Lavalta: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time (NT Live)

Luke Treadaway. Kuva: Manuel Harlan

Ensimmäisestä NT live -kokemuksesta innostuneina haalimme liput myös toiseen esitykseen. Kevään näytännöistä Mark Haddonin samannimiseen kirjaan perustuva The Curious Incident of the Dog in the Night-Time vaikutti kiinnostavimmalta, joten sinne sitten. Lähtötiedot olivat esityksen suhteen melko nollissa lukuunottamatta sitä, että juuri tätä versiota oli minulle kehuttu.

Tarina alkaa, kun 15-vuotias Christopher löytää naapurin pihalta kuolleen koiran. Christopher päättää selvittää, kuka tappoi koiran, ja alkaa opettajansa Siobhanin kannustamana kirjoittaa tapauksesta kirjaa. Christopherin isä tuntuu vain olevan jostain syystä tutkimuksia vastaan, ja mitä enemmän Christopher saa selville sitä vastahankaisemmaksi isä muuttuu. Juoni tuntuu hyvin tavalliselta, kunnes lisätään se että tapahtumat nähdään Christopherin kautta. Christopherin, joka on matemaattisesti äärimmäisen lahjakas, mutta jolle ihmisten tunteiden tulkitseminen on vaikeaa ja ympäristön viestit huumaavia.

Eniten kiitosta näyttelijöistä saa ehdottomasti pääosaa, Christopheria, esittänyt Luke Treadaway. Treadaway oli niin uskottava, että ei tuntenut katsovansa näyteltyä roolia. Autistisen pojan mielenmaisema tuntuu tulevan käsinkoskeltavaksi ja arvostan kovasti työtä, jota roolia varten oli selvästi tehty.

Roolitus oli muutenkin kaikin puolin mainio. Näyttelijät muuntuivat luontevasti roolista toiseen ja koreografiat olivat hallittuja ja näyttäviä. Erityisesti toisen puoliajan alussa olevat tapahtumat Lontoon rautatie- ja metroasemilla ihastuttivat.

Koko homma ei toki toimisi ilman nerokasta lava-, valo- ja äänisuunnittelua. Esiintymistilan muodostava kehikko ja sen lattia muuttuvat niin liukuportaiksi kuin erilaisiksi asunnoiksi. Christopherin mielenmaisema herää eloon äänin, kuvin ja numeroin. Oivallista. Täytyy myös kehua elokuvateatteriversion leikkausta: kohtauksista sai hyvän kokonaiskuvan ja huomio tuntui kiinnittyvän oikeisiin asioihin ja vaikka kuvakulma vaihtui en tuntenut olevani elokuvissa vaan nimenomaan teatterissa. Ilmeisesti vaikutelma välittyi myös muihin katsojiin, sillä esityksen loppuessa myös Maximin salissa taputettiin.

Paul Ritter ja Luke Treadaway. Kuva: Manuel Harlan

Jossain määrin odotin ehkä jotain komediallisempaa, kuten mieskin, mutta tämä odotus joutui pian romukoppaan. Ensimmäisestä kuvasta, jossa nähdään kaikesta alkanut kuollut koira, alkaen ensimmäinen puoliaika tuntuu kulkevan koko ajan kohti synkempiä vesiä. Näytelmä kuitenkin tasapainottelee oivallisesti humoristisen ja vakavan välimaastossa kertoen samalla jotain tärkeää. Lyhyesti sanottuna voisin kuvata näytelmää erinomaiseksi nykyteatteriksi, josta jää hyvä mieli.

Mark Haddonin kirja menee myös pikapikaa lukulistalle. Teatterikokemus oli upea, nyt haluan tietää millainen oli alkuperäinen teksti.