Kupista: Mutta kumpi on oikea Café Ritter? (Wien)

Syksyisellä matkallamme Wieniin tutustuimme kaupungissa kohteiisin, jotka esiintyvät suosikkini Jonathan Carrollin kirjoissa. Yhtenä pakkokohteena oli Café Ritter, kirjassa Valkoiset omenat esiintyvä kahvila, joka on sen toisen päähenkilön eli Isabellen lempipaikkoja. Sivustolla Jonathan Carroll's Vienna kerrotaan Ritterin sijaitsevan Ottakringerstrassella, joten suuntasimme sinne eräänä iltana.

'You know the Ritter: it's a big place with a real 1950's feel to it - very smoky and full of shadows even in the middle of the day. ---'

Ottakringer Strasse oli hieman syrjässä keskustasta ja niinpä harhailimme hieman ennen kuin löysimme perille. Lopulta pieni kahvila kuitenkin löytyi ja pääsimme sisään. Hämyisessä paikassa tuntui olevan mukava tunnelma, ruokalistat tuotiin pöytään pian. Englantia paikassa ei juuri puhuttu, mutta toinen tarjoilija sai selitettyä meille sen verran että saimme tehtyä tilauksemme.

Jälkiruokalistalta tilasimme Mohr in Hemdin (itävaltalainen pieni suklaakakku) ja Kaiser Schmarrenin (itävaltalainen revitty pannukakku kompotin kanssa) kahvin kera. Molemmat perinteiset jälkiruoat olivat todella hyviä ja kruunasivat illan mukavasti. Myös kahvi oli hyvää. Tunnelma oli leppoisa, nurkassa alkoi soittaa jazzyhtye ja viereisessä huoneessa pelattiin biljardia.

Café Ritter oli oikein mainio paikka ja matkasimme (pienen harharetken jälkeen) metrolla takaisin hotellille. Seuraavana päivänä meitä kuitenkin kohtasi yllätys. Nousimme Mariahilfer Strassella metrosta ja edessämme komeili, mikäs muuukaan, toinen Cafe Ritter. Mistään emme löytäneet tietoa, kumpi näistä olisi todella se oikea, viitteelliset kuvaukset kun sopivan kumpaankin. Päätimme joka tapauksessa myöhään eräänä toisena iltana testata myös tämän toisen paikan.

Kello oli tässä kakkos-Ritterissä käydessämme jo varmaan lähempänä kymmentä illalla. Ei siinä mitään, tilasin kuitenkin pienen kahvin (eli espresson) ja Apfelstrudelin. Vähän oli hönö olo siihen aikaan juoda kahvia, seuralaiset ottivatkin Sturmia (=syyskauden erikoisuus, ns. puolivalmista viiniä, hyvää sekin!).

Miljöö oli vanhanaikaisen hienostunut, sohvat punaista nahkaa ja tarjoilijoilla mustat liivit. Palvelu sen sijaan oli hieman hämmentävää, mutta toisallta kuulemma myös melko wieniläistä. Tarjoilijaa sai odottaa melko pitkään ja esimerkiksi loppusumman päädyimme laskemaan itse ja jättämään rahat pöydälle odotettuamme noin 10 minuuttia laskua. Struudeli oli joka tapauksessa varsin hyvä.

Matkan aikana en tosin saanut missään vaiheessa selville, että kumpi näistä oli se Ritter. Nyt sain vihdoin aikaiseksi selattua kirjaa ja ennen kahvilassa tapahtuvaa kohtausta Isabelle on syömässä ravintolassa Windmühlgassella, joka on Mariahilfer Strassen poikkikatu. Tämä toinen Ritter siis on todennäköisesti Isabellen kahvila, sillä myös moni muu kirjojen tapahtumapaikoista sijoittuu tämän alueen lähelle. Itse kuitenkin tykästyin enemmän siihen ensimmäiseen, jotenkin persoonallisempaan ja lämminhenkisempään paikkaan, joten ajattelen sitä todisteista huolimatta Isabellen yhteydessä.