perjantai 26. syyskuuta 2014

Lauri Järvilehto: Hauskan oppimisen vallankumous

Kyllä sitä ilman SmartBoardiakin pärjää. Etenkin jos laitetta ei ole käytössä.

Lauri Järvilehdon kynäilemä Hauskan oppimisen vallankumous (PS-kustannus, 2014) tarttui luettavaksi, kun sitä silloisella työpaikalla keväällä esiteltiin että tällainen olisi. Muutenkin koen, että välillä on ihan mukavaa ja avartavaa törmäyttää omia näkemyksiään oppimisesta ja opettamisesta, joten siinäkin mielessä opetuskirjallisuuden luku on ihan paikallaan.

Kirjassaan Järvilehto kertoo, kuinka oppimisesta voidaan tehdä hauskaa leikkien, pelien ja innostamisen avulla. Termit flow ja luovuus ovat ahkerassa käytössä, lisäksi vedotaan muun muassa motivaatiopsykologiaan ja aivotutkimukseen. Tekstin sekaan on upotettu erilaisia harjoituksia esimerkiksi muistamisen tueksi.

Vaikka pelit voivat tarjota erinomaisen alustan oppiaineksen ja motivoivan oppimisen välittämiseen, pelit ovat vain yksi väline tulevaisuuden opettajan työkalupakissa. Oppiminen on tehokkaimmillaan silloin kun se on monikanavaista ja sosiaalista: kun ihmiset kokoontuvat yhteen oppiakseen toisiltaan uusia asioita eri menetelmin. Kirjat, pelit, videot ja harjoitukset voivat vahvistaa oppimiskokemusta huomattavasti. Silloin sosiaalinen ympäristö kohottaa oppimisen aivan uudelle tasolle.

Olen monessa asiassa samaa mieltä kuin Järvilehto. Opettaja, joka ei ole lainkaan innostunut omasta oppiaineestaan, saa harvemmin oppilaita motivoitua työskentelemään. Toki ne, joilla on jo sisäistä motivaatiota aiheeseen, saattavat jotain oppiakin mutta moni muu vaipuu tylsyyteen. Innostuessa myös usein oppii paremmin, siis silloin kun asia tuntuu mielekkäältä ja miksei sitten siltä hauskaltakin. Suurimmassa osassa esimerkeistään hauskaan oppimiseen Järvilehto kuitenkin viittaa erilaisiin oppimispeleihin, joita on saatavina muun muassa tablettitietokoneille ja puhelimille.

Voi olla osin omaa vanhanaikaisuuttani, että radikaaleimmat Järvilehdon ehdottamat muutokset tuntuvat vierailta. Se, että oppilaita ohjattaisiin tutustumaan lähinnä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa (kunhan ne löytyvät) ja kannustetaan heitä siinä, tuntuu kaukaiselta ajatukselta tämän päivän koulumaailmassa. Tai se, että suurinta osaa aineita ei tarvitsisi välttämättä opiskella laisinkaan, sillä moni oppilaista ei varsinaisesti tee oppimallaan myöhemmin mitään.

Etenkin tämä viimeinen nosti omat niskakarvani pystyyn. Tuntuu oikeastaan hieman pelottavalta, että oppilaan ei tarvitsisi oppia miten hänen kehonsa toimii tai oikeastaan juuri mitään siitä miten maailma toimii ellei se häntä kiinnosta. Ja heille, joilla kiinnostus ei ole vielä herännyt, saattaa olla luontevaa valita aiheita jotka ovat heille helppoja ja siitä en sitten tiedä olisiko se hyvä suunta. Tämä oikeastaan muistuttaa yhtä lukiouudistukseen tehdyistä malleista, korimallia, jossa esimerkiksi suurimman osan luonnontieteistä voisi skipata valitsemalla muita reaaliaineita.

Toisaalta olen samaa mieltä siitä, että nykyinen koulukonteksti ei ole aina se tehokkain oppimiselle. Puhuva pää luokan etuosassa harvoin innostaa ketään, ellei opettaja osaa päivästä toiseen esittää asiaansa elävästi ja kiinnostavasti. Luokkatilat eivät myöskään aina välttämättä vastaa tarkoitustaan. Toisaalta kyseessä voi olla myös resurssipula: kaikilla kouluilla ei ole varaa hankkia tabletteja saati sitten isoa läjää muita opetusvälineitä. Enkä ainakaan vielä näe todennäköisenä sitä, että bring your own device -kulttuuri voitaisiin tuoda kouluihin ilman että se eriarvoistaisi oppilaita. Lisäksi muutokset eivät voi tulla itsestään, myös opettajille ja kouluille tarvitaan tukitoimina täydennyskoulutusta ja vastaavia jos tällaiseen halutaan siirtyä.

Vastahankaisuudestani huolimatta Hauskan oppimisen vallankumous oli kiinnostavaa luettavaa. Monesta asiasta olin eri mieltä, mutta toisaalta sain paljon uutta ajateltavaa ja heräsipä kirjan tiimoilta myös monta keskustelua. Kirja oli myös varsin nopealukuinen ja teksti selkeää. Eli siinä mielessä oikein mainio kirja.

Ai niin, mainittakoon että kirja on itse asiassa suomennettu Järvilehdon teoksesta Learning as Fun joka käsittääkseni on osa Rovio Entertainmentsin Rovio Visions -sarjaa. Angry Birdseihin on siis myös useita viittauksia, vaikka kannen kukko onkin vähän leppoisamman oloinen kaveri.

Lauri Järvilehto: Hauskan oppimisen vallankumous
PS-kustannus, 2014. 234 s.

4 kommenttia:

  1. Laitoin varaukseen. Nyt jotenkin kiinnostaa lukea tätä oman alan tavaraa ja mielellään vähän provosoituenkin.

    Paljon uudistusta peruskoulu kaipaisi, mutta kyllä sen tehtävä on tarjota jokaiselle oppivelvolliselle tietyt perustiedot ja -taidot elämästä, maailmasta ja ihmisestä riippumatta siitä, mikä Nico-Petteriä nyt erityisesti kiinnostaa. Siitä ei mielestäni voida tinkiä, joskin paljon voisi oppisisällöistä kyllä karsia. Sitä toki kannatan (kukapa ei?), että oppilaita tuetaan löytämään oma tapansa oppia. Toisilla se on varmaan vaikka se tabletti/muu teknologia. Mutta kyllä silti pitää osata kirjoittaa käsin paperille. Vaikkei se aina nappaisikaan.

    Itse olen nyt innostunut SmartBoard-jutuista. Yritän omatoimisesti opetella aihetta. Aiempina vuosina minulla ei ole ollut sellaista käytössäni, siksi se varmaan on nyt uutuudenviehättävä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin että oletko Suketus lukenut, kiinnostuen siis odotan mitä mieltä olet.

      Samoilla linjoilla ollaan. Oppisisällöistä voisi varmasti jotain napsia pois ja silti säilyttää riittävät perustaidot. Vaikka omat aineet niitä ns. rakkaimpia ovatkin, voisi niistäkin ihan hyvillä mielin karsia asioita ja keskittyä sitten paremmin ja rauhassa vähän olennaisempiin. Ja se toki, että kannustetaan juuri tuohon omaan oppimismenetelmään, jos se on tabletti niin siitä vaan mutta itsestäni tuntuisi hassulta opettaa kokonaista ryhmää pelkin tabletein. Tähänkin tosin varmaan jossain vaiheessa kehittyy sellaisia sovelluksia, joista voisi olla hyötyä. Yliopistossa on käsittääkseni ollut systeemejä, jossa opiskelijat voivat osallistua laitteillaan opetukseen joka seinälle heijastetaan.

      SmartBoardilla on kuulemma tosi makeita kemian sovelluksia, muun muassa, niitä olisi kiva päästä kokeilemaan. Ja tykkään, että muistiinpanoja voi tehdä, öö, slaideina ja sitten selata takaisin, erittäin jees. Mutta piirtämisen teen edelleen mieluummin taululle tai paperille, tuntuu että ne Smartti-tussit on hankalia tähän. Eikä tuossa luokassa itse asiassa Smarttia edes ole. :D Mutta ihan vinkeä laite se kyllä on, pitäisi vaan päästä kunnolla opettelemaan.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia pohdintoja sekä Suketuksella että sinulla.Tuo kirjan nimi "Hauskan oppimisen vallankumous" kyllä vähän pistää miettimään. Elämässä kumminkin vaaditaan suuria määriä tylsyyden ja rutiinien sietämistä, enkä nyt tarkoita ollenkaan sitä, etteikö olisi hyvä asia, jos oppiminen on hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä Omppu totta, että harvoin elämässä asiat tulevat tarjottimella kun niitä kaipaisi eli kärsivällisyyttä vaaditaan. Sen kyllä myönnän Järvilehdolle, että tylsyys voi oikeasti olla aivoille myrkyllistä eli ei siinä tylsistyessä kyllä mitään opikaan. Kärsivällisyyttä sen sijaan voi opetella koulussa ja sitä, että asioiden eteen joutuu toisinaan (eli usein) tekemään töitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...