Lavalta: Annika gör Svansjön (Oblivia)

Kuva: Lena Malm

Toim. huom. Tämä teksti on tuotettu yhdessä Heidin kanssa esityksen jälkeen muikkujen ja silakoiden äärellä ja se on referoitu käydystä keskustelusta.

Päällimmäinen jälkifiilis on se, että poskilihaksiin sattuu. Vaikka on nähnyt demon esityksestä jo aiemmin. Harvoin tommoinen taiteilijan itseanalyysi omaan työhön on noin aseistariisuva ja hauska olematta slapstick. Toisaalta, haittaako jos ei tunne Obliviaa tai Joutsenlampea?

Toisaalta on nähnyt Oblivialta vain demon syksyllä ja vaikkei tunne henkilöitä tai taiteellista historiaa niin esityksestä pystyi nauttimaan.

Sitten on se writer’s block ja miten siitä syntyy esitys, että se jotenkin tuo aseistariisuvamman tästä työstä kun se on henkilökohtainen eikä fiktiivisen henkilön näkökulma.

***

Tuttua esiintyjää lähestyessä esityksen alku tuntui leppoisan neutraalilta.

Ei ollut sillä tavalla mitään odotuksia, mutta huomasin kiinnittäväni huomiota siihen, että Tudeerilla hirveän kauniit jalat. Ehkä balettiharrastus vaikuttaa tähän.

Kostyymi oli nerokas, etenkin kun käytiin läpi Svansjönin mustavalkoisuutta ja lattiajakoa, sitä kuinka pienellä saatiin joutsen läsnä siihen esitykseen. Ja alla oli myös kuin pienet siivet. Viitteet ei olleet päälle liimattuja, mutta tuntui että oli todella tarkkaan mietitty puvustus. Saako ostaa fanituotteita?

Ei tullut kyllä yhtään pakotettua oloa eikä tuntunut muottiinväännetyltä.

***

Esitys markkinoidaan soolona eikä monologina, vaikka tanssillisuus tulee esiin puheessa. Se ohjaa erilaiseen lähtökohtaan esityksen katsomiseen.

Jäi hirveen hyvä fiilis.

Harvoin jää tämmöinen fiilis, että taiteilijoiden itseanalyysi ei tee kiusaantuneeksi tai olo ole kaikennähnyt. Ei ollut kyynisyyttä ,kun kaikki oli niin pientä ja hauskaa muttei muutu liikaa komediaksi. Ja vaikka esityksessä ei periaatteessa ollut mitään erityisen uutta…

…niin ei se ollut yhtään puutunut.

Vaikka esityksessä puhuttiin silti paljon alkuperäisen teoksen tunkkaisuudesta ja sovinnaisuudesta.

Ruotsi oli esityksessä myös tosi selkeää, eli pystyy katsomaan vaikka ruotsin kieli olisi vähän ruosteessa.

Joutsenlammen esityshistoria oli kiinnostavaa kuultavaa, kuolema myy.

Klassikko saa useita tulkintoja.

Pidin siitä, että avataan omaa suhdetta klassikkoa kohtaan, snadisti rohkeaa siinä kun nykyhetkessä ei ehkä saisi joitain asioita sanoa, vaikka Joutsenlampi onkin tosi vanha klassikkoa. Lisää olisi voinut olla havaintoja tanssijuudesta, esim. ballerinat fallisina symboleina olivat herkullisia.

Ihana oli myös taitelijan tuska residenssioleskelun jälkeen, kun ei olekaan saanut mitään aikaan mutta toisaalla mainostetaan jo että seuraavana iltana on demo.

Soisi kaikille keikkaleskille tämän esityksen, parhaimmillaan siitä syntyy kuinka taide voi syntyä hetkessä, vahingossa tms. Ja oli sieniviinaa.

Jotenkin jäi kiinni siihen päärynäkakkuhetkeen Berliinissä, läsnäolo ja hyvä fiilis.

***

Kiitos lipuista Oblivialle.

Lisätietoa esityksestä täältä.