Siri Kolu: Me Rosvolat (Rosvolat #1)

Siri Kolun Rosvolat-sarjasta on ehtinyt kuulla viimeisen neljän vuoden aikana paljon hyvää. Finlandia Juniorinkin pokannutta sarjan aloitusosaa Me Rosvolat (Otava, 2010) on kehunut niin lehdistö kuin blogitkin. Itse sain vasta nyt aikaiseksi lainata teoksen, kun ehdotin sitä siipalle automatkalukemiseksi.

Minä ehdin tehdä yhden ainoan asian. Kun iso karvainen käsi lähestyi minua, tartuin siihen esineeseen, jolla oli jotain merkitystä: vaaleanpunaiseen muistikirjaani, jota ilman en liikkunut missään.
Ryöstön aikana mitään vastarintaa ei tullut. Automme kähmittiin tyhjäksi salamannopeasti. Isää jännitti ainoastaan, naarmuuntuiko auto. Menisikö bonukset. Rosvoloitten auton kaasutettua paikalta kesti pitkään, ennen kuin perheeni tajusi, etten minä enää ollutkaan kyydissä.

Viljan kesä saa yllättävän käänteen, kun hän tulee ryöstetyksi kesken perheen automatkan. Taakse jäävät ikävä isosisko ja poissaolevat vanhemmat, kun kymmenvuotias tyttö kaapataan Rosvoloiden matkaan rosvopäällikkö Hurja-Kaarlon päähänpiston seurauksena. Tilanteeseen ei tunnu olevan muuta ratkaisua kuin sopeutua ja niin Vilja tutustuu vähitellen värikkääseen rosvoperheeseen, jossa Hilda ajaa autoa kuin taitavin rallikuski, isosisko Hele on harvinaisen pelottava maantierosvo, pikkuveli Kalle haaveilee koulunkäynnistä ja Kulta-Pete on aina samaa mieltä kuin päällikkönsä.

Joukkion matka kulkee kohti rosvojen kesäjuhlia ja samalla Vilja myös tutustuu rosvoperheen arkeen. Varsinaisesti ilkeitä eivät rosvot ole, kesämökkiläisten lasteista pihistetään lähinnä ruokaa ja uusia vaatteita tai pelikortteja. Rahasta rosvot eivät välitä. Rosvoelämän hohdokkuudesta huolimatta Vilja alkaa kuitenkin tiedostaa, että kotiinkin olisi päästävä eikä se tule onnistumaan vain nätisti pyytämällä.

Kuski antoi kirjalle pisteitä 4/5, minä olen samoilla linjoilla. Kolun tyyli on hauska ja Rosvolat varsin persoonallisia tapauksia. Teemallisesti kirjassa puhutaan tärkeitä perheen merkityksestä ja ystävyydestä, mutta ei osoitellen, havainnot ja päätelmät saa tehdä itse. Rosvoloiden elämä on värikästä ja yllätyksellistä, eikä kyydissä varmasti tule tylsää. Kirjaa oli myös oikein mukava lukea, teksti soljui sujuvasti. Ainoana miinuksena annan sen, että kehitin Hurja-Kaarlolle sellaisen äänen että kurkku kähisi vielä pitkään lukemisen jälkeen.

Suosittelemme Me Rosvoloita lämpimästi automatkojen viihdykkeeksi (tosin Hildan ajomanöövereistä ei kannata ottaa mallia) tai muuten vain luettavaksi. Kirjasta on myös kuvattu tänä kesänä elokuvaa, jota kohtaan osoitamme varovaista kiinnostusta.

Siri Kolu: Me Rosvolat (Rosvolat #1)
Otava, 2010. 222 s.
Kuvat: Tuuli Juusela