Tove 100v -näyttely ja Muumikirjat ja minä -haaste

 Esi-isä ei olisi halunnut kuvaan.

Kiinnostavien näyttelyiden kohdalla käy usein niin, että niiden tulemisen huomaa ja niistä innostuu tajutakseen vihdoin, että itse asiassa näyttely loppui jo viikko sitten. Tällä kertaa ei onneksi käynyt niin, sillä Ateneumin Tove Jansson -näyttely jatkuu vielä 7.9. asti. Me menimme sinne jo (tai vasta) nyt, sillä viimeisillä viikoilla näyttelyyn voi odottaa olevan jonoa ja tungosta.

Tove Jansson on yksi niistä suomalaisista taitelijoista, joista pidän hurjasti. Kuten monelle muullekin, minulle tutuimpia hänen töitään ovat kuitenkin erilaiset muumikuvitukset ja -kirjat. Ateneumin näyttelyssä on esillä kuitenkin paljon muutakin, sillä se vie kävijän läpi Toven töiden 1930-luvulta viimeisimpiin töihin asti. Esillä on myös Janssonin vanhempien töitä ja nuoren Toven piirustuksia.

Kronologiseen järjestykseen aseteltu näyttely on kattava ja monipuolinen. Itse pidin eniten 1940-luvun sota-ajalle sijoittuneista muotokuvista ja 60-70-luvun meriaiheisista maalauksista. Sen sijaan 70-luvun muut abstraktimmat öljymaalaukset jäivät minulle vieraammiksi, näin tosin tuppaa käymään samankaltaisten teosten kanssa usein. Maalausten ohella näyttelyssä on esillä myös muun muassa Garm-lehteen tehtyä satiirisia ja rohkeitakin pilakuvia ja erilaisia luonnoksia. Lisäksi Tampereen Muumimaailmasta on lainassa useita Tuulikki Pietilän kanssa tehtyjä muumi-kuvaelmia, joiden kautta pääsee esimerkiksi kurkistamaan ensimmäiseen, Pentti Eistolan valmistamaan Muumitaloon ja Muumipappa ja meri -kirjan majakkaan.

Näytelmän on kuratoinut FT Tuula Karjalainen, jonka kirjoittama teos Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta on muiden muassa hurmannut myös kirjabloggarit. Itselläni teos on vielä lukematta, mutta odotan sitä kovasti ja näyttelyn perusteella vielä enemmän. Ateneumiin järjestetty näyttely oli mielestäni monipuolinen ja sopivan kompakti, sillä yhteen kerrokseen järjestetyn näyttelyn kiertäminen sujui hyvin ja sen ajan jaksoi keskittyä teoksiin.

Kierros piti tietysti päättää museokauppaan. Itse usein hankin postikortteja kauniista teoksista, nyt ostin yhden omakuvataulun ja myös yhden valokuvan Janssonista saaristossa. Ilahduin myös kovasti puisista jääkaappimagneeteista, nyt meillä seikkailevat vesihevonen ja hämmentävän paljon koiraamme muistuttava esi-isä. Museokaupan aulassa voi myös kokeilla erilaisia muumiaiheisia päähineitä ja vaatteita sekä häntiä.

Myös esimerkiksi Niina T. on käynyt näyttelyssä ja kuvailee tekstissään muutamia teoksia yksityiskohtaisemmin.

***

Kesäkuussa sain Luetut, lukemattomat -blogin Liisalta Muumikirjat ja minä -haasteen.* Haasteeseen vastaaminen sai odottaa aikansa, mutta olen miettinyt usein mitä tähän nyt kirjoittaisin.

Mummoni meille neulomat muumihahmot. Etualalla Muumipappa, Muumipeikko ja Hemuli.

80-luvun lopulla syntyneenä varhaisin muumimuistoni on, ei varmaankaan yllättävästi, japanilainen animaatiosarja. Monelle nämä pyöreät muumihahmot eivät ole oikeita muumeja lainkaan, mutta itselleni ne ovat olennainen osa lapsuutta. Televisiosta nauhoitetut jaksot katsottiin vhs-kaseteilta moneen kertaan sadepäivinä kesämökillä. Varhaisiin muistoihin kuuluu myös se, kuinka pelkäsin Jäärouvaa, Mörköä ja Taikurin hatussa muuttuvaa Muumipeikkoa. Äiti myös jaksaa kertoa, kuinka Niiskuneiti oli suurin idolini ja kuljin ympäriinsä hiusrenksu nilkan ympärillä. Pikkuveljeni oli vielä kovempi muumifani kuin minä. Nukkapintaiset figuurit muuttuivat pian kaljuiksi, kun niillä leikittiin niin ahkerasti (ja saattoivat ne joutua toisinaan suuhunkin). Itselläni puolestaan oli iso ja rakas Muumipeikon muotoinen tyyny, joka tosin traagisesti katosi eräällä pyöräilyreissulla.

Muumikirjoihin tutustuminen alkoi puolestaan kuvitetuilla teoksilla. Muistan äidin lukeneen meille paljon Kuinkas sitten kävikään?-kirjaa, jonka kurkistussivut jaksoivat kiehtoa kerta toisensa jälkeen. Lisäksi meillä, tai se taisi olla oikeastaan pikkuveljen lahjaksi saama, luettiin kokoelmakirjaa jossa oli useampia muumikirjoja yhteispainoksena. Kirjojen lukemisesta en tosin muista muuta, kuin että kirjan sivut olivat kiiltävät.

Jossain vaiheessa sain syntymäpäivälahjaksi boksin, jossa oli kahdeksan ensimmäistä Muumit-sarjakuva-albumia. Niitä luin ala-asteikäisenä paljon, tosin osa jutuista varmaan meni iloisesti ohi. Tarkoituksena on lukea nuo kirjat taas uudelleen, ainakin Muumit Rivieralla -tarina (löytyy sarjakuvapainoksesta nro 2) ennen elokuvan ilmestymistä.

Niiskuneiti ja nappisilmäinen Nuuskamuikkunen tervehtivät.

Muumikirjoja luin itsekseni jonkin verran, mutta sitä en varsinaisesti muista. Vahvimmat muistot ovat joka tapauksessa animaatiosta ja se varmaan jyrää osan kirjamuistoista. Nyt olen kuitenkin alkanut hankkia kirjoja myös omaan hyllyyn ja suurin osa niistä taitaa jo meiltä löytyäkin. Suosikkikirjojani ovat Vaarallinen juhannus teatterimaailmoineen ja Muumipapan muistelmat koska se on niin jännittävä. Molemmat ovat muuten suosikkejani myös animaatiosarjassa. 

Tove-näyttelyn jälkeen aloin haaveilla erityisesti Muumit ja suuri tuhotulva - ja Muumipappa ja meri -kirjojen lukemisesta. Teokset varmasti mahtuvat syksyn lukusuunnitelmiin.

Haastan muumikirjamuistoistaan kertomaan Luettua elämää -blogin Elinan.

* Haaste on alunperin lähtöisin Opusculo-blogista.