Maikkarin uutuussarjaa mainostettiin isosti ja siinä se kiinnostus sitten heräsi. Koska tv:n avaaminen säännöllisesti ei kuitenkaan nykyään enää minulta onnistu, päädyin lainaamaan kirjastosta Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen kynäilemän Nymfit - Montpellierin legenda (Gummerus, 2014) opuksen. Lähtökohtana oli toivomus leppoisasta viihteestä.
- Seuraava täysikuu nousee, vastasi Nadia. - Sinun pitää oppia kohtaamaan se, mitä se saa aikaan sinussa. Sinä olet vaarassa, mutta sinä olet itsekin vaarallinen ihmisille. Me opetamme, miten voit kätkeytyä, mutta silti toteuttaa omaa nymfiyttäsi. Meillä on omat sääntömme. Me tarvitsemme tietynlaista ravintoa. Jokaisella meistä on oma erityislahjansa. Kun sinun lahjasi löytyy, sinun pitää opetella käyttämään sitä. Ja ennen kaikkea sinun pitää jokaisen täydenkuun aikana...
Nuori Didi vaikuttaa normaalilta teinitytöltä, mutta radikaalisti pieleenmenneen illan jälkeen tyttö saa tietää itsestään jotain uutta. Didi on nymfi eikä täten voi elää normaalia elämää, jokaisen täydenkuun aikaan on nimittäin saatava mies tai Didi kuolee. Ongelmana tässä tosin on se, että tapahtuman seurauksena mies kuolee. Onneksi apuun saapuvat vanhemmat nymfit Kati ja Nadia, jotka yrittävät luotsata uppiniskaista tyttöä uuden elämän alkuun. Nimi ja maisema muuttuvat, nymfiys pysyy.
Jotta homma ei menisi liian helpoksi nymfien perässä laukkaa satyyreja, jotka haluavat pitää nymfit omina palvelijoinaan. Lisäksi satyyreilla on selvästi jotain suunnitelmia Didin varalle. Ja kaiken lisäksi soppaa sekoittaa vielä jo aikuiseksi kasvanut entinen naapuri Samuel, johon rakastuminen ei luonnollisestikaan ole hyvä juttu.
Hyvinä asioina mainittakoon, että Nymfien idea on kiinnostava ja kiva. Lisäksi tapahtumia on paljon, kirja nopeatempoinen ja helppolukuinen. Hahmoissa on riittävästi samaistumispintaa, että heistä jaksaa kiinnostua. Varmaan alusta arvasitte, että nyt tulee se mutta. Hyvästä ideasta huolimatta kirja tuntuu olevan tehty tv-sarjan oheistuotteeksi ja se aiheuttaa ongelmia.
Morre kuvailee tekstissään opusta käsikirjoitusmaiseksi ja tämä pitää valitettavasti paikkansa. Juonikuvaukset tuntuvat toisinaan enemmän käsikirjoituksen parenteeseilta ja se hieman haittaa tarinaan eläytymistä. Juoni myös tuntuu paikoin aukkoiselta ja tuntuu siltä, että homma toimisi ruudulla ehkä paremmin. Lisäksi minua ehkä enemmän häiritsi se, että kirjan oikolukuun ei ilmeisesti ollut pahemmin panostettu sillä kirjoitusvirheitä oli häiritsevän paljon ja muutamaan otteeseen sekoiltiin myös henkilöiden nimissä.
Toisaalta Nymfit kyllä tarjosi minulle sitä mitä hain. Se toimi erittäin hyvänä pääntyhjennyskirjana loistavan romaanin jälkeen ja jaksoi viihdyttää niin paljon, että luin kirjan ihan mieluusti loppuun. Tv-sarjan katsomisesta en nyt sitten tiedä, sitä katsoin vain yhden osan, mutta ehkä voisin antaa vielä toiselle jaksolle mahdollisuuden.
Morren lisäksi ainakin Taika, joka ei tälle juuri lämmennyt, on blogannut kirjasta.
Gummerus, 2014. 381 s.
Apua! En ole tainnut ikinä lukea yhtään tv-sarjakirjaa (ehkä keksin just uuden genren?), mutta jotenkin tämä blogauksesi yhdistettynä Morren ja Taikan mietteisiin vain vahvistaa mielikuvaani rahastuksesta kevyillä painoilla. Ehkä pitäisi lukea ja sitten vasta hutkia, mutta siis apua; kirjoitusvihreitä, käsikirjoitusmaisuutta, hmmm.
VastaaPoistaHarmittaa ihan hirveästi tämän kirjan puolesta, HeidiBee, koska idea on mielestäni oikein hyvä. Toteutus vaan ontuu. Toivon, että käännös olisi sentäs tehty huolella, tämähän on myyty jo ulkomaillekin.
PoistaMinä luin joskus aikoinaan useampia tv-sarjakirjoja jotta pysyisin kärryillä kun en jaksanut sitä sarjaa seurata. Siinä tuli napsittua Dawson's Creekia ja Roswellia, ja taisin niitä Salkkari-kirjojakin lukea. Huhhuh.