Vietin tässä muutaman päivän Graeme Simsionin Vaimotestin (Otava, 2013) parissa. Sen lukukumppaniksi kelpaisivat pop cornit ja sohvalla röhnöttäminen on erittäin suositeltavaa. Australialainen esikoisromaani nimittäin hyödyntää romanttisten komedioiden kuvastoa ja toimii hyvin kevyenä viihdyttäjänä.
Kyselylomake! Ratkaisu oli päivänselvä. Tarkoitusta varten laadittu, tieteellisesti pätevä väline, joka nykyhetken parhaiden käytäntöjen avulla suodattaisi pois ajanhaaskaajat, epäjärjestelmälliset, jäätelödiskriminoijat, visuaalisesta häirinnästä valittavat, kristallipalloihin tuijottajat, horoskoopinlukijat, muotihullut, uskonnolliset fanaatikot, vegaanit, urheilunseuraajat, luomisopinkannattajat, tupakoitsijat, tieteellisesti lukutaidottomat ja homeopaatikot. Jäljelle jäisi ideaalitapauksessa täydellinen kumppani, tai realistisemmin ajateltuna järkevän mittainen lista esikarsinnan läpäisseitä kandidaatteja.
Don Simmons on loistava genetiikan tutkija ja töissä arvostetussa yliopistossa, mutta hänen sosiaaliset taitonsa jättävät toivomisen varaa. Donilla onkin käsissään vaimo-ongelma: sopiva kumppani pitäisi löytää, mutta aikaisempien treffikatastrofiem jälkeen hän kaipaa tarkempaa menetelmää. Niinpä hän kehittelee täysin varman vaimotestin, joka toivottavasti suodattaisi joukosta sen täydellisen naisen. Homma ei tietenkään ole niin yksinkertainen, sillä kuvaan astuu Rosie, tietysti täysin epäsopiva kumppani, joka toiminnallaan alkaa hämmentää myös Donin rutinoitunutta elämää.
Opuksesta harmillisesti näkee, kuinka Vaimotesti on muuttunut näytelmäkäsikirjoituksesta romaaniksi, josta kaavaillaan elokuvaa. Elokuvana tämä olisi varmaan varsin pätevä tai jopa hyvä romanttinen komedia roolituksesta riippuen. Pystyn hyvin kuvittelemaan, kuinka tapahtumat toteutettaisiin ruudulla, mutta kirjalta olisin kaivannut jotain enemmän. Vähemmän ennalta-arvattavuutta ehkä.
Kirjassa ei kuitenkaan varsinaisesti ole mitään vikaa, vaan tehtävänsä se täyttää mainiosti. Se on kevyt, tapahtumarikas, paikoin hauska ja pääosin toiminnoissaan looginen (jos termiä voi romanttisen komedian kanssa käyttää). Minulle Vaimotesti oli siis varsin viihdyttävä lukukokemus. Ei se tajuntaa räjäyttänyt, mutta olipahan sopivan leppoisaa tähän häslingin keskelle. Jos elokuvaan saadaan kunnon näyttelijät, niin sen voisin kyllä katsoa.
Norkku viihtyi kirjaa kuunnellessaan, Minna nihkeili mutta suosittelee sitä silti kivana ja Arjan mielestä tämä oli hassunhöpsö.
Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.
Otava, 2013. 333 s.
Suomentanut: Inka Parpola
Kansi: Lee Motley
Liika elokuvallisuus pilaa kirjan. Siis jos lukiessa huomaa, että kirjoittaja on miettinyt koko ajan, millainen elokuvakohtaus tästä ja tästä tulisi. Samanlainen fiilis tuli, nyt kun mainitsit, juuri lukemastani Niina Within Taisit narrata, Stella -romaanista. Toisaalta, joskus olen lukenut kirjaa, jota lukiessa tulee hyvällä tavalla mieleen, että tämä toimisi elokuvana. Hiuksenhieno taitaa olla se ero, koska hyvä, koska paha.
VastaaPoistaIhan totta, Mari Johanna. Omaan lukukokemukseeni saattoi toki vaikuttaa se, että luin vähän aikaisemmin Simsionin haastattelun jossa hän kertoi tästä elokuvasuunnitelmastaan. Harmillista. Mutta totta kyllä sekin, että joskus siinä kirjassa näkee jonkun huikean hienon kohtauksen ja jopa toivoo siitä elokuvaa. :)
PoistaHyvä arvio elokuvallisuudesta! Minulla on kirja vielä lukematta, mutta en edes tiennyt, että se on ollut alun perin näytelmäkäsikirjoitus.
VastaaPoistaKiitos, Hanna! Käsikirjoituksesta puhuttiin kiitoksissa, tai toivottavasti ainakin luin oikein. :D
PoistaHaa! Tätä en ole lukenut, mutta viime vuoden puolella luin Jonathan Tropperin Kuinka lähestyä leskimiestä ja Vaimotesti tuntuu samalta kamalta. Taidanpa tarttua siihen, kun seuraavaksi kaipaan kepeää romkomia kirjojen kansissa!
VastaaPoistaMulla puolestaan on Kuinka lähestyä leskimiestä lukematta, kiitos muistutuksesta HeidiBee! Kepeä romkom on toisinaan paikallaan.
Poista