Omanlaisensa outolintu tämä kasuaari.
Myönnetään. Kun nyt on lukenut suhteellisen paljon erilaista nuorille suunnattua dystooppista meininkiä, ei Veronica Rothin Divergent (Katherine Tegen Books, 2011; suom. Outolintu) välttämättä hyppää sieltä esiin mitenkään erikoisena. Täytyy kuitenkin myöntää myös se, että kirjan lukeminen flunssaisena oli todella mukavaa.
"Beatrice, your results were inconclusive," she says. "Typically, each stage of the simulation eliminates one or more of the factions, but in your case, only two have been ruled out."
Divergentin maailmassa ihmiset on jaettu ryhmiin, jotka he valitsevat täyttäessään 16 vuotta. Beatrice, kirjan sankaritar, on elänyt tähän asti vaatimattomassa Abnegation-ryhmittymässä, mutta soveltuvuutta mittaavat testitulokset tuntuvat osoittavan aivan muualle. Varmaan sitten arvaattekin, että Beatrice, sittemmin Tris, päätyy vaihtamaan ryhmittymäänsä ja kohtaa täten uusia haasteita. Eikä yhteiskunta tietenkään pyöri vain nätisti taustalla, vaan riveissä kuohuu ja aika tuntuu kovin epävarmalta.
Ei tämä siis mikään suora Nälkäpeli-kopio ole, vaikka välillä meininki samankaltaista onkin. Trisissä on ainakin ajoittain mukavaa sähäkkyyttä ja miespäähenkilöksi päätynyt Four on varsin symppis tyyppi, vaikka välillä ehkä hieman yksioikoinen. Divergentin maailma kyllä näin jälkifiilistelynä on aika suppea, lähinnä tässä pyöritään yhdessä kaupungissa ja maan alla, mutta ehkäpä seuraavissa osissa päästään vähän laajentamaan horisontteja.
Toimintaa oli joka tapauksessa tarjolla roppakaupalla, samoin väkivaltaa. Ei nyt mitenkään kovin graafista kylläkään, mutta mustelmista ja murtuneista luista kärsi yksi jos toinenkin eikä henkistä väkivaltaa mitenkään jätetty huomiotta. Kirjan keskiössä pohdittiinkin paljon sitä, millaista on oikea rohkeus ja miten omat pelkonsa voisi voittaa.
Flunssatyypiltä siis hyvät pisteet tälle, ja olihan tämä näin muutenkin varsin mainiota luettavaa. Ei valittamista, eiköhän nuo loputkin osat tule jossain välissä raahattua lainastosta kotiin.
Katherine Tegen Books, 2011. 487 s.
Kansi: Joel Tippie
Minä en hirveästi pitänyt tästä, tai ei tämä huono ollut, mutta tosiaan kun paljon nuorten dystopiaa lukenut, niin ei tämä maailmaakaan mullistanut. Sen sijaan pikkusiskoni, joka on lukenut vähän vähemmän dystopiaa, tykästyi tähän kovasti. :)
VastaaPoistaHauska kuulla, Katri! Varmaan siihen ns. peruskaavaan alkaa puutua, onneksi välillä tulee vielä vastaan yllätyksiäkin. :)
Poista