Jhumpa Lahirin Suomen-vierailun aktivoimana (toukokuussa) tajusin, että en ole tältäkään kirjailijalta lukenut yhtikäs mitään. Niinpä ensisijaisesti suositusten ja toissijaisesti kirjaston hyllytilanteen pohjalta päädyin aloittamaan tutustumisen Lahirin esikoisnovellikokoelmasta Tämä siunattu koti (Tammi, 2001; Interpreter of Maladies, 1999).
"Niin", vastasi rouva Sen. Sanan lausuminen näytti kirvoittavan hänessä jotakin. Hän kohensi sarin reunaa joka kulki vinottain rinnan poikki. Hänkin katsoi ympärilleen ikään kuin näkisi lampunvarjostimissa, teekannussa ja lattiaan jähmettyneissä varjoissa jotakin mitä muut eivät nähneet. "Kaikki on siellä." (novellista Senin täti)
Yhdeksästä novellista koostuva kokoelma kertoo intialaisista Intiassa ja muualla, poismuuttaneista, kotiinkaipaavista, uutta elämää aloittavista. Arkisuus on vahvasti läsnä, pienet asiat muuttuvat Lahirin novelleissa suuriksi. Tunnelma on usein surumielinen, mutta ei masentava.
Jo ensimmäinen novelli, Väliaikainen järjestely, antaa esimaun siitä mitä kokoelma pitää sisällään. Toisistaan vieraantunut pariskunta kykenee keskustelemaan keskenään vain, kun sähkökatkos saa valot sammumaan koko kaupunginosasta. Samaa vaikenemista, kertomatta jättämistä, on myös muualla.
Kun lukemisesta on jo viikko, tuntuu vaikealta kirjoittaa mitään tyhjentävää. Novellien tunnelma on kuitenkin jäänyt mieleen, se haikeus ja kaiken hauraus, vaikka ihmiset yrittävät olla vahvoja. Kuten novellissa Senin täti, jossa kotimaahansa kaipaava intialaisrouva yrittää opetella ajamaan autoa.
Hassua muuten, että novellin nimeksi on suomennoksessa valittu eri novellin nimi. Englanninkielistä nimeä vastaisi Tuskien tulkki, mutta nimeksi on silti otettu Tämä siunattu koti. Eipä sillä, jälkimmäinen on kyllä yksi suosikeitani tässä kokoelmassa. Siinä nuori pari alkaa löytää uudesta kodistaan piilotettuja, kitchmäisiä kristinuskon symboleita.
Tämä siunattu koti vakuutti minut siitä, että Lahiri voisi hyvinkin olla minun kirjailijani. Seuraavaksi ajattelin ottaa luvun alle esikoisromaanin Kaima vaikka myös se uusin, Tulvaniitty, kiinnostaisi myös.
Mikä on sinun Lahiri-suosikkisi?
Tammi (Keltainen pokkari), 2010. 221 s.
Suomentanut: Kersti Juva
Mahtavaa, että innostuit Lahirista.Tykkään hänen kirjoistaan niin kovasti ja olenkin ne kaikki lukenut. Näin jälkikäteen eniten on jäänyt askarruttamaan Tulvaniitty. Tosin tämä voi johtua siitäkin, että se on ainoa Lahirin kirja, josta olen blogannut ja sitä kautta miettinyt sitä enemmän kuin muita häneltä lukemiani.
VastaaPoistaTulvaniitty vaikutti kyllä kiinnostavalta, kun Lahiri siitä kertoi. Ilmeisesti voi valita miltei minkä tahansa Lahirin, kaikki taitavat olla melkoisen hyviä. :)
PoistaMinulla odottaakin uusinta lukuunottamatta muut käännetyt Lahirit hyllyssä. Tänä kesänä olsii tarkoitus aloittaa hänenkin tuotantoon tutustuminen :)
VastaaPoistaToivottavasti pidät, Susa! :)
PoistaTämä on minun suosikki-Lahirini. Kaikkein eniten pidin juuri niminovellista, mutta kokonaisuudessaan kirja on hieno: arkinen ja silti tuore. Lisäksi olen lukenut Tuoreen maan, mutta Tulvaniitty ja Kaima vielä odottelevat.
VastaaPoistaNiminovelli oli kyllä tässä oikein viehättävä, Katja! Tuore maa kiinnostaisi kyllä hurjasti, novelleja tulee luettua niin vähän. Kaimaa on myös kovasti kehuttu.
PoistaTämä oli minunkin ensikosketukseni Lahiriin ja se vaikutti ja vakuutti syvästi. Upeita novelleja, suuria kokonaisuuksia. Kaima on hieno, luin sen toukokuussa. Seuraavaa Lahiria pohdiskellessa...
VastaaPoistaSe on hämmentävää ja hienoa, kuinka paljon Lahiri saa kerrottua niin pienessä ajassa ja tilassa. Arvostan. Kaima lienee sitten seuraava, tai Tuore maa, jompikumpi.
Poista