Lavalta: Vallankumous (KOM-teatteri)

Koko näyttelijäkaarti lavalla. Oikealla olevaa Pirkko Hämäläistä paikkasi Laura Malmivaara. Kuva: Noora Geagea

Saapuminen teatterille on kaoottinen. Aikataulu mätti ja parkkipaikat, tietenkin, lähes kaikki varattuja. Viime tingassa juoksemme KOM-teatterin aulaan, takit narikkaan ja äkkiä katsomoon. Vuorossa on syksyllä ensi-iltansa saanut Vallankumous, joka osoittautui pian kaoottisemmaksi kuin tulomme.

On alkuvuosi 1917. Originelli Jean Boldt houkuttelee liiviliikettä pitävän neiti Josefiina Huttusen mukaan masinoimaansa ääritolstoilaiseen vallankumoukseen, jossa tavoitteena on saada voimaan kristillinen kommunismi. Sekalaisesta seurakunnasta koostuva vallankumousliike päätyy lopulta valtaamaan Helsingin tuomiokirkon intohimoisella toiminnallaan. Jos olette kuulleet tästä tapahtumasta, teidän historiantuntemuksenne on huomattavasti parempi kuin minun. Minä en nimittäin tästä historian hetkestä tiennyt, mutta nyt tiedän. Siitäkin huolimatta, että Maijalan ohjauksessa näytelmän historiaosuudet on maalattu levein siveltimenvedoin ja enemmän seikkaillaan jossain rivien välissä.

Jopa nukutun yön jälkeen esitys elää päässä ja tuntuu kaikesta rönsyilyvyydestään huolimatta pysyvän kasassa. Punainen lanka kulkee vahvana Vallankumouksen keskellä, vaikka tapahtumat lavalla heittelivät laidasta laitaan, puhenäytelmän kaltaisesta poljennosta absurdiin pyssytaisteluun ja karaokemaiseen laulantaan.

Suurin hatunnosto täytyy osoittaa Laura Malmivaaralle, joka Pirkko Hämäläisen loukkaantumisen vuoksi hyppäsi paikkaamaan Sisar Huttusen roolia. Valmistautumisaikaa oli noin viikko ja Malmivaara tuntui suoriutuvan roolista mitä mainioimmin. Toki vertailupintaa Hämäläisen suoritukseen ei ole, mutta rooli tuntui yhtäkaikki ehjältä ja harjoitellulta. Bravo. Kehua täytyy myös Aarne Kanervan roolissa nähtyä Johannes Holopaista, joka tanssi, lauloi ja näytteli roolinsa erinomaisesti ja muuntautumiskykyisesti. Ohhoh.

Etualalla vakuuttava Johannes Holopainen. Kuva: Noora Geagea

Ei sillä, hienosti suorituivat myös muut näyttelijät. Edellä mainittujen lisäksi näyttämöllä nähtiin Pekka Valkeejärvi (jonka Yhtenä iltana herkisti), Vilma Melasniemi (joka raikasti lavaa läsnäolollaan), Juho Milonoff (kurkkimassa verhojen raoista kuin sivuunjätettynä), Niko Saarela (jonka Sibelius ihastutti monia) ja Eeva Soivio (joka räväkällä tyylillään ilahdutti). Kiitoksensa ansaitsee myös livebändi, jonka kokoonpanosta en ole aivan varma (ainakin yksi varamies taisi olla paikalla), mutta huikeasti soittivat yhtä kaikki.

Oli myös kiinnostavaa istua sattumalta katsomossa ohjaaja Lauri Maijalan takana. Esityksen seuraamisen ohella oli pakko välillä vilkaista, miltä itse ohjaaja näyttää. Ja tyytyväiseltä näytti, siltä että esitys näyttää siltä kuin pitikin ja että näyttelijät osaavat työnsä. Hyvä niin.

Olen oppinut lähtemään KOMin tiloihin vailla ennakko-odotuksia, avoimin mielin. Tälläkin kertaa se palkittiin. Vallankumous on monitahoinen, sivistävä, hauska ja sydämeenkäypä tarina ihmiskohtaloista, mutta sellainen joka ei jää vellomaan vaan seisoo jaloillaan ja laulaa Työn orjat sorron yöstä nouskaa.

Vallankumouksen esityskausi on jo viime metreillään, viimeiset esitykset ovat tällä viikolla, mutta nyt voi jo henkisesti valmistautua maaliskuun ensi-iltaan eli Daniil Harmsin Sattumia-teoksen teatteriversioon.

***

Iso kiitos täytyy osoittaa myös KOM-teatterin hyvästä reagoinnista nopealla aikataululla peruutettuihin esityksiin. Asiasta tiedotettiin monella eri kanavalla ja lisäksi vielä soitettiin. Ikävä sattumahan se oli, mutta asian hoitaminen KOMin puolelta oli esimerkillistä.