Lavalta: Les Misérables (Tampereen teatteri)

Kuva: Harri Hinkka/Tampereen teatteri

En pääse Les Misérablesista eroon. Ei sillä että haluaisin. Erinäisten sattumusten kautta päädyimme joka tapauksessa keskiviikkona matkustamaan Tampereelle katsomaan tätä klassikkomusikaalia. Itse olin näkemässä lavaversiota kolmatta kertaa, mies toista.

Kuten moni varmaan tietää, perustuu musikaali Victor Hugon massiiviseen romaaniin Kurjat. Järkälemäisestä teoksesta on valikoitu olennaisimmat käännekohdat ja rakenneltu niistä musikaali. Itse asiassa nyt kun esityksen on nähnyt näin monta kertaa, voi sanoa että juoni on paikoin hämmentävä ja epälooginen. Kirjan lukeminen avaa musikaalin maailmaa enemmän.

Päähenkilönä toimii entinen rangaistusvanki Jean Valjean, joka ystävällisen piispan avunannon jälkeen aloittaa uuden elämän. Ehdonalaista paenneella vangilla on kuitenkin kannoillaan peräänantamaton poliisi Javert, joka ei aio luovuttaa. Valjean pakenee Javertia Pariisiin mukanaan Cosette, pieni tyttö, jonka äidille Valjean on jäänyt velkaa. Parivaljakko elää rauhallista elämää, kunnes vuonna 1832 nuoret ylioppilaat päättävät nousta barrikadeille vastustaakseen kansan kurjaa tilaa. Cosette rakastuu palavasti ylioppilas Mariukseen ja Valjean joutuu pohtimaan valintojaan nuorten rakkauden edessä.

Ensimmäinen puoliaika käsittelee Valjeanin elämää ja päättyy ylioppilaiden päätökseen nousta barrikadeille. Toisella puoliajalla päästäänkin sitten käsiksi toimintaan ja katsojan kyynelkanavia kutitellaan kappaleesta toiseen. Itse huomasin näkökenttäni mystisesti sumenevan etenkin Époninen Haaveilun ja Jean Valjeanin Rukouksen aikana. Myös Javertin viimeinen kohtaus lavalla oli toteutettu upeasti.

Parasta antia oli jälleen seurata Valjeanin ja Javert'n valtataistelua. Nämä kaksi henkilöhahmoa ovat helposti näytelmän kiinnostavimpia ja kaiken lisäksi valitut näyttelijät loistavia. Sören Lillkungin näimme mainiona Javertina Turussakin, Tero Harjunniemi tekee puolestaan vaikuttavan työn Valjeanina.

Kuva: Harri Hinkka/Tampereen teatteri

Tämä oli myös kolmas kerta, kun näin Tomi Metsäkedon Mariuksena. Promokuvat onneksi johtivat harhaan, sillä lavalle Metsäketo oli saatu opiskelijan näköiseksi. Marius nyt kuitenkin on parikymppinen pojankoltiainen. Ja myönnetään, osataanhan sitä laulaa. Tyhjät pöydät, tyhjät tuolit oli vaikuttava ja kaunis. Toisaalta toivon, että seuraavan kerran kun näen Les Misin Suomessa, olisi roolissa joku muu. Metsäkedon vastapariksi, Cosetteksi, roolitettu Sarah Nedgård oli myös oivallinen roolissaan, juuri tuollainen maailmasta vähän tietävä Cosette mielikuvissani on.

Erityismaininnan tässä esityksessä saavat Époninea upeasti esittänyt Saara Lehtonen sekä pienenä mutta pippurisena Gavrochena ollut Sampo Lintula. Hatunnosto myös Martti Manniselle, joka kuuleman mukaan veti ensimmäistä kertaa Enjolrasin roolin, bravo. Eikä tässä nyt oikeasti ollut mitään valittamista muutenkaan, ensemble oli oivallinen ja roolitus kaikin puolin onnistunut.

Ohjaaja on toki esityksessä sama kuin Åbo Svenska Teaterin versiossa (siis Georg Malvius), mutta nostan tämän Tampereen teatterin version kuitenkin sen yläpuolelle. Les Misérables on Tampereella juuri niin mahtipontinen ja kaunis kuin sen pitääkin olla. Suosittelen, esityksiä huhtikuun loppuun asti.