Julia Lappalainen, Luis Raposo da Cruz ja Jukka Vuotilainen. Kuva: Ingemar Raukola
European theatre collectiven R.E.A.D.-lukudraamafestivaalin idea on mainio. Tapahtuman aikana esitellään tuoreita eurooppalaisia draamatekstejä lukien, tällä kertaa kaikkiaan kahdeksasta eri maasta. Samalla tapahtuma tuo yhteen Suomessa asuvia ja työskenteleviä kansainvälisiä teatterialan ihmisiä. Ja kaiken muun lisäksi tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Olisin ilolla käynyt kuuntelemassa näitä useammankin, mutta koska aikataulu on rajallinen päädyin maanantaina ennen Ehkä-tuotannon iltaa Goethe Institutiin.
Kohdemaana oli siis Saksa ja esitettävänä oli Katharina Schmittin näytelmä SAM Luis Raposo da Cruzin ohjaamana. Teoksessa newyorkilainen perfomanssitaiteilija Sam on lukinnut itsensä pelkistettyyn häkkiin vuodeksi. Ei virikkeitä, joka päivä samaa ruokaa. Sama vierailija, samoihin aikoihin, mutta etäisyyttä pitäen. Pysyvää teosta ei synny, mutta taiteilijan vapautuminen teoksesta, itse luodusta häkistä, ei käy niin helposti.
Yritin selittää SAMin juonta ja tapahtumia useampaan kertaan suullisesti, en koe onnistuneeni. En tiedä tuoko ylläoleva katkelmakaan ideaa todella esille. Sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pelkistetyssä muodossaan näytelmä oli varsin huikea.
Näyttelijöinä nähdään Jukka Voutilainen ja Julia Lappalainen. Kontaktia näyttelijöiden välillä on vähän, erottajana on lattiassa oleva merkki jonka yli taitelijan vieras ei saa astua. Pääasiassa toinen puhuu, toinen on hiljaa ja kuuntelee. Intensiivisen tunnelman kautta häkki ilmestyy mielikuvissa näkyviin kuin itsestään, vaikka lavasteita ei ole.
Esityksen aikatasoista en ole varma, kaikki tuntuu limittyvän toisiinsa. Sam esittelee vieraalleen kuvia, kertoo kyvyttömyydestään kohdata taas maailma kokeilun jälkeen. Toteaa useaan kertaan, kuinka eristäytymisen voi kokea vasta toisten ihmisten kautta. Kertoo väkivallasta itseään kohtaan. Ei kykene katsomaan vierailijaa silmiin. Vierailija on vaivaantunut, hämmentynyt, yrittää saada kontaktin taitelijaan jonka sosiaaliset kyvyt tuntuvat rappeutuneen.
Poistun esityksestä kiirehtien jo seuraavaan paikkaan, mutta SAM jää mietityttymään. Todennäköisesti tämä teksti jää mieleen pyörimään, ja jää varmaan silläkin kanssakatsojalla joka poistuessa totesi toverilleen jotenkin näin: kyllähän se jotain säveliä sielussa soitteli.
Kiitos European theatre collective, lisää lukudraamaa myös jatkossa kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.