Lavalta: Talvisirkus Uni (Hurjaruuth)

Fantasos johdattaa katsojat unimaailmaan. Kuva: Chris Hills

Jos ystävät ehdottavat uudenvuoden viettoon yhteistä reissua katsomaan Hurjaruuthin Talvisirkus Unta, niin tottahan toki sinne lähdetään. Samalla tulisi taputeltua kulttuurivuosi 2014 kauniisti pakettiin. Olen viimeksi ollut katsomassa Hurjaruuthin talvisirkus-esityksiä muistaakseni nelisen vuotta sitten, joten oli jo aikakin päivittää käyntinsä.

Hurjaruuthin talvisirkus yhdistelee löyhän tarinakaton alle unenomaisia maisemia, joissa nähdään taitavaa akrobatiaa, sirkustemppuja ja kuullaan sirkusorkesteri Unettoman musiikkia. Tietenkin mukaan on ympätty myös niitä vaarallisia temppuja, jolloin yleisöstä kuullaan kiljahduksia ja vähintään puolet pidättää hengitystään. Unimaailmassa voi tapahtua mitä vain ja se tulee esityksen kuluessa hyvin selville.

Fantasos (Joni Pakanen) kutsuu yleisön mukaan näkemään yhteistä unta. Pari- ja ilma-akrobatia, huvittavat tyynyjä syövät rotat ja utuinen tunnelma valtaavat lavan. Osa numeroista huvittaa lapsiyleisöä selvästi enemmän, rauhallisemmat mutteivät suinkaan tylsät aikaansaavat pienemmissä hieman levotonta liikehdintää. Eniten huvitusta taisi aiheuttaa unissaankävelevä herrahakkaraismainen Heikki Leppävuori, joka nähtiin lavalla jos jonkinlaisissa tasapainoilutempuissa.

Mainitsen tässä tuon levottomuuden lähinnä siksi, että takanamme istui turhankin innostunut lapsikatsoja, joka selosti hyvinkin äänekkäästi kuinka osa tempuista on ihan helppoja ja kaiken lisäksi hänen vanhempansa vastasivat lapselle aivan yhtä kovaan ääneen. Kannustan ehdottomasti lasten tuomista kulttuuritapahtumiin ja satunnaiset huomiot eivät haittaa, mutta ihan koko esitystä ei tarvitsisi puhua. No, toiselle puoliajalle nuori herra oli saanut tikkunekun joten siinä sai jo itsekin keskityttyä paremmin.

Epäilyttäviin sänkyihin ei parane luottaa. Kuva: Joona Petterson

Omia suosikkejani lavalla olivat Tuk Frederiksenin ja Sofie Sabron pariakrobatiat (seuralaisen sanoin: on aina hienoa katsoa, kun iso mies tekee voltteja), aikuisia huvittanut epätoivoisen Freudin (Frederiksen) terapiakohtaus notkean Jatta Borgin kanssa, Nacho Riccin ja Arce Lopez Gutiérrezin kiinalainen tolppa -numero (tuollaiset kiipeilytaidot olisivat tavattoman hyödyllisiä geokätköilyssä) ja pakko on mainita myös se lopun käsittämätön kuolemanpyörä-numero (Carlos Mayarga Macias ja Angelo Lyerzkysky Rodriguez). Mies totesi, että on tavattoman epäreilua sisällyttää numeroonsa tahallista epäonnistumista siten, että yleisö saa oikeasti olla kauhuissaan vaikka jollain tasolla tietää (ja toivoo) että nuorukaiset pysyvät kuolemanpyöränsä kyydissä. Näyttävä lopetus yhtä kaikki, joka aikaansai erinäisiä vau-huutoja yleisössä. Ensimmäisen puoliajan lopettanut kollektiviinen tyynysota oli puolestaan esityksen hauskinta antia.

Ihastuin esityksessä kovasti myös Kirsi Mannisen värikkääseen pukusuunnitteluun eikä Sanna Silvennoisen koreografioissakaan ole moittimista. Arja Petterson on ohjannut sirkustaiteilijoidensa kanssa varsin toimivan kokonaisuuden, jossa unenomaisuus on tuotu hyvin esille ja Joona Pettersonin luomat projisoinnit toimivat luovasti kohtausten tukena.

Kokonaisuutena Talvisirkus Uni oli ilahduttava esitys, joka toimi erinomaisesti uudenvuoden illan viihdykkeenä. Taitavat esiintyjät, absurdi tunnelma ja hyvä musiikki takasivat kokonaisvaltaisen viihtymisen. Kiitos Hurjaruuthille, ehkä tapaamme myös ensi kaudella!