Lavalta: Pohjalla (Kansallisteatteri)

Kuva: Stefan Bremer

Vierastan yleensä ennakoita ja ensi-iltoja, koska näytäntökauden edetessä esitys on yleensä saanut kypsyä ja löytänyt muotonsa. Edessäni kuitenkin heiluteltiin mahdollisuutta hankkia lippu Maksim Gorkin klassikkonäytelmän Pohjalla ennakkoon, enkä voinut vastustaa kiusausta.

Talon alakerrassa asuva kurjalistoyhteisö taistelee elostaan päivästä toiseen. Pepel makaa isännän vaimon kanssa ja varastaa tavaraa. Näyttelijä unohtaa alkoholisminsa kourissa kaiken, Paroni elää kuin sumussa. Andrei ja Anton kipuilevat toistensa kanssa ja Nastja janoaa rakkautta. Kvašnja keittää kaalisoppaa, Satin suhtautuu muihin epäilevästi. Isännän vaimo suhtautuu asukkaisiin kaksijakoisesti, sisko ihailee saavuttamatonta Pepeliä. Paikalle saapuva Luka yrittää saada muut ymmärtämään, että on tärkeämpää silittää ihmistä kuin lyödä. Tästä sekalaisesta tarinoiden vyyhdistä saadaan kudottua tarina yhteisöstä, valinnoista, surusta ja kurjuudesta, hetkellisestä onnesta.

Pienen näyttämön lava on muuntunut röttelöiseksi rakennukseksi. Seinät heiluvat ja katto tärisee junien kulkiessa ohi. Valot toimivat satunnaisesti, hämärää on joka tapauksessa. Sänkyjä ei ole, asukkaat nukkuvat toistensa seassa lattialla. Yläkerrassa olot ovat paremmin, tuoleilla on samettipäällysteet ja katossa kattokruunu. Elintasoeroistaan huolimatta talon kerrosten asukkaat ovat yllättävän samalla viivalla toiveineen ja ongelmineen.

Itse esitys lähtee käyntiin varsin rohkealla, jopa modernia tanssia muistuttavalla kohtauksella. Alku myös kestää pitkään ja ei saanut kaikkia mukaansa, mutta katsojakumppanien mukaan näytelmä kasvoi ja lopulta alkukin puolusti paikkaansa. Fyysistä ilmaisua nähdään esityksessä muutenkin paljon, mutta mielestäni erittäin hyvin näytelmän perinteisten osiin lomitettuna. Muun muassa Nastjan roolin näytellyt Inga Björn ihastuttaa akrobaattisilla taidoillaan useampaan otteeseen.

Kuva: Stefan Bremer

Lavalla nähdään muutenkin vaikuttavia näyttelijäsuorituksia. Björnin lisäksi tähdenhehkuiseen ensembleen kuuluvat Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Harri Nousiainen, Jukka-Pekka Palo, Pia Piltz (TeaK), Antti Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Paula Siimes, Lauri Tilkanen ja Linda Wiklund. Nimilista on melkoinen, mutta kaikki ovat kiitoksensa ansainneet. Janne Reinikaisen ohjauksessa näyttelijät taipuvat näyttämöllä sekä järjestelmälliseen kaaokseen että pilkuntarkkaan työskentelyyn. Kaiken lisäksi ensemble soittaa itse Timo Hietalan esitykseen säveltämän musiikin.

Pohjalla on karuudessaan ruma ja samaan aikaan paljaudessaan jotenkin kovin kaunis. Ihmiset ovat keskiössä, heidän tarinansa ja tunteensa kaikkine epätäydellisyyksineen. Henkilöhahmot kipuilevat valintojensa kanssa, kohtaavat julmia totuuksia ja kaiken keskellä heistä ei voi kuin pitää.

Ainut valitukseni aihe lienee runsas teatterisavukkeiden polttaminen, sillä väliajattoman esityksen aikana katsomo kyllästyy savusta ja saattaa aiheuttaa haittaa hajuherkille (kuten itselleni). Muutoin en keksi mitään nurjaa.  Pohjalla oli yksinkertaisesti vaikuttava ja taidolla tehty teatteriesitys. Sillä kelpaa juhlistaa Pienen näyttämön 60-vuotista taivalta.

Esityksen ensi-ilta 3.12.