Kuva: Tuomo Manninen
Kansallisteatterin Persona alkoi syksyn mittaan kiinnostella ja näytäntökauden lähestyessä loppuaan värväsin seuralaisekseni Heidin. Näytelmä herätti odotuksia, näyttelijöiden tiesin valmiiksi olevan hyviä mutta sisällöstä en tiennyt juuri mitään.
Näyttelijä Elisabet Vogler (Marja Salo) on lopettanut puhumisen, mutta henkistä tai fyysistä vikaa ei tunnu löytyvän. Lääkäri lähettää Elisabetin nuoren hoitajansa Alman (Minka Kuustonen) kanssa kesäksi merenrantahuvilalle uskoen tämän tekevän Elisabetin terveydelle hyvää. Elisabet alkaakin piristyä Alman seurassa, vaikka puhetta ei edelleenkään kuulu. Alma puolestaan alkaa kertoa Elisabetille hyvinkin tarkkaan omasta elämästään.
Puheliaan ja puhumattoman naisen vuorovaikutus on kiinnostavaa katsottavaa. Marja Salon läsnäolo lavalla on vahva, vaikka ääntä ei juuri kuulu. Minka Kuustonen puolestaan tekee mainion roolityön virkeänä Almana, jolla kuitenkin on on omat salaisuutensa. Naisten yhdessäolon seurauksena todellisuus alkaa muuttua joksikin erilaiseksi, sanomattomia asioita jää roikkumaan ja naisten identiteetit alkavat sekoittua.
Kuva: Tuomo Manninen
Oikeastaan huomaan, että en osaa sanoa näytelmästä juuri mitään järkevää. Tiistai-iltana käytin esityksen nähtyäni kuvailua ymmärrystä pakoileva ja olen edelleen samaa mieltä. Tuntuu, että luovin jossain lavasteiden rantaruovikossa enkä aivan näe sitä perimmäistä tarkoitusta tai saavuta lopullista ymmärrystä. Myöskään lavastus ei herättänyt tällä kertaa mitään erityisiä tuntemuksia (paitsi että se eräs verhokohtaus oli todella hieno) ja äänimaailma tuntui lähinnä hämmentävältä.
Mutta ei se haittaa, sillä näinkin esitys oli joka tapauksessa hyvä kokemus. Salon ja Kuustosen yhteistyötä katseli ilokseen ja heidän roolihahmoihinsa oli helppo uskoa, vaikkei heitä välttämättä ymmärtänytkään. Vahvaa työskentelyä, olen iloinen että kävin katsomassa tämän näytelmän.
Ymmärtämättömyys myös houkutteli varaamaan näytelmätekstin kirjastosta (ruotsiksi!).
***
Meidän oli seuralaiseni Heidin kanssa tarkoitus aloittaa Personasta uudenlaisen, dialogihenkisen bloggaustavan testaus, mutta homma karahti vähän karille. Tulkitsimme esitystä eri tavoin ja lopulta päädyimme juttelemaan muun muassa koirista ja auktoriteeteista. Ei sillä, hyviä keskusteluja nekin mutteivät kovinkaan näytelmää käsitteleviä. Palaamme siis asiaan jonkin toisen esityksen tiimoilta, toivottavasti lähitulevaisuudessa.
Dialogihenkinen bloggaus olisi ollut tämän näytelmän kohdalla varmasti mehevä, sillä tuntuu että Personan voi tulkita miljoonalla eri tavalla. Näytelmästä löytyy niin paljon kerroksia ja pöyhittävää. Verhokohtaus oli minustakin todella hieno, mutta edusti toisaalta sitä aluetta, mikä jäi minulle näytelmässä mystisimmäksi eli seksuaalisuusteema. Ehkä heidän seksuaali-identiteettinsäkin alkoivat sulatua... Jään pohtimaan. :)
VastaaPoistaSiitä olisi kyllä voinut tulla mielenkiintoista, Pihi nainen, jos emme olisi heti harhautuneet sivupoluille. :) Kerroksellisuutta kyllä oli vaikka muille jakaa ja näytelmän tehosta kertoo se, että se pyörii mielessä edelleen. Kiinnostava teksti, hieno toteutus.
Poista