Bongasin Anders de la Motten Pelin (Otava, 2013) kesällä Nenä kirjassa-blogista ja kirja jäi mieleen. Hakiessani kirjoja jouluksi kirjastosta lojui tämä opus kutsuvasti hyllyssä joten nappasin sen mukaani. Valinta osoittautui loppupeleissä oikein mainioksi, sillä kirja oli sopivan kevyt ja riittävän koukuttava vuoden ensimmäisten päivien luettavaksi.
Näyttö välähti taas, ja hänen sormensa tökkäsi melkein automaattisesti No-kuvaketta ennen kuin hän huomasi, että nyt viesti oli erilainen.
Wanna play a game, Henrik Petterson?
Yes
No
HP jäykistyi istuimellaan. What the f...?
Henrik, tuttavallisemmin HP, löytää krapulaisena päivänä lähijunasta uututtaan kiiltävän teräksisen puhelimen. Puhelin ei kuitenkaan suostu tavallisiin toimintoihin vaan tivaa HP:ltä jatkuvasti samaa kysymystä: Wanna play a game? Lopulta nuori sankarimme antaa kysymykselle periksi ja klikkaa YES luullen vain osallistuvansa kaverinsa järjestämään pilaan. Puhelin kuitenkin alkaa antaa HP:lle erilaisia tehtäviä, joiden suorittamisesta saa niin mainetta kuin myös rahaa. Täydellinen homma selkärangattomalle laiskurille.
Samaan aikaan nuori naispoliisi Rebecca paiskii töitä henkivartijana. Työ on raskasta, etenkin kun ala on miesvaltainen, mutta Rebecca alkaa saada jalansijaa urallaan. Kirkasta nousujohdannetta tosin varjostavat menneisyyden synkät tapahtumat ja kummallisesti hänen lokeroonsa ilmestyvät ilkeät viestit.
Jotta jännitys säilyisi, ei juonesta kannattane sen enempää kertoilla. Joka tapauksessa kyseessä on jännittävä soppa, joka muuttuu luku luvulta mutkikkaammaksi. Kahden kertojan taktiikkaa on käytetty hienosti hyväksi ja sillä onnistuttiin jopa jekuttamaan muutamia kertoja, joka on mielestäni ärsyttävää mutta hyvällä tavalla.
Hatunnosto myös suomentaja Maija Kauhaselle, sillä HP:n hahmon kääntäminen ei varmastikaan ole ollut mitenkään unelmahomma (tai mistäs minä tiedän). HP nimittäin viljelee puheessaan joukoittain englanninkielisiä fraaseja kuten hommahan oli ihan no-brainer tai hän oli secret agent, man on a mission. Vaikka tämä kauheus sai minut säännöllisesti tuhisemaan tuohtuneena, oli hahmo silti, ärsyttää myöntääkin, puhetapaansa myöten varsin onnistunut.
Anders de la Motte on cop turned writer, imitoidakseni HP:n käsittämättömän ärsyttävää puhetapaa. de la Motte on poliisin työnsä ohella toiminut myös turvallisuuspäällikkönä IT-yrityksessä, joten tietotaitoa löytyy ja niinpä uskomattomat tekniset jututkin on saatu kuulostamaan vetäviltä (ilman yhtä mittavaa teknistä jargonia kuin esimerkiksi Stieg Larssonin kirjoissa). Jännitys myös pysyy hyvin yllä läpi koko kirjan ja juoni onnistuu jopa hyvin
Peli oli oikein pätevä jännäri, joka toimisi varmasti myös elokuvana (tosin soisin sen olevan ruotsalaistuotantoa) ja jonka saattaisin jopa katsoa. Kirja on koukuttava, helppolukuinen ja kiinnostava, vaikka ei millekään supersuosikkilistalle kipuaisikaan.
Näemmä opus on myös saanut jo kaksi jatko-osaakin, nekin voisi lukea jossain välissä. Ja jos ette muuten ole nähneet loistavaa elokuvaa Epäillyt (The Usual Suspects), johon Pelissä useasti viitataan, niin suosittelen myös sitä. Nerokas, nerokas elokuva, jota ei sitten saa ikinä koskaan spoilata kellekään joka ei ole sitä nähnyt.
Otava, 2013. 400 s.
Suomentanut: Maija Kauhanen
Kansi: Niklas Lindblad
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.