perjantai 13. joulukuuta 2013
Marko Hautala: Itsevalaisevat
Marko Hautala teki sekä minuun että siippaan vaikutuksen Literary Death Match II:ssa ja sittemmin talouteen on tullut hankittua jo kolme miehen romaania. Omaksi ensimmäiseksi Hautalakseni valikoitui satunnaisotannalla Itsevalaisevat (Tammi, 2008) hämmentävän hienoine kansineen.
"Isä..."
"Iiris", Elias sanoi, tajuamatta puhuvansa vastaajaansa.
Jokin Iiriksen äänessä sai ajan hidastumaan, pysähtymään kuin vinyylilevysoittimesta olisi katkaistu virta.
"Iiris", Elias sanoi, "missä sä olet?"
"Isä... Te ette näe mua..."
Ääni oli väsynyt, sanat sammaltavia. Miksei tyttö puhunut kunnolla, niin kuin hänelle oli opetettu?
"Kerro", Elias yritti, vaikka tajusi puhuvansa kaiulle, tallennetulle menneisyydelle.
"...enää ikinä."
Elias Rosvik päättää jättää rakastajattarensa ja palata takaisin turvalliseen perhe-elämään. Samana päivänä kuitenkin katoaa perheen tytär Iiris ja vaimo Senja vajoaa entistä poissaolevammaksi. Terapeutti Maaria painiskelee vastaanotollaan nuoren pojan, Maunun, kanssa, joka tuntuu puhuvan käsittämättömiä sisäisestä valosta ja siitä, kuinka hänen sisällään ui kala. Missä Iiris on ja miksi kaikki tuntuvat puhuvan kaloista?
Tarinan kulkiessa tuntuu, että kaikilla on paha olla. Kukaan ei löydä kiinnekohtaa, joku puuttuu, pää ei kestä. Samalla puhutaan kipeästi kaipuusta, uskosta ja pelosta. Siitä, miten usko tai uskomukset voivat viedä mennessään, viedä koko ihmisen ja muuttaa hänet joksikin muuksi. Ja ehkä myös siitä, kuinka hauras ihmismieli on, kuinka siihen voi loppujen lopuksi niin helposti vaikuttaa.
Itsevalaisevat oli loppupeleissä niin epämiellyttävä kirja, että en oikein tiedä voinko sanoa pitäneeni siitä. Niin, en voi sanoa, se tuntuisi liian pahalta. Mies tosin ei pitänyt kirjaa niin ällöttävänä kuin minä, mutta toisaalta hän totesi lukeneensa paljon enemmän kaikkea kipeetä. Sen voin joka tapauksessa todeta, että Itsevalaisevat on häiriintyneen koukuttavasti kirjoitettu ja kamaluudesta huolimatta oli kirja luettava loppuun.
Tähän kirjaan tuskin palaan enää koskaan uudelleen, mutta valmistan itseäni henkisesti lukemaan myös muuta Hautalan tuotantoa joka taitaakin kutakuinkin kokonaisuudessaan jo löytyä meidän kirjahyllystämme. Suosittelen karmivuuksista pitäville, ei heikkohermoisille.
Marko Hautala: Itsevalaisevat
Tammi, 2008. 239 s.
Kansi: Saku Heinänen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hautalan Unikoira oli hieno, kokeileppas sitä häneltä seuraavaksi! Tämä odottaa minulla vielä Torajyvien kera hyllyssä :)
VastaaPoistaOtetaan siis Unikoira seuraavaksi, Susa! Kiitos!
PoistaVaikka ainoa Hautalalta lukemani kirja (Käärinliinat) aiheutti pientä jupinaa vaikuttaa hänen kirjansa mielenkiintoisilta. Aion siis ehdottomasti lukea lisää häneltä, muistaakseni ainakin Unikoira löytyy omasta hyllystä, saattaapa löytyä myös tämä Itsevalaisevat.
VastaaPoistaMies sanoi, että Käärinliinat on myös aika "kipeä" kuten tämäkin. Taidan siis tarttua siihen Unikoiraan myös seuraavaksi!
Poista