Liikkuvaa kuvaa: Atomic Cafe (1982)

The Archives Project.

Sitä aina välillä muistaa, että on olemassa sellainen hieno asia kuin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, joka näyttää jos jonkinlaisia vanhempia elokuvia. Mies nyki mukaan katsomaan Orioniin Atomic Cafeta, totta kai lähdin. Vuonna 1982 valmistunut dokumentti on koostettu atomipommista kertovista opetus- ja propagandaohjelmista, joita Yhdysvalloissa tehtiin 1940- ja 1950-luvuilla.

Elokuvan tekijät Kevin Rafferty, Jayne Loader ja Pierce Rafferty antavat filminpätkien puhua itse puolestaan. Varsinaista selostusta dokumentissa siis ei ole, vaan se on palapelimäisesti koottu ääniraitojen ja kuvamateriaalien yhdistelmä. Selostuksen puutos onkin oikeastaan varsin hyvä juttu, sillä absurdius puskee kyllä läpi ilman että se erikseen osoitettaisiin.

Oli oikeastaan aika hämmentävää katsoa, kun valkokankaalla puhutaan aivan vakavissaan ja yleisö hörähtelee. Huumori on mustaakin mustempaa, sillä ristiriitaisuudet propagandan ja opetusfilmien välillä ovat niin räikeät. Ensimmäisessä pätkässä näytetään, kuinka Hiroshimaan ja Nagasakiin tiputetut pommit tuhosivat kokonaisia kaupunkeja ja tappoivat ihmisiä. Seuraavaksi sitten tietty väitetään ihan pokkana, että jos ydinpommi tuossa lähellä räjähtää, niin kyllä se on ihan riittävää jos pöydän alle menette suojaan. Tai Duck and cover! kuten osittain piirretyssä opetusfilmissä sanottiin.

Vajaa puolitoistatuntinen elokuva on tiivis paketti atomiajan historiasta Yhdysvaltojen näkökulmasta. Tavallaan opetusfilmien pointin ymmärtää, siis sen että kansaa yritettiin rauhoittaa, mutta kaiken kaikkiaan homma oli aika pelottavaa ja osa haastateltavista kuulosti melko vastuuntunnottomilta pohtiessaan että missäs sitä seuraavaksi räjäytettäisiin.

Kokonaisuudessaan mainio ja juuri sopivan pituinen dokumentti. Samalla tuli hankittua myös klubikortti, jos tulisi vaikka käytyä elokuvissa useammin.

Dokumentti löytyy myös Youtubesta, sitä en sitten tiedä kuinka laillisesti se siellä on.