Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Jenny Kangasvuon Sudenveri (Teos, 2012) valikoitui luettavaksi lukupiirin kautta. Onneksi näin, muuten kirja olisi saattanut jäädä lukematta.

Varga asuu kaupungissa, piirtää, on Marraskuun kanssa ja yrittää unohtaa. Menneisyys ottaa Vargan kuitenkin kiinni, kun asunnon ovelle ilmestyy Laumasta karannut poika. Lauman johtaja Martta haluaisi pojan takaisin kotiin, mutta Varga, laumalle Hanna, ei tahdo enää alistua tätinsä määräilylle. Taustalla on Marraskuu, joka yrittää ymmärtää rakastettuaan vaikkei tiedä tämän taustoista juuri mitään.

Minä en pelkää paljastumista turhaan. Kaikkien meikäläisten tärkein velvollisuus on varjella Laumaa paljastumiselta. Kaikki muut asiat johtuvat siitä ja johtavat siihen. Olen oppinut sen omien virheideni kautta. Laumassa edes lapsilla ei ole varaa lapsellisuuteen. Hannankin olisi pitänyt oppia se aikoja sitten.

Kolmiäänisesti kerrottu romaani kertoo tarinan Laumasta, sen jäsenistä ja ulkopuolisista. Lauman kokonaiset kykenevät elämään sekä suden että ihmisen muodoissa, juoksemaan metsässä saalistaen ja käyden toisaalla koulua muiden samanikäisten kanssa. Samalla kaikkien olemista varjostaa paljastumisen pelko, Laumaa ei saa vaarantaa vaikka mikä olisi. Vain kaikista luotetuimmille kerrotaan, ja joistakin ihmisistä on mahdollista saada perheenjäseniä Laumaan vaikka sudeksi muuttuminen ei onnistukaan.

Kangasvuon luoma ajatus Laumasta on kiinnostava ja todentuntuinen. Susilauman dynamiikka on kiinnostavaa ja koiraeläimen käytös on tuotu hyvin näkyviin myös ihmishahmoissa. Susien ja metsän lisäksi kirjan maailmassa on vahvasti läsnä myös taide Vargan taideteosten ja Marraskuun käsitöiden kautta. Luonto tulee lähelle myös Marraskuun pakanakommuunin elämässä.

Olisi pitänyt tehdä tämä heti: muuttua ja haistella poikaa, ennen kuin hän olisi ehtinyt sanoa sanaakaan. Ottaa selvää, kuka hän sutena on. Se täytyy tehdä ennen kuin kietoudumme tiukemmin kiusallisuuteen.
Muutos on nopea. Ruumiini pusertuu hahmosta toiseen. Vaihtaa karvat nivelet luut lihan suonet. Tuska ja hengenahdistus, tuttu ja lohdullinen.

Melkein heti aloittamisen jälkeen huomasin uppoutuvani Lauman tarinaan. Matkat ruuhkaisissa busseissa olivat turhan lyhyitä, kirjan lukemista olisi jatkanut mieluusti pitempään. Kangasvuon teksti on mukavaa luettavaa, jotenkin tarkoituksenmukaista ja hallittua muttei liian siistiä.

On tosin myönnettävä, että pariin otteeseen hämäännyin kirjan aikatasoista ja Lauman jäsenten nimien ja sukulaisuussuhteiden kanssa menin toisinaan sekaisin. Lauman pitkäaikaisemmasta historiasta olisin myös mieluusti lukenut lisää, mutta toisaalta ylenmääräinen selittäminen ei kyllä tämän kirjan rakenteeseen olisi sopinut. Muuten en kirjasta sen kummempaa napistavaa keksi.

Sudenveri osui minulla juuri sellaiseen lukusaumaan, että iski kovaa. Lukiessani viimeisiä sivuja junassa räpsyttelin silmistä kyyneleitä ja huokailin mielessäni, että onpa hieno kirja. Suosittelen oikein lämpimästi.

(löysin tämän vähän myöhemmin antikvariaatista ja olin ihan onnesta sekaisin saadessani tämän myös omaan hyllyyni)

Norkku löysi kansien välistä kelpo kirjan, Siina piti tästä ihan villisti ja Liina löysi kirjasta jotain hyvin suomalaista.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Teos, 2012. 312 s.
Kansi: Ville Tiihonen