Kymmenen päivää sitten, 5.2.2015, pitkän linjan kirjailija Joni Skiftesvikille myönnettiin Runeberg-palkinto omaelämäkerrallisesta teoksesta Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY, 2014). Muistin lukeneeni kirjasta jonkun jutun lähempänä ilmestymistä, mutta en sen kummempia. Kirjabloggaajien parissa virisi joka tapauksessa ajatus kirjoittaa kirjasta yhtäaikaisesti tänään.
Kirjaa ei meinannut saada käsiinsä, kirjaston varausjonot olivat ymmärrettävästi kasvaneet varsin äkkiä. Yllättäen sähköpostilistoilla roikkuminen toi ratkaisun, sillä #kirja-sivuston ystävänpäivälahjana teoksen sai ladata itselleen Elisa Kirjasta alennushintaan. Aikaa oli vielä riittävästi, joten teos sujahti lukulaitteeseen varsin nopeasti.
Yritin ajatella muita asioita kuin kipua. Pihanperän rankoja pitäisi sahata ja halkoja pilkkoa, mutta talossa ei ollut pilkkojaa. Nurmi pitäisi leikata, mutta ei ollut leikkaajaa. Pilkkoja ja leikkaaja makasi sängyssä, pelkäsi vaimonsa kuolevan ja toivoi itselleen unta, joka toisi ainakin hetkeksi helpotuksen. Mutta uni ei tullut, eikä kipu hellittänyt. Mikään ei ollut pitkään aikaan ollut niin kuin ennen eikä se johtunut EU:sta.
Teoksen alussa, vuonna 2011, Skiftesvikin vaimo viedään valkoisella Toyotalla kohti Helsinkiä saamaan uutta, kauan odotettua sydäntä. Perään olisi tarkoitus lähteä, mutta oma terveys ei anna periksi. Mystiset kivut vievät myös kirjailijan itsensä sairaalaan ja saavat muistelemaan menneitä, oman elämän tärkeitä hetkiä. Osa niistä on tavattoman surullisia, kuten oman pojan Kimin traaginen menetys, osa humoristisia kuten jotkin lehtimiesaikojen kuvauksista.
Kirjaa aloittaessani en olisi uskonut, että tarina veisi niin vahvasti mukanaan. Vei kuitenkin. Skiftesvik kirjoittaa tarkasti ja eloisasti niin suruista kuin iloistakin. Paljon on yhteen elämään mahtunut, kohtaamisia ja käänteitä, vaikeita päätöksiä. Takaumien lisäksi seurataan tilannetta sairaaloissa, Hilkka-vaimon sydämensiirtoa ja Skiftesvikin oman terveydentilan tutkimusta. Vaikka pääosa aiheista on vakavia, ei teos kuitenkaan ole raskas. Pikemminkin se on elämänmakuinen, luovuttamaton, eteenpäin pyrkivä.
Kyllä minä sanoisin, että Runeberg-palkinto on ansaittu. Valkoinen Toyota vei vaimoni on helppolukuinen, mutta ei silti mitään pikaruokaa. Nakuttelin kirjan käytännössä päivässä lukulaitteen näytöltä, tarinan imuun jäi samoin tein. Skiftesvikin perheen elämä ja sen tapahtumat jäänevät vielä mieleen kajastamaan, herättämään ajatuksia.
Oman tekstinsä kirjasta julkaisevat nyt samaan aikaan Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Erjan lukupäiväkirja ja Kirjallisena. Minna. Muutama bloggaus on tulossa vielä myöhemmin.
HelMet-lukuhaasteeseen raksitaan kohta kirja, jonka nimessä on väri.
WSOY, 2014. 173 s.
Kansi: Seppo Polameri
Kyllä, ehdottomasti tämä on palkintonsa ansainnut. Odotukseni ylittyivät roimasti, pidin kirjasta valtavasti. Toivottavasti Valkoinen Toyota vei vaimoni saa paljon uusia lukijoita.
VastaaPoistaSama juttu, Jonna! Olen todella iloinen, että luin kirjan. Paljon uusia lukijoita toivon minäkin.
PoistaLuulin tosiaan nimen perusteella, että tässä on jokin uskottomuusjuttu tms., mutta kaikkea muuta! Kirjahan oli aivan huima rakkaustarina, muun ohella. Harvoin muistan lukeneeni niin kaunista kuvausta pitkästä avioliitosta. Ja millaisia vastamäkiä Skiftesvikeillä onkaan ollut!
VastaaPoistaIhan huikea rakkaustarina, Kirsi! Siitä oli ilo lukea, vaikka vastamäkiä tosiaan oli!
PoistaOli kyllä taitavasti rakennettu tarina: välähdykset menneeseen soljuivat luontevasti nykyisyyden sekaan ja kertomus sisälsi sopivassa suhteessa lämpöä, rakkautta, surua ja sinnittelyä. En tiedä, miltä teksti e-kirjana näytti, mutta paperisessa versiossa fonttikoko ja tekstin asettelu sivuilla jättivät lukijalle luonnollisia hengähdys- ja ajatustaukoja. Siitä tykkäsin, koska tämä teksti ansaitsee pohtimista sekä lukemisen aikana että sen jälkeen. Hieno romaani!
VastaaPoistaE-kirjana tekstin asettelusta en osaa sanoa, Minna, veikkaan että laitteeni naksuttelee sen aika "perusmuotoon" ellei homma ole niin jo epubissa, en tiedä. Rytmitys tuntui lukiessa joka tapauksessa hyvltä. Hieno oli!
PoistaHienosti kirjoitit hienosta kirjasta! ♥ Minulla tämä on vielä kesken, mutta yhdyn jo nyt täysin sanoihisi: "elämänmakuinen, luovuttamaton, eteenpäin pyrkivä". Juuri tuota kaikkea Skiftesvikin teos on.
VastaaPoistaMainio tämä tempaus! Tätä kirjaa kun ei muuten juuri ole blogeissa näkynyt, mikä on todella sääli.
Voi kiitos, Sara!
PoistaMinä tätä lukiessani törmäsin yhteen kohtaan, jonka muistan lukeneeni jostain blogista sitaattina, mutta muuten kirja on kyllä jäänyt aivan turhaan varjoon. Toivottavasti se nyt palkinnon myötä ja muutenkin saisi uutta nousua.
Tämän kirjan tahdon ehdottomasti lukea. Kirjoitit teoksesta ihanasti. Ulkokuori ja nimi eivät ehkä anna kirjasta oikeaa kuvaa, minäkin olen sivuuttanut tämän täysin, ihan viime viikkoihin asti.
VastaaPoistaTämän kirjan tahdon ehdottomasti lukea. Kirjoitit teoksesta ihanasti. Ulkokuori ja nimi eivät ehkä anna kirjasta oikeaa kuvaa, minäkin olen sivuuttanut tämän täysin, ihan viime viikkoihin asti.
VastaaPoista