Näin ihastuttavan Silver Linings Playbook -elokuvan maaliskuussa. Sympaattinen elokuva sai hyvälle mielelle, lisäksi Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper olivat mainioita pääosanesittäjiä. Elokuvan innoittamana ostin e-kirjana myös Matthew Quickin kirjoittaman kirjan (2008), johon elokuva perustuu. Tarkoituksena oli lukea kirja piakkoin, mutta niin homma vain venyi ja vanui ja luinkin opuksen vasta joulukuussa. Tässä joka tapauksessa näkemyksiä molemmista.
Elokuva (teksti kirjoitettu maaliskuussa)
Vaikka yleensä pyrin lukemaan kirjan ennen elokuvaa, tein tämän kanssa poikkeuksen Finnkinon Superpäivän sopiessa maaliskuun lopulla niin mukavasti suunnitelmiin. Odotukset Silver Linings Playbook -elokuvan suhteen olivat korkealla, sillä olihan raina kerännyt kiitosta niin palkintoraadeilta kuin tutuiltanikin.
Odotukset eivät onneksi romahtaneet: elokuva oli hyvä. Lawrencen ja Cooperin dynamiikka elokuvan pääparina oli loistava, eivätkä muutkaan näyttelijät jääneet pekkaa pahemmiksi. En oikeastaan osaa sanoa elokuvasta mitään järkevää, kykenen vain hehkuttamaan. Näin lyhyesti sanottuna elokuvassa oli minulle juuri sopivasti kaikkea: rakkautta, hulluutta, tarinaa ja kaiken lisäksi vielä tanssia. Silver Linings Playbook tulee varmasti hankittua myös oman elokuvahyllyn täytteeksi.
Saatan olla myös hieman rakastunut Jennifer Lawrenceen.
Kirja
Matthew Quickin esikoisromaani on mainio. Pat Peoples pääsee pois mielisairaalasta, kun hänen äitinsä lupaa ottaa tämän valvovan silmän alle. Vaimoaan kaipaava Pat viettää päivänsä kuntoillen, yrittäen parantaa huonot käytöstapansa ja käyden terapiassa toivoen että eroaika vaimosta päättyisi ja tämä palaisi hänen luokseen. Vanhempienkaan elo ei ole aivan auvoista. Isälle henki ja elämä on Eagles-joukkueen pärjääminen peleissä ja jos häviö tulee, ovat seuraavat päivät murjotuksen ja kiukuttelun täyttämiä. Lisäksi Patista tuntuu, että perheenjäsenet yrittävät salata häneltä jotain, joka tuntuu liittyvän hänen avioliittoonsa.
Ystävänsä kautta Pat tutustuu Tiffanyyn, jonka mies on kuollut joitakin vuosia sitten. Tiffanya pidetään jossain määrin sekopäänä ja tulkintaa vahvistaa se, että nainen muun muassa alkaa seurailla Patia hänen lenkeillään puhumatta kuitenkaan mitään. Parivaljakon välille alkaa kehittyä vähitellen erikoinen ystävyyssuhde.
Loppupeleissä kirjassa ei oikeastaan tapahdu kauheasti mitään. Kerronta koostuu pääasiassa Patin itse kirjoittamasta päiväkirjasta ja sen lisäksi kirjeistä. Päivien tapahtumat koostuvat pääosin kuntoilusta, jalkapallopelien tuijottamisesta ja vaimon kaipaamisesta. Arkisesta kerronnasta huolimatta tunnetasolla tapahtuva myllerrys on suurta ja on kirjan kiinnostavinta antia. Lukijalle paljastuu vähitellen asioita, joita Patilta yritetään piilottaa.
Kuten elokuva, on myös kirja kovin sympaattinen. Elokuvasta poiketen se pyörii enemmän jalkapallon ympärillä, mikä minulle oli pieni miinus, ja elokuvan suurin jännitysmomentti oli erilainen. Pidin kuitenkin molemmista versioista paljon, sillä kumpikin aiheutti hyvää mieltä ja toimi mainioina viihteenä.
Kuka voittaa?
Loppupeleissä asetan kuitenkin elokuvan kirjaa korkeammalle. Tämä johtuu paljolti Lawrencen huikean hienosta roolisuorituksesta ja elokuvassa nähtävästä henkilökemiasta. Pitääkin tutkiskella, josko elokuvan saisi jo kohtuullisella hinnalla hankittua myös omaan hyllyyn. Suosittelen joka tapauksessa molempia hyvän eikä liian höttöisen viihteen kaipuuseen.
Sarah Crichton Books, 2010. 244 s.
Kannen kuva: Weinstein Company
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.