttelijäporukkakin oli sen verran asiallisen oloinen että liput hankittiin ja tänään sitten mentiin Kapteeninkadulle. Odotukset olivat korkealla, onnekseni esitys ylitti riman keveästi.

The Everlast on hieman väsähtänyt yhtye, joka yhden hittinsä jälkeen on tehnyt lähinnä hääkeikkoja enemmän tai vähemmän menestyneesti. Näytelmässä ollaan jonkin geneerisen työväentalon takahuoneessa odottamassa keikkaa. Kaikki saapuvat paikalle vähitellen, kuka missäkin mielentilassa. Basisti Halla (Juho Milonoff) puhuu käsittämättömiä, kitaristi Rane (Pekka Valkeejärvi) on zen ja nuori rumpali Timi (Samuli Niittymäki) yrittää edelleen saada rahojaan edellisestä keikasta. Nokkamies Jasella (Janne Reinikainen) on kuitenkin idea, jolla bändi saataisiin uuteen nousukiitoon. Avuksi tarvitaan vain Idols-tähti Simone Päiväperhonen (Laura Malmivaara) ja homma on pläkki. Tai ainakin paperilla. Ja on siellä myös Hannu (Jani Rapo), mutta hänestä saatte ottaa ihan itse selvää.

Takahuoneessa tapellaan, itketään, puhutaan yhteishengestä, pohditaan suuria kysymyksiä ja karhutaan takaisin niitä rahoja. Välillä käydään salin puolella soittamassa tai hakemassa Jaffaa. Meno on mainio. Bändiläisten jutut kulkevat laidasta laitaan, mutta koko ajan mennään kohti synergiaa. Ja oli siellä karjalanpaistiakin. Vai oliko? Joka tapauksessa Everlast onnistuu hienosti kertomaan siitä, mikä yhdessä musisoinnissa voi olla hienoa ja mikä siinä toisaalta voi myös mättää.

Kunniamaininnan saa tällä kertaa Samuli Niittymäki hurmaavan epävakaana Timinä. Hahmo jaksoi yllättää koko näytelmän ajan ja hurmasi minut täysin. Erityiskiitokset myös järkevästä pituudesta. Tunti ja 40 minuuttia kuluivat kuin siivillä, mutta näytelmä ei tuntunut kuitenkaan liian lyhyeltä saati pitkitetyltä. Hienoa KOM!

Näytelmän jälkeen ei osannut sanoa oikein muuta kuin että olipa hyvä. Kerrankin komedia oli sitä mitä luvattiin eli komediaa ja vielä sellaisella oikeasti naurattavalla tavalla. Mitä pidemmälle näytelmässä mentiin, sitä absurdimmaksi homma tuntui menevän mutta silti tunsin uskovani Everlastiin. Mies nauroi niin paljon, että esityksen loppupuolella hänelle iski pahimmanlainen hikka. Pahoittelemme.

Kannattaa muuten kurkata myös näytelmän hittikappaleen Lentoon lähdit musiikkivideo. On se hieno biisi.