Janne Flinkkilä: Rautaiset rakastajat

Eiffel kertoo pitävänsä myös silloista.

Janne Flinkkilän teos Rautaiset rakastajat - Matkani Erika Eiffelin maailmaan (Like, 2012) nousi esiin eräässä keskustelussa ja kutkutti sen verran, että varasin kirjan samoin tein kirjastosta. Muistin kuulleeni tästä kirjan naisesta, joka on mennyt naimisiin Eiffel-tornin kanssa, useissa yhteyksissä, mutta yhtään niistä dokumenteista joita Suomessakin on näytetty en ollut nähnyt. Lähdin siis luku-urakkaan melko puhtaalta pöydältä ja huomasin pian olevani kiinnostuneena lukemassa huikeaa tarinaa.

Erikan mukaan hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa on koodattu niin syvälle hänen sisimpäänsä, että se on kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Toimintatapa, jota ei voi muuttaa. Hän käyttää objektiseksuaalisuudesta lyhennettä "O.S." Englannissa se on lyhenne myös käyttöjärjestelmästä, operating systemistä. 

Erika Eiffelin tarina on sen verran uskomaton, että sen lukeminen tuntuu välillä epätodelliselta. Jonkinlaisena objektiseksuaalisuuden "julkkiksena" tunnettu Eiffel on elänyt hurjan elämän, kokenut paljon ja kertoo siitä hämmentävän avoimesti Flinkkilälle. Omanlaisensa seksuaalisuus on muun muassa vienyt Eiffelin Air Force Academyyn, tutustuttanut hänet japanilaiseen miekkailuun ja tuonut hänelle jousiammunnan maailmanmestaruuden. Eiffel on myös ollut lähellä kuolemaa, kokenut rankkoja asioita ja lopulta selviytynyt. Kaiken tämän takana tuntuu seisovan monipuolinen, itsenäinen ja sanavalmis nainen, joka rakastaa Berliinin muuria ja jolla on ollut useita suhteita muun muassa siltojen kanssa.

Rautaiset rakastajat ei kuitenkaan ole suoraviivainen elämäkerta. Sen lisäksi että se kertoo paljon objektiseksuaalisuudesta ja Erika Eiffelistä, valottaa se paljon myös Flinkkilän ajatusmaailmaa. Berliiniin haastatteluja varten muuttanut Flinkkilä on tekstissä vahvasti läsnä, omana itsenään, ja se tuo kirjaan paljon lisää henkilökohtaisuutta. Se jollain tavalla tuo kirjan selkeämmin osaksi tätä maailmaa, pelkkänä elämäkertana kirja voisi tuntua jopa epäuskottavalta.

Lukukokemus on silmiä avaava. Objektiseksuaalisuus voitaneen määritellä sen verran marginaaliseksi suuntautumiseksi, että kunnolliseen tietoon siitä ei tule sattumalta törmättyä (lasken nyt tästä pois kaikenmoiset kohua aiheuttavat "dokumentit"). Ennakkoluuloja varmaan on sitäkin enemmän. Eiffel kuitenkin avaa suuntautumisen maailmaa hienosti, keskiössä on nimenomaan objektiseksuaalisuus eikä seksi, ja hyvä niin. Kuten Eiffel itsekin kirjassa toteaa, ovat suhteiden intiimit asiat nimenomaan intiimejä eikä niillä kannattaisi välttämättä retostella julkisesti tai tietentahtoen pahoittaa tai järkyttää jonkun toisen mieltä.

Eiffelin kokemuksista voi joka tapauksessa löytää myös samaistumispintoja. Jokainen osannee nimetä esimerkiksi jonkun esineen, jonka tuntumasta tuntuu saavan energiaa tai rakennelman, joka tuntuu esteettisesti erittäin kauniilta. Jotain tällaista Eiffelkin kuvailee, kauniisti, mutta tyrkyttämättä. Hän on omanlaisensa, objektiseksuaalisuuden kirjoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, ja niin mahtuu myös kaikkien muiden seksuaalisia suuntautumisia edustavien joukkoon.

"Minulle sanotaan, etten voi olla onnellinen, koska en ole onnellinen samalla tavalla kuin muut. Olen eri tavalla rakastunut ja eri tavalla onnellinen. Se on erilaista onnea. Erilainen ei tarkoita väärää. Se on vain erilaista."

Voisin varmasti kirjoittaa tästä kirjasta sivutolkulla. Totean kuitenkin tähän loppuun vain, että Rautaiset rakastajat oli huikean kiinnostavaa luettavaa. Se on avartava tietoteos, koskettava elämäkerta ja kaikenkaikkiaan mieleenjäävä ja mietityttävä kirja. Suosittelen.

Kiitokset kirjan suosittelusta HeidiBeelle, joka on kirjoittanut siitä mainion jutun.

Kesäisestä kirjabingosta raksi tositarinaan perustuva-ruutuun.

Janne Flinkkilä: Rautaiset rakastajat - Matkani Erika Eiffelin maailmaan
Like, 2012. 318 s.