Lavalta: Chaplin (Svenska Teatern)

Chaplinin nuoruudenrakkaus Hetty Kelly (Josefin Reinhard) ja Chaplin (Patrick Henriksen) itse. Kuva: Cata Portin/Svenska Teatern

Hbl:n tilauksen mukana sai kaksi ilmaislippua Svenska Teaterniin. Päätimme siis rohkaistua ja lähteä pitkästä aikaa kokeilemaan ruotsin taitojamme ja kävimme hankkimassa liput Chapliniin. Nimensä mukaisesti kyseessä on Charles Chaplinin elämäkerta, joka luotaa taitelijan elämää vuodesta 1894 aina hänen kuolemaansa eli vuoteen 1977.

Näytelmä kertoo tarinan pojasta, joka kasvoi köyhästä lontoolaispojasta koko maailman tuntemaksi elokuvatähdeksi. Tarina kuullaan jo viimeistä elinvuottaan elävän Chaplinin (Kristofer Möller) suulla ja tapahtumat esitetään takaumina. Nuorta Chaplinia esittää äärimmäisen hienosti Patrick Henriksen, joka taipuu lavalla ketterästi akrobaattisiin temppuihin ja on samanaikaisesti vakuuttava ristiriitaista taiteilijapersoonaa esittäessään. Chaplinin elämän tärkeitä ihmisiä esittävät lavalla Thomas Backlunfd, Nina Hukkinen, Simon Häger ja Josefin Reinhard.

Ensimmäisellä puoliajalla liikutaan vauhdilla eteenpäin. Chaplin päätyy elämään kadulla äidin jouduttua mielisairaalaan. Onneksi isoveli Sydney palaa meriltä takaisin ja yhdessä veljekset päättävät aloittaa uran näyttelijöinä. Lavalla nähdään hauskoja komediapätkiä ja Henriksenin ja Hägerin yhteispeli on mainiota. Vuodet vierivät ja Chaplin etenee urallaan lähtien lopulta etsimään kirkkaampaa tulevaisuutta Yhdysvalloista. Tapahtumista hypätään toiseen kovalla vauhdilla palaten tasaisin väliajoin kuulemaan vanhan Chaplinin mietteitä.

Toinen puoliaika on rauhallisempi, vaikka tapahtumia onkin paljon ja ne siirtyvät maailmanlaajuiseen skaalaan. Siinä kerrotaan Chaplinin elokuvauran rakentumisesta, Nykyajan tuomasta menestyksestä, naissuhteista ja suureen kuuluisuuteen nousemisesta. Myös Diktaattori saa oman hetkensä. Chaplinin toimien jakaessa mielipiteitä hänet karkotetaan Yhdysvalloista ja lukuunottamatta kunnia-Oscarin noutoa taiteilija elää lopun elämästään Euroopassa.

Oma Chaplin-tuntemukseni on vähintäänkin lapsenkengissä, sillä ainut elokuva jonka olen nähnyt on Kaupungin valot enkä ole myöskään nähnyt kehuttua elämäkertaelokuvaa. Näytelmä kuitenkin on sen verran selkeä, että perässä kyllä pysyy ja kaiken lisäksi näyttelijöiden ruotsi on niin selkeää, että ruostunutkin kielipää pärjää katsomossa. Vauhdikkaasti toisaalta mennään ja näytelmä ei olisi välttämättä kärsinyt yhtään siitä, että ensimmäisen puoliajan ryntäilyä olisi hieman rauhoitettu mittavammalla kestolla.

Kuva: Cata Portin/Svenska Teatern

Näytelmänä Chaplin oli sekä hyvä että pieni pettymys. Näyttelijät tekivät työnsä ammattitaitoisesti, lavastus oli hieno pyörivine rattaineen ja väleissä nähdyt laulukohtaukset loivat hienoa tunnelmaa. Toisaalta näytelmää vaivasi kiireen tuntu. Tuntui, että kahteen tuntiin oli tahdottu mahduttaa niin paljon, että välillä homma tuntui läpijuoksulta. Näyttelijöissä olisi ollut varmasti potentiaalia rakentaa hahmojaan hieman rauhallisemmin. Lisäksi vanhan Chaplinin osuudet tuntuivat välillä turhan alleviivaavilta, aivan kuin yleisöä pitäisi muistuttaa siitä että nuori Chaplin tosiaan on tämä sama henkilöhahmo.

Erityiskiitokset annan nerokkaalle lavastukselle ja sille, että näytelmässä kuultu pianomusiikki soitettiin joko lavalla Möllerin toimesta tai pianistin kulmauksesta lavan reunalta. Kaikki näytelmässä kuultu musiikki oli, luonnollisesti, Chaplinin omaa käsialaa. Myös lauluesitykset kuulostivat hyvältä.

Ja vaikka tässä nyt hieman kritiikkiä annoinkin, jäi näytelmästä kuitenkin myös hyvä mieli. Lopussa nähty videopätkä Chaplinista vastaanottamassa Oscariaan ja se musiikki, ja toisaalta myös se into jolla lavalla näyteltiin. Näytelmä tasapainoili loppujen lopuksi oivallisesti tragedian ja komedian välimaastossa ja kykeni antamaan hyvän yleiskuvan Chaplinin elämästä, vaikka syväluotaukseen asti ei päästykään.