Lavalta: Jekyll ja Hyde (Turun kaupunginteatteri)

Kuva: Robert Seger

Saimme vihdoin ja viimein aikaiseksi lähteä Turkuun katsomaan Jekyll ja Hyde -musikaalia. Musikaali oli mennyt minulta viime keväänä täysin ohi, joten onneksemme esityskausi jatkui vielä toiselle vuodelle. Tästä voinette varmaan jo päätellä, että musikaali toimi meikäläiselle mainiosti.

Jekyll ja Hyde perustuu Robert Louis Stevensonin samannimiseen romaanin, jossa liikutaan 1800-luvun Lontoon synkillä kaduilla. Oikeamielinen tohtori Jekyll (Riku Nieminen) on kehittämässä rohtoa, jolla voitaisiin poistaa paha ihmisestä ja jättää jäljelle vain hyvä. Kun lääkkeen testaamiselle ei saada mielisairaalan johtokunnalta lupaa, päätyy Jekyll kokeilemaan sitä itsellään. Kuten tarinan tuntevat tietävät, ei homma mene suunnitelmien mukaan ja Jekyll onnistuu epähuomiossa vapauttamaan sisällään asuvan pahan, herra Edwatd Hyden. Paholaismainen Hyde alkaa riehua kaupungissa mielensä mukaan, eikä kaupunki ole enää turvallinen paikka asua.

Tohtorin taustalla vaikuttaa kokonainen joukko henkilöhahmoja. Tärkeimmät naishahmot, Jekyllin kihlattu Emma (Jennie Storbacka) ja Punaisen rotan tanssijatar Lucy (Anna Victoria Eriksson) tuovat musikaaliin naisnäkökulmaa. Vahvatahtoisia naisia tosin nähdään lavalla loppupeleissä melko vähän ja silloinkin, ehkä hieman harmillisesti, lähinnä balladien yhteydessä. Molemmat joka tapauksessa suoriutuivat rooleistaan oivallisesti. Jekyllin rinnalla nähdään myös hänen ystävänsä John Utterson, jota esittävä Severi Saarinen oli minulle erityinen ilahtumisen kohde. Rocky Horror Show'ssa harmittelin Saariselle lätkäistyä roolia, nyt sain ilokseni todeta että mies todella on oivallinen musikaalinäyttelijä.

Riku Nieminen yllätti kaksoisroolissaan positiivisesti. Toki tiesin jo ennalta, että Nieminen on alallaan taitava, mutta vahva ääni ja mieletön lavakarisma ja -liikkuminen saivat nostamaan silinteriä arvostavasti vielä korkeammalle. Erityisesti lopun duetto oli mieletöntä katsottavaa.

Kuva: Robert Seger

Erityiskiitokset lätkäisen tällä kertaa kuitenkin lavastukselle ja valoille. Teemu Loikkaan konkreettisesti vinksahtanut lavastus on upea ja muuntuu käsittämättömän moneen. Tunnelmaa puolestaan luovat Janne Teivaisen suunnittelemat valot. En voi kuin ihailla, ihailla, ihailla.

Täytyy myös sanoa, että esityksen lavatoteutus oli kokonaisuudessaan nerokas. Ihastusta aiheutti esimerkiksi se, että ensembleen oli otettu taitavia laulajia ja esiintyjiä niin lukuisissa määrin. Esimerkiksi toisen puoliajan avannut Murha, murha -kappale koreografioineen oli mainiota katsottavaa. Lisäksi huomaan innostuvani, kun lavalle tuodaan näyttäviä elementtejä, tässä tapauksessa lavalla palaa ja komeasti.

Ainut varsinainen nipotuksen aihe koko esityksestä oikeastaan oli se, että tietynkorkuiset äänet eivät sinne parven takimmaiseen riviin aivan kuuluneet. Samoin joissain kohdissa orkesterin volyymi oli sen verran kovalla, että laulu ei aina aivan kantanut meille asti. Tokihan tässä voisi myös mainita muutamia juonellisia asioitakin, mutta niitä kommentoisin mielelläni vasta luettuani kirjan. Musikaaleille olen muutenkin alttiimpi antamaan anteeksi juonellisia epäloogisuuksia.

Jekyll ja Hyde ansaitsee minulta mitä lämpimimmät suositukset. Mies kuvaili sitä jonkinlaiseksi Sweeney Toddin ja Moulin Rouge!:n tai Les Miserablesin risteymäksi, mikä ei luonnehdintana ole lainkaan pöllömpi. Jos siis onnistut vielä lippuja saamaan, on Turku mainio musikaalikohde.

ps. Sieltä parven takariviltä muuten oikeasti näkee! Etenkin kun teatterilta saa lainata koroketyynyjä, viimeisellä rivillä ei edes voi olla kenenkään tiellä.