Seita Vuorelan Karikko (WSOY, 2012) on joskus jäänyt mieleen jostain blogista, varmaan pysäyttävän kantensa vuoksi. Kirja lähti siis herätelainana ennen joululomaa kirjastosta mukaan.
Olen kova poika juoksemaan. Olen itse asiassa parempi juoksemaan kuin kertomaan tarunoita. Ilman minua wi voi kuitenkaan kertoa näitä tapahtumia, joten minun täytyy huolehtia omasta osuudestani. Kohteesta A kohteeseen B pysähtymättä. Katkeamaton liike.
Muistathan, että siltä näyttää. Aluksi.
Perhe ajaa leirintäalueelle, jonne matka sitten auton hajoamisen seurauksena tyssääkin. Perhe hautautuu rannalla suruunsa ja omiin puuhiinsa. Mitja kohtaa rantapoikien yhteisön ja yrittää saada selvää erikoisesta tytöstä, joka tuntuu vaikuttavan rannalla kaikkeen. Vladimir seurailee veljeään ja yrittää saada tapahtumista selkoa. Kaiken taustalla on aikaisemmin tapahtunut onnettomuus, joka vaikuttaa koko perheeseen.
Kirjassa oli alusta asti hyvin erikoinen tunnelma. Leirintäalueessa oli lähtökohtaisesti jotain outoa, eikä kaikki tuntunut olevan aivan luonnollista. Tarina keriytyy auki vähitellen, itse uskalsin luottaa etiäisiini vasta aivan loppuvaiheessa. Toinen lukija saattaa toki arvata homman heti alussa, mutta taitavasti kirjoitettu tarina yhtä kaikki. Kirjoitustyyli on myös erikoinen, jollain tavalla epämääräinen mutta silti täysin tarkoituksenmukainen.
Vuorela kirjoittaa vahvasti ja uskaltaa käyttää erilaista rakennetta. Leirintäalueen sijaintipaikalla ei lopulta ole väliä, maailma on niin erikoinen että lopulta sen kyytiin uskaltaa jättäytyä. Olin alkupuolen kirjasta hieman epäileväinen, maailma oli niin omituinen ja en saanut heti tarinasta kiinni. Edetessään tarina alkoi kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että loppupuoli tuli luettua nopeassa tahdissa.
Erikoinen ja omaääninen teos tämä Karikko. Suosittelen.
Kirsin mielestä kirja oli ennen kaikkea aikuisten kirja, myös Norkku kehuu kirjan sopivan hyvin myös aikuiselle lukijalle. Molempien bloggaajakollegoiden kanssa olen samaa mieltä siitä, että nuortenkirjaksi teos on haastava mutta enemmän lukevalle varmasti palkitseva.
HelMet-kirjastojen lukuhaasteesta raksi kohtaan kirja, jonka nimi on yksi sana.
WSOY, 2012. 357 s.
Kansi ja kuvitus: Jani Ikonen
Minä muistan lukeneeni tämän pari vuotta sitten ja pitäneeni myöskin kovasti. Hieno ja omalaatuinen kirja, josta tuli jännällä tavalla Peter Pan -fiilis. Tämä on päätynyt jo omaan hyllyynkin, tekisi mieli lukea uudestaan joskus!
VastaaPoistaPeter Pan ei ole yhtään hassumpi vertailukohta, Kirjaneito! Kestää myös varmasti toisenkin lukukerran.
PoistaHuh, tämä on tosiaan melkoinen kirja!
VastaaPoistaNo huh nimenomaan, Kirsi!
PoistaMinulle Karikko oli yksi viime vuoden isoimpia lukukokemuksia. Aivan järjettömän hieno kirja, hieno tunnelma, hieno aihe, kaunis käsittely, koskettava tarina - mitä vielä? Kiva kuulla, että muutkin ovat tykänneet.
VastaaPoistaKarikko oli kyllä tavattoman hieno, Rooibos! Kiva että kirja on löytänyt lukijoita ainakin bloggareissa, toivottavasti myös muualla.
Poista