Suden sukulaiset metsälenkillä.
Olen tiedostanut Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan olemassaolon siitä asti, kun aloitusosa Kesytön (Tammi, 2012) ilmestyi. Uskaltauduin kuitenkin lainaamaan kirjan vasta nyt, sillä suhtauduin kirjaan hieman varovaisesti. Lisäksi olen ollut Rouhiaisen kanssa aikanaan samassa koulussa (hei vaan Elina, jos muistat!) ja mietin, että jos en pidä kirjasta yhtään en viitsi kirjoittaa siitä blogiin. Onneksi näin ei käynyt, vaan kirja yllätti positiivisesti ja tässä sitä nyt sitten ollaan.
Susi pysähtyi. Se katsoi minua keltaisilla, tummarajaisilla silmillään. Laski päätään niin kuin eläimet tekevät silloin kun ovat varuillaan, valmiina hyökkäämään tai pakenemaan. Se ei kuitenkaan tehnyt pitkään aikaan kumpaakaan, vaan pelkästään tuijotti minua. Minulle tuli kummallinen tunne, että sekin oli jostakin kuohuksissaan. Sen katseessa oli jotakin, minkä selvittämiseksi olisin antanut paljon.
17-vuotias Raisa jää orvoksi ja muuttaa enonsa luo Hukkavaaran kylään lähelle Kajaania. Raisan tarkoituksena on selvittää äidin menneisyyden salaisuudet ja painua sitten takaisin Helsinkiin ja aloittaa taideopinnot. Vähitellen hän kuitemkin huomaa koko kylässä olevan jotain outoa ja pian Raisalle selviää, että kylän atleettiset asukkaat eivät ole vain himokuntoilijoita, vaan myös ihmissusia. Eivätkä lauman jäsenien mielipiteet Raisasta eivät suinkaan ole yksimieliset.
Olin aluksi kirjan suhteen hieman ennakkoluuloinen, koska lyhytnäköisesti ajattelin tämän olevan jonkinlainen Twilightin jalanjäljissä tepsuttava opus. Kesytön kuitenkin seisoo omilla tassuillaan ja välttää kopioinnin ollen varsin viihdyttävä paranormaalin romanssin genreen sijoittuva teos. Erityiskiitosta annan susilauman kiinnostavasta kuvauksesta ja omaperäisyydestä. Mieleen nousi muun muassa Jenny Kangasvuon mainio Sudenveri-teos. Ja vaikka vampyyreitakin Hukkavaarassa nähdään, muistuttaa Kesyttömän vampyyrikanta enemmän sitä perinteisempää mallia eikä esimerkiksi kimaltele auringossa.
Kirja olisi tosin saattanut hyötyä pienestä tiivistämisestä. Toisinaan teksti tuntui hieman toisteiselta ja Raisan loppuvaiheen kyvyille kaipasin lisää valotusta, mutta siihen varmasti vastataan seuraavissa osissa. Kokonaisuus joka tapauksessa toimi. Eniten susikuvauksen lisäksi pidin ehkä Raisan ystävän Nikon hahmosta, sillä tämä lauman outolintu herätti ainakin omat sympatiani.
Kesytön oli myös sen verran mukavaa luettavaa, että kyllähän se loppusarjakin tulee lukuun. Suomeen sijoittuva ihmissusi-meininki tuntuu iskevän meitsiin oikein hyvin ja Kajaanin metsiin lähtee mieluusti seikkailemaan uudelleen.
Kirsin kirjanurkassa jäätiin heti kaipaamaan jatkoa, Morre antoi (myös) plussia Suomi-miljööstä.
Tammi, 2012. 426 s.
Kansi: Eevaliina Rusanen
Hei Linnea,
VastaaPoistaKirjoitan Sinulle NUBBin toimittajatiimin edustajana. NUBB on riippumaton sivusto joka välittää pohjoismaista YA kirjallisuutta yli Pohjoismaiden rajojen. Tavoitteemme on olla sivusto josta bloggaajat, lukijat ja ammattilaiset voivat käydä lukemassa pohjoismaisesta nuortenkirjallisuudesta kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Haluamme tuoda esiin loistavia bloggaajia ja hyviä postauksia.Tällä projektilla toivomme lisäävämme kiinnostusta pohjoismaiseen nuortenkirjallisuuteen joka usein jää huomioimatta ja käännöskirjallisuuden jalkoihin.
Haluaisinkin siis julkaista uudestaan NUBBin sivustolla tämän arvostelusi Elina Rouhiaisen Kesytön -kirjasta? Linkkaamme toki takaisin blogiisi ja kirjoitamme pienen esittelyn Sinusta ja blogistasi. Voit myös itse kirjoittaa esittelyn itsestäsi ja blogistasi ja lähettää kuvan julkaistavaksi, jos haluat.
NUBB on voittoa tavoittelematon projekti, työskentelemme vapaaehtoisina joten valitettavasti emme pysty tarjoamaan Sinulle mitään vastineeksi, paitsi näkyvyyttä NUBBin sivuilla.
Ystävällisin terveisin
Hanna "Lilli" Roslöf, NUBB
lilithevoly (at) gmail.com
www.nubb.no
Kiitos kommentista! Laitoin sinulle sähköpostia. :)
Poista