Kuva: Pate Pesonius/Q-teatteri
Q-teatterin kevään kantaesitys Kaspar Hauser löytyi jo alkuvuodesta omalta tärppilistaltani, mutta varsinainen pankinräjäytys tuntui tapahtuvan siinä vaiheessa kun sekä Helsingin että Turun Sanomat fiilistelivät näytelmää aivan tosissaan. Onneksi liput tuli hankittua ajoissa, sillä hetken päästä kaikki oli loppuunmyytyä.
Näytelmän nimihahmo oli vuonna 1828 Nürnbergin torilta löytynyt lapsi, joka ei ennen tätä kohtaamista ollut tavannut muita ihmisiä ja joka oli viettänyt koko elämänsä pimeässä kellaria syöden vain vettä ja leipää. Nykypäivän Kaspar Hauser kyselee, ihmettelee, yrittää lopulta sopeutua yhteiskunnan vaatimuksiin.
Ensimmäinen puoliaika on tarkkailua. Katsojille selviää Kaspar Hauserin tarina leikkihevosineen päivineen. Ulkomaailma näyttäytyy käsittämättömänä kovien äänien ja värien sekamelskana. Väliajan koittaessa myönnän katsoneeni hyvää teatteria, mutten ole vielä aivan varma mistä se kaikki hehkutus on lähtöisin.
Toinen puoliaika tarjosi vastauksen ihmetykseeni. Terävä huomiokyky, nykysukupolven omituisuuksien osoitus muttei kuitenkaan halvalla pilkkaaminen, hämmentävä kuvasta toiseen siirtyminen. Näyttelijät ovat käsittämättömiä, toisinaan energiaa yleisöön hehkuvia, toisinaan itsensä kaiken ulkopuolelle sulkevia. Kaikki on runsasta, sitä on paljon ja enemmän.
Kuva: Pate Pesonius/Q-teatteri
Huomaan nauravani piikeille, tuollaisia ihmisiä tunnen. Toisaalta tunnistan esityksestä myös itseni. Nauran silti, hämmennyn. Näin jälkikäteen ajateltuna näytelmä ei välttämättä ole hauska, mutta nauraminen on helppo tapa reagoida. En kuitenkaan näe tätä kritiikkinä y-sukupolvea kohtaan, pikemmin ehkä muotokuvana, joka näyttää maailman siitä näkökulmasta niin tarkasti kuin se osaa.
Koko näyttelijäkolmikko, Lotta Kaihua, Jussi Nikkilä ja Eero Ritala, tekee loistavaa työtä. Valinnat ovat osuneet nappiin. Erityiskiitokset annan kuitenkin Ritalalle, muuntumiskykyiselle ja monipuoliselle, vaikka unohtaa en voi myöskään Nikkilän romahdusta tai Kaihuan o-kayyta. Loppupeleissä aplodit täytynee antaa koko tekijätiimille, käsikirjoittajille, ohjaajalle, lavan ulkoisesta olemuksesta ja äänimaailmasta vastaaville.
Lainaan tähän vielä loppuun miestä, joka kiteytti oman teatteri-iltansa näin:
- Olen saattanut pitää jostakin esityksestä enemmän kuin Kaspar Hauserista.
- Kaspar Hauser on luultavasti silti paras teatteriesitys, jonka olen koskaan nähnyt.
Kiitokset siis Q-teatterille elämyksestä, seuraavaa spektaakkelia odotamme jo kovasti.
Just niin!
VastaaPoistaEikö!
PoistaMenossa ollaan, vappuaattona! Jännää, odotan jo kovasti!
VastaaPoistaHuikeaa, Suketus! Toivottavasti iskee teihinkin!
PoistaMun mietteet Kaspar Hauserista tuli ilmaistua tunteen kautta, mutta samaa mieltä niin monesta sun/teidän kanssa. Mäkin mietin väliajalla, että no mikä se JUTTU nyt sitten on. Mutta hah, sainpa hätäisenä kyynikkona päin pläsiä viimeistään siinä vaiheessa, kun summasimme seuralaisteni kanssa esitystä. Kaikilla nousi eri asiat, eri fiilikset esiin, ja samalla tunne oli sama, saman esityksen nähnyt. Kaspar Hauser on jotain, joka aukeaa myös vähitellen. Nerokas, ei ehkä täydellinen, ei ehkä paras, mutta tarvittu. Ja vielä sellanen, että musta on ihan törkeen siistiä, että Q:n kaltaisessa teatterissa tehdään tällainen kassamagneetti!
VastaaPoistaTotta, kaikki varmaan löytävät tästä oman juttunsa, HeidiBee. Ja mitä tuolla netissä surffailin ja luin, niin aukeaa ilmeisesti myös ei-y-sukupolvisille. Ei voi kyllä olla kuin iloinen Q:n puolesta tämän esityksen suosion johdosta (ja siitä, että itse ehti hankkia liput ajoissa).
Poista