Törmäsin Vrouw Mariaan ensimmäistä kertaa jollain biologian opintojen luennolla. Satoja vuosia kadoksissa ollut Suomen rannikolle hukkunut hylky oli löytynyt vuonna 1999 lukuisten etsintöjen jälkeen. Luennoitsija kertoi sukellustyöstään hylyllä ja hylkeistä, joita saattoi pinnan alla tavata.
Talvella 2014 törmäsin alukseen uudelleen kirjakaupan myyntipöydällä. Komean kannen saanut Juha Flinkmanin ja Petri Puromiehen teos Vrouw Marian viimeinen matka (Paasilinna, 2014) näytti niin kiinnostavalta, että varasin kirjan. Kirjan lukeminen puolestaan sujui pitkään ja hartaasti, luin sitä yli kuukauden, mutta Vrouw Marian pariin palaaminen tuntui aina helpolta ja sulavalta.
Keskiviikko 9. lokakuuta valkenee hiukan seesteisempänä kuin edellisyö, ja taas lähdetään isolla porukalla laivalle jatkamaan pelastustoimia. Mutta ankkuripaikkaa lähestyttäessä alkavat pahat aavistukset voimistua. Vrouw Marian mastot eivät enää näy luotojen takaa, ja kun päästään lähemmäksi, laiva ei ole enää paikallaan. Alus on siis yön aikana joko uponnut tai sitten katkaissut ankkuritouvinsa ja ajelehtinut jonnekin. Nopea tähystely ympäröivien saarien suuntaan ei tuota tulosta, Vrouw Mariaa ei näy yhdenkään saaren rannassa, eikä missään törrötä mastoja vedestä. Näyttää siltä, että pahin on tapahtunut: alus on joko uponnut ankkuripaikalleen tai irronnut ankkureistaan ja uponnut jossakin muualla.
Vrouw Marian viimeinen matka käsittelee hollantilaisen kauppalaivan taivalta Amsterdamista Suomen rannikon syvyyksiin 1770-luvulla. Alus oli lastinsa kanssa matkalla Pietariin, mutta puuskaisten tuulien ja yllättävien karikoiden seurauksena laiva upposi. Suurin osa lastista jäi myös pelastamatta, sillä laivan uppoamispaikkaa ei saatu selville ja sääolosuhteet olivat muutenkin hankalat. Flinkman ja Puromies maalaavat laivan matkan läpi Tanskan salmien kohti vääjäämätöntä pysähdystä elävästi, mutta eivät liikoja tulkiten. Kerronta perustuu laivan lokikirjoihin ja muihin dokumentteihin, joita matkasta on ollut saatavilla.
Tarina ei myöskään lopu uppoamiseen, vaan teoksessa valotetaan kiinnostavasti myös hylyn löytymiseen johtanutta sitkeää tutkimusta sekä lopulta itse hylyn parissa tehtyä työtä. Itse nautin erityisesti tästä tutkimusosuudesta, sillä siinä tuntui selvimmin se into ja kiinnostus hylkyyn ja sen historiaan. Spekuloidaanpa kirjassa myös sitä, olisiko Vrouw Marian nostaminen takaisin veden pinnalle joskus mahdollista - toivottavasti, kunhan asia mietitään kunnolla ja rahoitus on kunnossa, toteavat kirjailijat.
Pelkkään tekstiin ei tarvitse teoksessa tyytyä, vaan se on koristeltu sekä viehättävin pienin kuvituskuvin että valokuvaliittein. Vedenalaiset kuvat Vrouw Mariasta vievät suoraan vedenalaiseen tunnelmaan ja jaksavat ihmetyttää. Miten jokin on voinut säilyä noin upeana monta sataa vuotta veden pohjassa? Ja olla samalla niin saavuttamaton, vaikka niin lähellä?
Purjehdusummikkona kirjaan olisin kyllä kaivannut vielä jonkinlaista sanastoa tai, vielä parempaa, kuvaa jossa laivan osat olisi esitelty. Tällä lukemisella puukspröötit, pylpyrät ja fokat solisivat näkökentässä kiinnostavina sanoina, mutta kirjan äärestä ei kuitenkaan malttanut lähteä googlailemaan. Kiinnostavaksi sanoiksi ne siis myös pääasiassa jäivät.
Kokonaisuutena Vrouw Marian viimeinen matka oli leppoisaa luettavaa. Se etenee verkkaisesti omaan tahtiinsa ilman lisämoottoreita ja pysähtyy toisinaan ihailemaan laivan kaarta tai meren olemusta. Toisaalta se ei myöskään äidy turhan runolliseksi, vaan sisältää myös paljon faktaa ja kiinnostavaa tietoa siitä, miten hylkytutkimusta todella tehdään. Oikein oiva paketti siis.
Syksyllä hylystä on puhuttu kirjan tekijöiden kanssa myös radiossa.
Paasilinna, 2014. 260 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.