Tommi Hoikkala & Petri Paju: Apina pulpetissa

En löytänyt kouluun liittyviä kuvia, joten tässä teille kilejä.

Tommi Hoikkalan ja Petri Pajun yhdessä kynäilemä Apina pulpetissa - Ysiluokan yhteisöllisyys (Gaudeamus, 2013) osui silmään jo viime vuonna katalogeja selaillessani. Kaksi "tutkijasetää" (käytän tässä setä-ilmaisua, koska myös Hoikkala ja Paju sitä itsestään käyttävät) päättivät sukeltaa toden teolla yläkouluikäisten pariin ja viettivät lähes kokonaisen lukuvuoden eteläsuomalaisen ysiluokan kanssa. Härkälän 9C-luokan arki tuli tutkijoille tutuksi ja tuloksena oli muun muassa Pajun väitöskirjan lisäksi tämä varsin populaaristi kirjoitettu tietoteos koulumaailmasta.

Luokassa tehdyn työn määrä oli vakio, sitä tehtiin paljon, mutta tehdyn työn jakautuminen koulun pedagogiikan ja nuorten kasvun identiteettityön välillä vaihteli ja eri oppilailla ne painottuivat eri tavoin. Nämä eivät toki ole joko/tai-vaihtoehdot, sillä samaan aikaan voi laittaa hiuksia ja kuunella opetusta, kuten monet kerrat havainnoimme. 

Lempinimet Lintsari (Hoikkala) ja Hikari sekä Angst B (Paju) ansainneet tutkijat seikkailivat oppilaiden kanssa oppitunneilla, kävivät kokeissa, lauloivat Lucia-juhlassa ja kävivät toisinaan ruokatunnilla syömässä kepsua eli kebabia. Samalla tutkijat kirjoittavat havaintojaan ylös, kuvaavat ja haastattelevat oppilaita, opettajia ja vanhempia. Vähitellen muodostuu kuva luokasta, jossa sosiaaliset prosessit ajavat kovaa ohi koulun virallisesta sisällöstä.

Mikä toki on siinä iässä ihan luonnollista ja sen toteavat myös Hoikkala ja Paju. Toki koulussa myös opiskellaan, mutta suurimmalle osalle tärkeintä on se, mihin ryhmään luetaan kuuluvaksi ja mitä muut ajattelevat. Kouluun tullaan tapaamaan kavereita. Hoikkala ja Paju ovatkin kiinnittäneet erityistä huomiota ryhmiin, kuka hengaa kenenkin kanssa ja miksi ja miten luokka tuntuu jopa hieman kliseisesti jakautuvan "hikkeihin" ja "koviksiin".

Populaarista lähestymistavasta ja varsin lyhyestä pituudesta huolimatta kirjan lukemiseen kuluu aikaa. Asioiden sisäistämisessä kestää, puhekieliset pätkät katkovat tekstin rytmiä. Ei sillä että se haittaisi. Informaatiota kirjassa on paljon ja ainakin näin opettajan ammatissa toimivalle sisällöllä on paljon sanottavaa. Oli esimerkiksi ihan hyvä muistuttaa itseään jälleen kerran siitä, että vaikka kuinka toivoisin oppilaiden pitävän minun aineistani, tapahtuu siellä koulussa niin paljon muutakin. Ja se on ihan hyvä, että tapahtuu.

Toisaalta tapahtuu myös ikäviä. Hoikkala ja Paju nostavat esiin myös kiusaamisen, syrjimisen, toisen maahantallomisen. Ryhmissä toimiminen ei ole pelkästään positiivista, sillä käytännössä aina joku jää ryhmän ulkopuolelle vasten tahtoaan. Eikä sitä ole välttämättä aina helppo esimerkiksi opettajan havaita, sillä pienin elein, ilmein ja viattomalta kuulostavien sanojen takana voi piillä vaikka mitä.

Toisin kuin opettajapersoonaa painottavassa ajattelussa olettaan, koululuokka ei ole vakio. Päivä ja viikko eivät ole vakioita, oppilaiden ja opettajien mielentilat eivät ole vakioita eivätkä pedagogisten kehien sykkeet ole vakiot. Opettajan persoonallisuuden lisäksi on pitkä lista asioita, jotka vaikuttavat työrauhaan. Samaa virhepäätelmien listaa voidaan jatkaa: opettaja edustaa vain itseään. Hän on pedagoginen persoona, ammatin ja roolin ottanut hahmo, sukupuoleton, iätön, väsymätön tasainen pedagoginen kone, minkä tahansa aineen opettaja.

Pseudonyymein suojattu Härkälän koulun 9C vaikuttaa tekstin perusteella melkoisen tavalliselta ysiluokalta. Toki puuhakkaalta ja puheliaalta sellaiselta, mutta kuitenkin. Tutkijasedät tuntuvat sulautuvan tutkimuskohteidensa päivittäiseen rytmiin melko sulavasti. Alussa varmaan takapenkissä istuvat miehet tuntuivat kummilta, mutta Angst B:n päiväkirjaotteiden perusteella luokka tuntui pääosin toimivan melkoisen normaalisti.

Ja toisaalta kirja herättää myös helpotuksen tunteen, että onneksi ei koskaan enää ikinä tarvitse itse olla yläkouluikäinen. Toki oppilaiden kanssa (toivottavasti) saa olla tekemisissä monia vuosia työn puolesta, mutta itse en ainakaan enää jaksaisi sitä emotionaalista ryöpytystä. Onneksi aika kultaa muistot, ainakin jossain määrin, ja yläkoulun muistot ovat mössöytyneet epämääräiseksi osioksi elämänhistoriaa.

Apina pulpetissa on oiva katsaus yläkoulun maailmaan, vaikka tietyllä tavalla se on jo hieman vanhentunut. Nuorten maailmassa pari vuotta on iso harppaus ja facebook on vuodesta 2010 vaihtunut jo whatsuppiin sun muihin. Joka tapauksessa äärimmäisen suositeltava kirja yläkouluelämästä kiinnostuneille tai niille, jotka siitä ajattelevat tietävänsä paljon.

Suketus siteeraa omassa tekstissään oivaa "ihanneopettaja-kohtaa" ja suosittelee kirjaa niin opettajille kuin koulumaailmaa muuten kommentoivillekin.

Tommi Hoikkala & Petri Paju: Apina pulpetissa - ysiluokan yhteisöllisyys
Gaudeamus, 2013. 246 s.
Kansi: Satu Kontinen