Olen lukenut Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar -trilogiaa hissun kissun. Sain sysäyksen vihdoin lukea kolmannen osan, kun Yle näytti uudelleen sarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan. Sarjan toteutus on erittäin onnistunut ja vaikka ehdinkin sitten nähdä myös viimeisen osan ennen kirjan lukemista, otin Dödenin (Norstedts, 2013) työn alle.
"Du är så vacker nu", viskar han. "Så lugn. Du har inte ont längre. Jag har inte heller ont."
Omärkligt skakar han på huvudet och upprepar ytterligare två gånger orden, som en liten vers han försöker inpränta i sitt minne.
"Du är så vacker nu. Så lugn. Du har inte ont längre. Jag har inte heller ont."
Döden vie loppuun Benjaminin ja Rasmuksen tarinan ja kertoo samalla myös, mitä muille parin ystäville lopussa tapahtui. Nimestä voi arvata, että kuolema on vahvasti läsnä. Aids korjaa homoseksuaaleja kuin maamies viljaa, eivätkä lääkkeet ole vielä niin kehittyneitä että taudin etenemistä saataisiin sairastuneilla pysäytettyä. Ilmapiiri on myös edelleen epäileväinen. Yhteiskunnan viha näkyy tässä osassa vähemmän, suuremmassa osassa on se kuinka sukulaiset miesten kuoltua tapasivat haihduttaa heidän todellisen taustansa ja syöpäyhdistys sai suuria lahjoituksia, kun oikeaa kuolinsyytä ei kehdattu myöntää.
Pääosassa Benjaminin mietteiden kanssa on tässä kirjassa Bengt, jonka tarina kerrotaan muun lomassa. Teatteritähdeksi nousevan nuorukaisen tarina on sydämeenkäypä ja surullinen, niin kuin on toki monen muunkin hahmon. Hahmoista puhuminen tosin tuntuu hassulta, sillä vaikka tarina kerrotaankin fiktiivisten hahmojen suulla on kaiken taustalla totuuspohja siitä, mitä todella tapahtui.
Kirjan suurin tunnevaikutus pysyi maltillisena, sillä tv-sarja oli jo ehtinyt paljastaa sen miten päähenkilöille käy. Sarjan katsominen ei silti poistanut kirjan viehätystä, sillä Gardellin kertoma tarina vie mukanaan. Yllätyksekseni tunnepuolella mentiin myös todella paljon positiivisilla teillä, sillä Gardell on onnistunut lisäämään tekstiinsä ajatusta elämän arvokkuudesta ja oman elämän elämisen tärkeydestä. Ja se on positiivinen sanoma.
Kirjaa lukiessani huomasin toisaalta myös, että kolmen osan välillä tuntuu tapahtuvan toistumista ja tapahtumien toistumista. Tai vähintään samojen täytelauseiden toistumista. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota ja siihen saattaa vaikuttaa myös se, että luin kesäkuussa Lukuisa-blogin Lauran tekstin sarjan toisesta osasta. Toisto on joka tapauksessa siellä ja se tuntui välillä siltä, että kirjan latomisessa sivut ovat menneet välillä sekaisin ja tietyt kappaleet toistuneet. Ongelma on kuitenkin pieni.
Kokonaisuudessaan Torka aldrig tårar utan handskar on hieno trilogia. Aihe on tärkeä ja se kertoo, miten Ruotsissa on noustu vihan ja epäilyn ajasta kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Samalla se tuntuu rakkaudenosoitukselta niille, jotka jäivät jälkeen. Suosittelen kirjoja lämpimästi, kaikki osat ovat nyt ilmestyneet myös suomeksi Johnny Knigan kustantamana.
Norstedts, 2013. 291 s.
Kansi: Pompe Hedengren
Minäkin luin viimeisen osan katsottuani jo kirjoihin perustuvan tv-sarjan ja en tiedä johtuiko siitä, mutta minusta viimeinen osa saattoi olla jopa parhain. Se tiivisti kauniisti, joskin surullisesti, koko tarinan.
VastaaPoistaKirjasarjassahan on jonkin verran toistoa, ilmeisen näkyvä tehokeino, joka itseänikin ensimmäisissä kirjoissa vähän ärsytti, mutta jostain syystä ei viimeisessä haitannut enää lainkaan.
Viimeinen osa oli kyllä erinomainen, Katri. Eli taidanpa olla kanssasi ihan samaa mieltä.
PoistaVoi olla, että tuo toisto häiritsi tässä vain siksi että vasta nyt tiedostin asian ja siksi se nyt mukamas häiritsi. Hieno ja tyylikäs sarja yhtä kaikki. Kuulemma myös Tampereen työväenteatterin teatteriesitys tästä on erinomainen.