Timo Tuominen. Kuva: Tomi Palsa
"Kulta, Kansallisteatterissa menee taas noita Brel-konsertteja. Mennäänkö nyt vihdoin?"
"Ai mitä, meneekö siellä sellaisia, miksi me ei olla menty jo aiemmin?"
Suurinpiirtein tällainen keskustelu käytiin miehen kanssa eräänä päivänä junassa. Päivämäärät sumplittiin ja liput ostettiin tämän syksyn viimeiseen Timo Tuominen: Encore Brel -konserttiin Lavaklubille. Itse lähdin matkaan varsin neutraalein odotuksin ja päädyin yllättymään riemukkaasti.
Timo Tuominen esittää lavalla kaksikymmentäneljä Jacques Brelin kappaletta, joista suurimman osan hän on suomentanut itse. Ranska on muuttunut suomeksi jotenkin kivuttoman tuntuisesti, kappaleet sopivan Tuomisen suuhun kuin nakutettu. Suuri osa esityksen tenhosta on kuitenkin peräisin Tuomisen lavakarismasta, joillekin sitä vain on jaettu isolla kauhalla ja hyvä niin. Tuominen eläytyy laulujensa henkilöihin, liikkuu, artikuloi. Näyttelijäntaidot on selvästi valjastettu esityksen käyttöön, mutta taustalla kuultaa myös rakkaus Brelin kappaleisiin.
Turha siellä olisi kuitenkin laulaa, jos rinnalla ei olisi asiaansa osaavia muusikoita. Tomi Rikkola (kitara, alttoviulu, melodica), Tuomo Kuure (kontrabasso), Juha Menna (rummut, perkussiot) ja Marko Roininen (piano, haitari) maalaavat tarinoille sellaisen taustan, että niitä kelpaa esittää. Bravo. Lavaklubin miljöö myös sopii oivallisesti konsertille ja vaikka tämä olisi ollut hieno nähdä myös Suurella näyttämöllä, on pienemmässä tilassa jotain chansoneihin sopivaa tunnelmaa.
Kappaleista mieleen jäivät erityisesti äidinkielenopettajia varmasti ihastuttava Ruusa (Rosa), tenhoava Kuolevainen (Le moribond), humoristiset Porvarit (Les bourgeois) ja Kuinka voisi tappaa vaimonsa rakastajan kun on saanut niin hyvän kasvatuksen kuin minä (Comment tuer l'amant de sa femme quand on a été élevé comme moi dans la tradition), miestä kovasti hymyilyttänyt Naiset vai koirat (Les filles et les chiens) ja vetoomuksena esitetty Rakastakaa (Quand on a que lámour). Kovasti soisin, että nämä kappaleet saisi joskus vielä levyttää, sillä niitä kuuntelisi mielellään toistekin. Onneksi paikan päältä sentään sai aikaisempaa julkaisua Timo Tuominen avec Jacques Brel.
Äitini kuvailisi tätä varmaankin termillä mieletön, joten lainaan nyt häntä. Sillä sitä konsertti oli. Elähdyttävä, ilahduttava, tunnepitoinen. Kiitos.
***
Sunnuntaina on siis vielä mahdollista nähdä Tuominen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä Brel Spécial-konsertissa, johon ilmeisesti saa vielä lippuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.