Lavalta: Myrskyjä vesilasissa (Kinetic Orchestra / Stoa)

Iiro Näkki ja Jarkko Mandelin. Kuva: Aino Huovio / Kinetic Orchestra

Torstai-iltaan saa kummasti vireyttä, kun lähtee kohti Stoaa ja nykytanssia, luvassa oli Kinetic Orchestran uuden teoksen, Myrskyjä vesilasissa, ensi-ilta. Esitys kantaesitettiin Norjan Hammerfestissä marraskuun alussa, eli kyseessä on hyvinkin tuore teos.Viime metreillä sain myös miehen liittymään seuraksi, vaikka lipunsaanti jäikin tiukille kun esitys oli ilahduttavasti tupaten täynnä.

Jo pelkkä lava herättää saliin astuessa kunnioitusta. Lavan rajaaville kapeille rimoille on aseteltu 200 täyttä vesilasia, jotka resonoisivat esityksen liikkeen kanssa. Itse laseja en kuitenkaan muistanut esityksen kuluessa pahemmin katsoa, sillä liike vei mennessään ja keskityin siihen mitä lavalle ilmestyvät tanssijat tekevät.

Tanssijoita on kolme, lavalla nähdään esityksen koreagrafian valmistanut Jarkko Mandelin, Iiro Näkki ja Anni Koskinen. Kaikki tanssijat näin myös viime keväänä Kinetic Orchestran teoksessa Wolfpack, josta pidin kovasti. Tyyli on kuitenkin tällä kertaa erilainen, sillä tapahtumat sijoittuvat japanilaiseen puutarhaan ja vaikutteita on otettu muun muassa buto-tanssista.

Mies toteaa, että katsojalta otetaan luulot pois heti esityksen alussa. Mandelinin ja Näkin parikoreografia yhtenäisine hyppyineenja pyörähdyksineen vakuuttaa ja vaikuttaa. Toisinaan vilkkuvia karvaisia miesten jalkoja en välttämättä kuvaisi kauniiksi, mutta liike sen sijaan on nimenomaan sitä eli kaunista, hallittua ja tarkkaa. Vaikutuin kovasti myös Koskisen voimakkaasta ja vahvasti läsnäolevasta tanssista. Liikkeet näyttävät helpoilta, vaikka ne vaativat varmasti tavattoman paljon keskittymistä, kehonhallintaa ja toisaalta myös luottoa parikoreografioiden osalta. Kaiken taustalla kuullaan Janne Hastin musiikkia.

Anni Koskinen. Kuva: Aino Huovio / Kinetic Orchestra

Esityksessä nähdyt hahmot oli napattu Kinetic Orchestran aikaisemmasta teoksesta Geezers. Kaksi viiksekästä herraa lähtevät Japaniin etsimään vaihtoehtoja länsimaisen elämäntyylin suorituskeskeisyydelle ja päätyvät puutarhuri Shono Tanakan hengelliseen opastukseen. Koulutukseen taipuminen ei kuitenkaan suju herroilta aivan ongelmitta, vaikka Tanakan pinna tuntuu olevan lähes loppumaton. Huumori pilkahtelee liikkeiden lomassa, vaikka suurin osa huvituksesta kumpusi ainakin itselläni Abraham Sakuhatsin (Näkki) viiksistä. Tarinan voi joka tapauksessa esityksessä havaita ja mies seuraili sitä kiinnostuneena, itse keskityin tällä kertaa lähinnä liikkeeseen ja sen tunnelmoimiseen.

Liikekieli muistutti esityksen erilaisuudesta huolimatta paljon Wolfpackissa nähtyä voimallista ilmaisua. Tanssijoiden kontakti on esityksessä olennaista, toisessa ollaan toisinaan aivan iholla ja toisinaan tehdään yhdessä mutta erillään. Itse viehätyin nimenomaan tanssin intensiivisyydestä ja tehosta, siitä miten ihmiskeho voikin olla noin notkea, ketterä ja toisaalta täydellisessä hallinnassa.

Esityksen ehtii nähdä Stoassa vielä huomenna 13.12. ja sunnuntaina 14.12. Videopätkän esityksestä voi katsoa täällä.

Kiitokset Jarkko Mandelinille kutsusta esitykseen.