Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa, 2012) on keikkunut lukulistalla jo sen ilmestymisestä lähtien. Silloin hain pääkaupunkiseudun senhetkisen viimeisen kappaleen Itäkeskuksen Akateemisesta ja silittelin kirjaa onnellisena. En kuitenkaan saanut tartuttua kirjaan heti ja aloittaminen vanui, kunnes opettajainhuoneessa kuulin siitä niin ilahduttavia kehuja että sain otettua itseäni niskasta kiinni.
Mokaaminen on aivan liian vähän arvostettu inhimillisyytemme peruspiirre. Mokannut eläin on kuollut eläin, joka päätyy toisen eläimen vatsaan tai metsästysmajan seinälle lasisilmin tuijottamaan. Entä mitä tekee mokannut ihminen? Soittaa kännykällä pomolle ja kysyy mitäs nyt tehdään, kun koko banaanikuorma tipahti satama-altaaseen. Sitten hän laittaa keltaisen post-it-lapun vivun viereen ja tekstaa siihen: älä väännä tästä lastauksen aikana. Ja taas niin yksittäisen ihmisen kuin koko ihmiskunnankin koko viisaus on kasvanut hitusen.
Kyllä kannatti. Kaiken käsikirja on hieno kirja ja onnistuu tiiviissä mitassaan selittämään varsin paljon tästä ympäröivästä maailmasta. Se myös osaa selittää asioita tajuttavasti ja silti hauskasti käyttäen monipuolisia esimerkkejä ja ollen jotenkin suunnattoman positiivinen. Tällaista kirjaa on voimaannuttavaa lukea, etenkin jos istuu aamulla raitiovaunussa ja pohtii että osaakohan sitä tänään opettaa oppilaille mitään. Raitiovaunusta ulos astuessani minulla oli taas levollinen olo ja kehtasin marssia luokan eteen kertomaan solurakenteesta.
Mahtipontisesti nimetty kirja ehtii pureutua yllättävän moneen asiaan, vaikka välillä istuskellaankin rauhassa Korvanniemen mökin laiturilla. Luvuissa ehditään luodata niin todellisuutta, maailman syntyä, ihmiskunnan historiaa Afrikan savanneilta tieteen tekijöiksi, uskontoa ja taidettakin. Sitä, miten meistä tuli tällaisia kuin olemme ja millaisessa maailmankaikkeudessa elämme. Ja se on aika hieno paikka, se maailmankaikkeus.
Leppoisan luettavan kirjasta tekee erityisesti sen keskustelevaisuus. Samalla, kun kerrotaan vahvoista vuorovaikutuksista voidaan käydä taidenäyttelyissä ja ihmetellä käsitetaidetta tai juoda olutta. Maailmankaikkeuden melskeessä ehditään kertoa jotain kirjoitusprosessista ja mainita uusia tutkimuksia sekä Fifty Shades of Grey. Ei hassumpaa.
Ehkä yksi lohdullisimpia asioita kirjassa on se, että siinä suorin sanoin kerrotaan kuinka mahdotonta nykymaailmassa on tietää kaikkea. Teorioita ja tutkimuksia julkaistaan ja pähkäillään jatkuvasti ja tiedon määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Se on kuitenkin ihan ok. Kaikkea ei tarvitse tietää. Nyt kuitenkin tiedän ehkä vähän enemmän. Kiitos Esko.
Ilselässä humanisti hykerteli fysiikan äärellä, Suketus muun muassa nyökkäsi Valtaojan historiatiivistykselle.
Ursa, 2012. 222 s.
Kansi: Mikael Pohjola
Tämä kuuluu minunkin lukulistalleni. Hyvä, että muistutit kirjasta, ja on kiva tietää, että pidit siitä. Suosituksia kaivataan aina.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä erittäin lämpimästi, Margit! Tämä oli myös ensimmäinen Valtaojani, pitääpi lukea nuo muutkin.
PoistaAh, mainio Kaiken käsikirja. Mahtavaa, että se päätyi lopulta luettavaksesi ja että pidit siitä. Valtaoja tekee arvokasta työtä tieteen popularisoinnin eteen. Se on hienoa.
VastaaPoistaOn mainio tämä kyllä, Suketus. Ja ollut itse asiassa luettuna jo tovin, mutta tekstin julkaisu pitkittyi. Nyt niitä muita lukemaan!
PoistaIih, tahtoo! Mulla on tosin kotona lukematta Kotona maailmankaikkeudessa... Taidan tarttua siihen ensin. Kiva kuitenkin kuulla, että nämä uudemmatkin ovat hyviä. Mietiskelin juuri yksi päivä, että onkohan meininki jotenkin muuttunut useampien julkaisujen myötä.
VastaaPoistaMinun pitäisi, tai siis haluaisin myös lukea sen, Maukka. Näin yhden haastattelun ja yhden kirjan lukeneena uskaltaisin sanoa, että Valtaoja painaa menemään entiseen malliin. :)
Poista