Lavalta: Petos (Kansallisteatteri)

Kuva: Stefan Bremer

Hankimme joulukuussa itsellemme joululahjoja Kansallisteatterin tammialesta. Sen myötä ja Teatterikärpäsen puraisuja -Tallen suositusten perusteella päädyimme hankkimaan liput Willensaunassa pyörivään näytelmään Petos. Toiveena oli nähdä hyvää puheteatteria ja tämä toive kyllä täytettiin erinomaisesti.

Petos on nobelisti Harold Pinterin vuonna 1978 julkaistu näytelmä. Näytelmän puitteissa selvitellään kolmiodraamaa, jossa petoksia riittää enemmänkin. Emmalla ja Jerryllä on ollut salasuhde vuosia, mutta näytelmän alkuhetkellä vuonna 1977 he tapaavat pubissa rakkauden jo kuihduttua. Saman päivän iltana Jerry tapaa tuskaisena parhaan ystävänsä Robertin, Emman aviomiehen, ja haluaa keskustella asiasta tämän kanssa. Tilanne ei kuitenkaan mene aivan kuten Jerry ajatteli. Varsinaista loppuratkaisua ei kuitenkaan päästä näkemään, sillä tästä näytelmä lähtee ajassa taaksepäin kohti salaisen rakkauden leimahdusta, kaiken alkua.

Näytelmä on hyvin hienovarainen, voisi jopa sanoa brittiläinen. Taustamusiikkia ei juuri ole ja valoilla luodaan tiloja, mutta ei erityisesti korosteta mitään. Kantavana voimana ovat nimenomaan näyttelijät ja roolitusvalintojen osuessa näin hyvin kohdilleen pysyy tunnelma tiiviinä. Maria Kuusiluoma nähdään ihastuttavana Emmana, vahvailmeisenä ja -tahtoisena naisena, hänen rakastajanaan Jerrynä viehättävä mutta stressaantuneen oloinen Marc Gassot ja aviomiehenä jylhän vakuuttava Petri Liski. Itse viehätyin erityisesti Kuusiluoman roolista, jossa pienillä ilmeillä ja eleillä tunnetilat tuotiin esiin ilman ylimääräistä huutoa tai mesoamista. Mies puolestaan piti eniten Liskistä, jonka olemuksen vaihtelut täysin rauhallisesta jopa uhkaavaan tekivät vaikutuksen. Pienessä roolissa nähdään myös Zoran Atanasov, joka lyhyestä lava-ajastaan huolimatta jää hyvin mieleen.

Kuva: Stefan Bremer

Kiinnitimme miehen kanssa huomiota myös erityisen onnistuneeseen puvustukseen (Auli Turtiainen). Kaikki näyttelijät nähdään ruskean eri sävyissä, aikakauteen sopivasti, mutta tunkkaisuuden vaikutelma vältetään. Efekti on hyvin hillitty ja huoliteltu, sillä asuvalinnat ulottuvat muun muassa miesten sukkiin asti. Loistavaa. Pelkistetty Kimmo Viskarin lavastus puolestaan muuntuu helposti hotellihuoneesta ravintolaksi ja olohuoneiksi.

Arto af Hällström on sekä ohjannut että suomentanut teoksen ja tekee selvästi hyvää työtä. Rivien välissä sanotaan paljon enemmän ja katsojalle ei selitetä kaikkea auki, mikä on usein miellyttävää. Mies totesi näytelmän peribrittiläisen replikoinnin ensin olevan hieman vieraannuttavaa, mutta tunnelmaan pääsi kuitenkin nopeasti mukaan.

Esityksen kesto on noin 1 h 15 min ilman väliaikaa ja tämä on melkoisen ideaalista. Näytelmä etenee sopivaan tahtiin, mutta kiireen tuntua välttäen ja tunnelma pitää otteessaan. Kuiva ja pisteliäs brittiläinen huumori, hahmojen hämmentävä tuomitseva suhtautuminen oman (sala)suhteen ulkopuolella tapahtuviin asioihin ja tarkka näyttelijäntyö tekevät Petoksesta oivallisen näytelmän.