Eveliina Lundqvistin Salainen päiväkirja eläintiloilta (Into, 2014) osui kirjastoreissulla näkökenttään ja poimiutui herätelainana mukaan. Takakansitekstin silmäilyn perusteella kirja vaikutti hyvältä jatkolta Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetuille. Ja jonkinlaista jatkoa se sille olikin, subjektiivisemmasta näkökulmasta.
Olen kuullut usealta koe-eläinhoitajalta, että he tekevät työtään siksi, että joku muu heidän tilallaan kohtelisi kuitenkin eläimiä huonommin. Tunsin itseni samanlaisen perustelun vangiksi. Hataraa, mutta ehkä tämän avulla kestäisin nämä kuukaudet. Minulla ei nimittäin ole tapana luovuttaa.
Lundqvistin teos perustuu hänen vuonna 2011-2012 suorittamiensa opiskelujen aikana tekemiin päiväkirjamerkintöihin. Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi ja päätyi opintojakson aikana työharjoitteluun muun muassa sikalaan ja broileritilalle. Erityisesti häntä kiinnostivat eläinten olot ja kohtelu tuotanto-olosuhteissa. Vajaan vuoden ajalle jakautuvissa päiväkirjamerkinnöissä koetaan ahdistusta, onnistumisen iloa, surua ja turtumista.
Todettakoon näin alkuun, että olen monesta asiasta Lundqvistin kanssa samaa mieltä. Eläinten kohteluun olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota, etenkin tuotantopuolella, ja tiettyjä kriteerejä tiukentaa jotta olot saataisiin kuntoon. Hyvällä asialla siis ollaan.
Mistä sen sijaan en niinkään pitänyt oli se, että lukiessani minusta tuntui kuin minua yritettäisiin manipuloida ajattelemaan tietyllä tavalla. Toki kirja saakin vaikuttaa ja herättää ajatuksia, mutta johtopäätökset tekisin mieluusti itse. Nyt koin, että tunteisiini vetoamalla minua yritetään jotenkin käännyttää ja se ei omalla kohdallani toiminut. Lundqvist myös kirjoittaa hyvin arvolatautuneesti eläinten oikeuksien ja kasvissyönnin puolestapuhujan näkövinkkelistä.
Toki Lundqvistin tekstityyli puoltaa voimakkaan subjektiivista näkemystä, koostuuhan kirja päiväkirjamerkinnöistä ja Lundqvist toteaa näkemystensä ja havaintojensa olevan hänen omiaan, hänen tulkitsemiaan. Itse olisin silti tullut toimeen näin lukijan näkökulmasta vähemmällä dramatiikalla ja tapahtumien tulkinnalla, kaipasin tilaa tehdä itse omat johtopäätökseni tilanteista vaikken Lundqvistin näkökulmaa tässä vääräksi väitäkään. Kaikesta tästä huolimatta teksti on kuitenkin sujuvaa luettavaa ja teos oli kahlattu läpi muutaman päivän bussi- ja junamatkojen aikana.
Jos tuotantotilojen oloista yleisesti ottaen pitäisi suositella kirjaa, suosittelisin edelleen mieluummin Lappalaisen versiota. Lappalaisen kirja kuitenkin keskittyy selvästi kuvaamaan tuotantoprosesseja, kun taas Lundqvistin painopiste on selkeämmin nimenomaan eläinten kohtelussa. Lundqvistin kirja ansaitsee kuitenkin paikkansa, jos se saa jonkun ajattelemaan esimerkiksi kuluttajavalintojaan hieman kriittisemmässä valossa.
Teos on luettu myös Kirjavinkeissä.
Into, 2014. s.
Kansi: Ninni Kairisalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.