Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Eeva Tenhusen salapoliisiromaani Mustat kalat (WSOY, 1964) tarttui lukulistalle myös lukuvalmennuksen kautta. Tenhusen esikoisromaania on kiitelty ja erilaisissa dekkariäänestyksissä se on sijoittunut kärkipaikoille ilmeisesti useampiakin kertoja. Niinpä siis minäkin tartuin opukseen suositusten saattelemina.

Tai sitten joku näistä ihmisistä, jotka kuvittelin tuntevani, joista olin oppinut pitämään, ei ollutkaan se, joksi häntä luulin vaan kauhua herättävä tuntematon.

Olavinlinnassa on kesä kukkeimmillaan ja opaskierroksilla kuhisee. Liisa Rautasalo on päätynyt kesäksi oppaaksi linnaan. Kiireiset opaskierrokset ja linnassa käynnissä olevat historialliset kaivaukset saavat kuitenkin väistyä tieltä, kun eräs oppaista löytyy murhattuna Kummitushuoneesta. Paikalle kutsutaan poliisit ja murhaa selvitellään pieteetillä, mutta kaikenlaista ehtii tapahtua ennen kuin murhaaja vihdoin selviää. Kaiken taustalla lymyilee sateessa kylpevä Linna ja sitä ympäröivä musta vesi.

Eeva Tenhusen salapoliisiromaani on agathachristiemäinen jokseenkin leppoisasti etenevä teos. Toki murhia (!) tapahtuu, mutta viime aikoina lukemistani dekkareista poiketen ei taustalla ole esimerkiksi yletöntä väkivaltaa tai alkoholinkäyttöä. Mukavaa vaihtelua siis. Lisäksi oli mukava seurata kirjaa näkökulmahenkilö Liisan näkövinkkelistä, Liisa kun ei neuvokkuudestaan ja auttamisenhalustaan huolimatta ryhdy ilmastointikanavissa hiippailevaksi sankarittareksi.

Harmikseni tosin arvailin murhaajaksi aivan toista henkilöä, pahus. Olisihan se pitänyt tietää. Toisaalta olin myös tyytyväinen tullessani juksatuksi. Tenhunen rakentaa jännityksen kirjassaan hyvin ja tunnelma säilyy. Sateinen Savonlinna on oivallinen miljöö tapahtumille, christiemäisyyden lisäksi kirjassa on ehkä jotain suomifilmimäistäkin. Hyvällä tavalla toki.

- Tiedätte kaikki, miksi olen kutsunut teidät koolle. Luulen viimeinkin voivani kertoa teille totuuden.

Kokonaisuudessaan Mustat kalat oli erittäin hyvä kirja. Dekkarien lukeminen on jäänyt minulla viime vuosina vähemmälle, mutta tällaisia lukisin mieluusti enemmän. Tenhusen tuotannosta löytyy onneksi vielä monta opusta ja kaiken lisäksi niissä seikkailee muun muassa tässäkin kirjassa tavattu komisario Martti Halla.

Näillä sanoin voinkin todeta ihastuneeni Eeva Tenhuseen. Ihastukaa tekin.

Mustat kalat löytyy myös Oksan hyllyltä -blogista, jossa tätä suositellaan kesäfiiliksen nostatteluun ja myös Ja kaikkea muuta -blogissa pidettiin kirjasta kovasti.

Kirja on ensimmäinen suoritukseni Rikoksen jäljillä -haasteeseen.

Eeva Tenhunen: Mustat kalat
WSOY, 1964. 241 s.
Kansi: unohdin katsoa kirjasta