Kuva: Heli Blåfield
Tihkusade ei haittaa. Vaellamme Suvilahden piha-alueen poikki kohti esityskontteja, istuimiksi saa taittotuoleja mutta seistäkin saa. Tarjotaan vilttejä ja sadeviittoja, en ota kumpaakaan, laitoin villaa ylle. Alkamassa on Todellisuuden tutkimuskeskuksen RMEO & ULIA.
Shakespearen tarina on lähes kaikille tuttu. Nuori pari, riitelevät suvut, tuhoontuomittu rakkaus. Tällä kertaa katkelmia näytelmästä ovat tulkinneet kolme ohjaajaa: 9-vuotias Ranja, mielenterveyskuntoutuja Stella ja Tšetšenian sodassa sotinut Ruslan. Lavalla nähdään (pääasiallisesti) Julioina Iida-Maria Lindstedt ja Talvikki Eerola, Romeona Timo Torvinen ja useissa muissa rooleissa Risto Santavuori. Romeon ja Julian, tai Rmeon ja Ulian, kuinka vain, tarina muuttaa muotoaan ohjaajan oman katsantokannan mukaan. Kohtauksesta toiseen siirrytään kuin metrolla, tuttu ääni humisee taustalla eikä ole varma millaiselle laiturille seuraavaksi saapuu.
Ranjan ohjaama, esityksen aloittava naamiaiskohtaus on leikillisin. Barbiet taipuvat Romeoksi, Mercutioksi ja Benvolioksi. Näyttelijät kuljettavat nukkejaan. Räppäävät. Suudelmia satelee, Amor laskee. Nukkeja pitää kohdella kauniisti.
Stellan käsissä Romeo saa depressiodiagnoosin ja Julia on maaninen. Klassinen parvekohtaus on aivan omanlaisensa, vaikka itselle hyvin tutut repliikit kohtausta kuljettavatkin. Sukkapuikot hakkaavat lasiin, rakastavaiset hapuilevat toistensa luo vaikka se tuntuu vaikealta. Ohjaajan tekemä Kyyhky ja käärme -kappale jää mieleen.
Ruslanin lopetus on pysäyttävä, väkivaltainen. Kuuluisa kuolinkohtaus on siirretty Tšetšeniaan, Romeo ja Julia sodan jaloissa kokien epäoikeudenmukaista kohtelua vieraan vallan taholta. Kohtaus on vähäeleinen, äänet eivät ole kovia, mutta alta paistaa viha epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Kritiikki Venäjän toimista Tšetšeniassa on suorasanaista ja hiljaisen hyökkäävää. Kohtaus tuntuu keskustelevan tämänhetkisen mediatilanteen kanssa. Vaikka loppu antaa aihetta toivoon, on olo jotenkin mustelmainen.
Auto ajaa pois. Esityksen loputtua jalat tuntuvat vähän jäykiltä, vaikka sade loppuikin. Viimeinen osio on jättänyt lopulta olon hieman neuvottomaksi, surulliseksikin. Niin paljon vihaa ja surua.
Onneksi hetken hengitystauon jälkeen mieleen alkaa kuitenkin nousta myös rakkaudellisia ajatuksia Kerro rakkaudesta -installaation jäljiltä. Ja Julialle kirjoitetun kirjeen jälkeen. Rakkauskin on mahdollista, jos sen eteen tekee töitä.
Kiitokset Todellisuuden tutkimuskeskukselle ajatteluttavan esityksen luomisesta. Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli tilaisuus antaa aplodit.
Myös Skenetissä on pohdittu esitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.